Pst hei, muistakaa heitellä kysymyksillä!

Teksti on kirjoitettu perjantaina 28.3.
Oh dear god. Nyt on niitä päiviä, kun pitää muistella superonnistumisia ja onnellisuuksia, jottei lähetä koiria nopeimmalla raketilla mahdollisimman kauas pilviverkostoon. Kevättä rinnassa ja pörriäisiä korvakäytävässä, kun tuntuu koirat olevan pelkkää hyperenergiaa ja hallittua kaaosta. Ääneni on muutenkin kova ja pieni ärtyneisyys jo kohottaa volyymia vaaralliselle taajuudelle, niin entäs sitten vähän suurempi ärtyneisyys? Varmaan Vaaralassakin kuiskaillaan kohta jo hullusta koirahuutajasta.

Jos jotain positiivista pitää sanoa, niin mainittakoon, että tokotauko on tehnyt Kidalle ihan törkeän hyvää. Miinuksina sitten taas lisääntynyt kiihkeä äänenkäyttö, tasaloikkaa tekevät vieteriset jalat ja kaniinin tasolle laskenut keskittymiskyky. En kuitenkaan jaksa liikaa murehtia näistä haittatekijöistä, sillä tämä versio on paljon parempi kuin se sulkeutunut, kulmiensa alta mulkoileva hapanimelä paimenilmestys. Oona ei ole aikoihin nähnyt Kidaa täystehossa tokokentällä ja vaikutti suorastaan hämmentyneeltä neitikoiran tehokkuudesta, varsinkin noudoissa. Ohjatussa noudossa sillä oli kova imu kapuloille, se valitsi oikean kapulan ja palautti sen laukalla ja suoraan perusasentoon. Lisäksi se teki merkkiä innokkaasti, josta se painatti täydellä tohinalla ruutuun lelulle. Hyppynouto oli omaan silmäänikin törkeän kiva, kapula palautui laukassa kauniisti perusasentoon.




Jottei kokonaan pilvilinnoihin noustaisi, piti muistuttaa, ettei todellinen ongelma ole kadonnut - vielä. Vaikka Kidaa metsku edelleen inhottaa (joka näkyy vasemmanpuoleisessa kuvassa) on sen asenne paljon yritteliäämpi ja rohkeampi. Metsku edelleen on sen mielestä ihana sen ollessa minun kädessäni ja hakuun se lähtee innokkaalla draivilla. Palautusvaiheessa tulee ongelmia, mutta parin epäonnistuman jälkeen ote on vahvempi, ravi jopa suhteellisen rentoa ja palautus perusasentoon onnistuu (kuva oikealla). Olen usein ollut optimistinen ja aion olla sitä vastaisuudessakin. Ainakin nautin tästä töpöhäntäisen hermoja raastavasta riehakkaasta asennemuutoksesta.

Tara sai tehdä rallytokoharjoitteita heti alkuun. Yhä edelleen suurinpana ongelmana on vuodon tyrehdyttäminen, sillä alituinen vikinä ja piippaus ei ole hyvä juttu kehänauhojen sisällä. Hillitessään itsensä tekee hyvää työtä, innokkaasti häntä tötteröllä. Se tekaisi myös alokasluokan hypyn, josta antaisin numeroksi 10++. Voisikohan Tapsa käydä tekemässä tokoluokan, jossa olisi vain luoksetulo, jäävät ja hyppy? Olisi kauheen kiva!
 



Nauru aloitti kisanomaisella treenillä, josta olin erittäin tyytyväinen. Jenna oli kylläkin erittäin haastava tuomari, sillä Nauru olisi halunnut pusuttaa tutun ihmisen taivaisiin. Luoksepäästävyydessä sai vähän suutahtaa, että malttoi pitää takamuksensa tantereessa... Vaan itse liikkeet olivat kivat. Seuraamisissa käännökset vähän väljähtelivät välillä, muuten oli skarppi. Liikkeestä maahanmeno oli todella hyvä, samoin luoksetulo oli jälleen vauhdikas! Liikkeestä seisomisessa taas etujalat astahtivat käskyn jälkeen, kun taas hyppy oli varsin mallikelpoinen. Palkkasin vain luoksetulon jälkeen, sillä moisesta kirimisestä on hyväkin saada evästä.

Muissa tehtävissä Nauru oli hieman kuutamolla. Se sai valtavat hepulikohtaukset kisanomaisen jälkeen, kävi tauolla ja teki sitten vielä "isojen koirien liikkeitä", eli ruutua ja noutoa. Nuo kaksi liikettä ovatkin älyttömän kivoja Naukulaisen mielestä ja puolivillaisella asenteellakin se teki hyviä suorituksia. Eteenmeno on kovin vahvistunut ja perusasentoa hakee herkemmin, kiitos operanttien treenituokioiden. Kaiken kaikkiaan minun kai pitäisi olla tyytyväinen. (:D)




Tämä teksti on kirjoitettu tänään, sunnuntaina 30.3
Tänään oli PORSK:in kisat Porvoossa, maneesilla. Siitä onkin tovi aikaa, kun maneesissa olemme agilitya tallanneet - voi Asikkala, lämmöllä niitä aikoja muistellen. Snif. Itselläni oli "hilpeän" viluinen nelituntinen odotettavaa, kun Oona kisasi ensin Oran kanssa maxi1 luokassa. Kakkosten hyppyratakin oli ensimmäisenä kakkosluokassa, ja minä en tietenkään ollut ilmonnut sille, vain kahdelle agilityradalle.

Taapertaessani lämppälenkkiä yhdessä Kidan kanssa, mietin miten oivallinen kilpakoira siitä on tullut. Vaikka arjessa se ei tykkää vastaantulevista koirista ja kovat äänetkin saattavat inhottaa, kilpapaikalla kukaan tai mikään ei häiritse hänen keskittymistään. Lisäksi Kidan ohjattavuus on ihan toista kuin vuosi sitten! Se lukee minua paremmin - tai oikeastaan, minä luen sitä. Estevarmuus on parantunut ja olen alkanut päästä syvemmälle Kidan pään sisään. Pikku hiljaa on alkanut tunnistamaan vaaran paikat sen sijaan, että miettisi, mitä ihmiset yleensä radalla varoo... Minun koirani ei toimi välttämättä kuten muiden koirat, pitää lukittautua omaan agilitymaailmaansa ja miettiä rataa vain omasta näkökannastaan.




Ensimmäisen radan alku oli vaikea. Oikeasti, puolet rataantutustumisesta meni sitä kohtaa tuijotellessa. Suoralla hyppy-puomi-hyppy, jonka jälkeen 90 asteen käännös vasemmalle - paitsi että ähäkutti, hyppy suoritettiinkin takaa (eli koira 90 astetta vasemmalle, hyppysuunta oikalle) ja kepeille, jotka kulkivat puomin viertä. Ensin ajattelin yhdistää valssin ja niiston, mutta lopulta päätin turvautua sylkkärintapaiseen, sillä Kidalle kaukaa ohjaaminen toimii niin paljon paremmin kuin siivekkeiden vierelle huitomaan tuleminen. Päätös osoittautua hyväksi, kepeille päästiin, vaikka kokonaisuus levähtikin. Kepit olivat törkeän hienot, mutta sitten tein typeränä persjätön valssin sijaan: koira ei kääntynyt tarpeeksi ja nappasi väärän hypyn matkalta. Muuten radassa ei ollut valituksen sijaan, vaikkakin kontaktit olivat törkeän hitaat. Toki mieluummin hitaat kuin ylitseloikkivat, mutta silti. Tehotreeniä, lisää tehotreeniä...




Toinen rata oli paljon yksinkertaisempi, mutta nollat putoilivat haaveesta riman kolahtaessa kolkosti maahan.Kida ei kyllä yleensä rimoja pudottele, ellen minä jää eteen munimaan, joten syytä moiseen en tiedä. Kiire putkelle ja siksi huolimaton ponnistus? Muuten rata kyllä eteni mukavaa tahtia kepeille asti. Kida otti oikean välin, mutta minun mielestäni väli oli väärä ja keskeytin kepityksen. Kida toljotti minua tyhmänä, hikikarpalo nousi ohimolle kun tajusin mokan ja lähetin kepeille uudestaan. Onneksi Kida oli armelias, kepitti kauniisti ja suoritti loppuradan tyylikkäästi maaliin. Tuloksena siis kymppi.