Paha juttu [ ] / Hyvä juttu [ ] ?

Päivityksiä tulee hetken hieman hiljaisemmin, sillä yritän rutistaa loput koulutyöt pois roikkumasta punteistani. Kumpikin aussie aloitti myös juoksunsa. Kida on kellontarkka ja sen kohdalla ajoitus oli oikein mukava, mutta Naurun kohdalla olen hieman toista mieltä. Kieltämättä tehokasta, että tämä kolmiviikkoinen hidaste tulee hoidettua kummaltakin jaloista yhtä aikaa, mutta nyt väliin jää sekä tokokoe että epäviralliset tokomöllit. Uuden tokokoepaikan sain kylläkin jo varattua samalle tuomarille, joten ehkä lohdutan itseäni, että mieluummin nyt kuin kesällä.

Kidalla on hitusen ollut epäonnea viimeaikoina. Ensin antura, sitten se hieman reväytti lihastaan peltoleikkien seurauksena ja vaati uutta sairaslomaa. Levolla kinttu on parantunut, mutta edelleen se kulkee hitusen vinossa. Hieroja oli varattu toukokuun alkuun, mutta alkaneet juoksut pakottavat siirtämään käsittelyä. Ei ole helppoa. Mieli halajaisi vetolenkeille, mutta mieli pitää malttaa.


Nauru on viettänyt parin viikon agilitylomaansa, viikon päästä uudet haasteet alkavat uudessa ryhmässä. HT1 viimeinen tokokerta oli viime torstaina ja jätti jälkeensä hieman haikean fiiliksen. Ryhmä oli hirvittävän mukava ja tehtävät antoisia ja olin kovin tyytyväinen kouluttajapariin. Viimeisetkin treenit menivät hyvin, tunti vietettiin sm-henkisissä järjestelyissä kisanomaisia liikkeitä tehden. Liikkeet arvottiin ennen kehään menoa. Seuraaminen vapaana oli kuulemma älyttömän aunista, kontakti oli hyvä, pientä rytmirikkoa käännöksissä. Kaukokäskyt (AVO) onnistuivat, vaikka koira oli älyttömän hölmistynyt kisamaisesta suorituksesta, jollaista se ei kaukojen suhteen ole tehnyt. Siirtymät olivat hieman epävarmat, mutta teki kuitenkin. Seuraavassa kehässä liikkeestä pysähtyinen oli erittäin hyvä, mutta koutsi oli näkevinään pientä yritystä edistämiseen seuruussa. Liikkeestä maahanmenossa varmistin maahanmenoa hitusen pitkällä käskysanalla, mutta muuten se oli hyvä. Perusasentoon nouseminen on uusi asia, jossa neiti on päättänyt kiukutella. Aiemmin se oli luoksetulossa paikalleen jääminen (kuten muutaman kuukauden ikäisenä...), mutta siitä on päästy yli: teimme luoksetulon yksilösuorituksena isolla kentällä ja tehtävä tehtiin ihan mainiosti. Paikkamakuissa itse makuu oli erittäin skarppia, haistelua ei ollut lainkaan eikä ottanut häiriötä, mutta se perusasentoon nouseminen... "Niin mitä oli?", kysyi Nauru päätään kallistaen ja mahallaan pötköttäen.

Kida on ollut erittäin pätevä tokokoira viimeaikoina, vaikkakin tehtävien alussa sillä onkin vaikeuksia kengurumaisten loikkien hillitsemisessä ja äännähtelyissä. Sen mekkala ei ole kuitenkaan mitää verrattuna Taran loilotukseen. Mammakoira kuitenkin nauttii suuresti tekemisestä ja ilmoitin sen muiden iloksi epävirallisiin rallytokokisoihin. Noutajalle on suunnitteilla myös haku-uran aloittelua, ihan vaan hauskanpidon vuoksi. Se voisi tykätä puuhasta.




Hausta puheenollen, Nauru on kunnostautunut pelastajakansalaisena. Pääsimme Lauran ryhmään ja kävimme pitkästä aikaa ottamassa treenit rauniolla. Ukko lähti piiloon niin, että Nauru näki sen (ja sai kiljua perään, kun nakit lähtivät ilman hänen lupaansa), kävimme kävelemässä pienen ympyrän ja sitten annoin koiralle luvan lähteä. Ensimmäisellä haulla merle rallattaa vapaudenfiilistä rintakarvat pöllyten ja on hauska nähdä, kun se saa vainun ilmasta. Se suorastaan säpsähtää, sen korvat nousee tötterölle, ilme muuttuu ja koko tapa laukata. Se käyttää hyvin nenäänsä ja tekee hommia hyvin, vaikkei ihan täysin kartalla vielä olekaan vaan ylimääräisiä mutkia tulee väistämättä. Kerta kerralta etsiminen parani ja kolmannella oli jo järkevää lopettaa, kun koiruus teki nappityöskentelyn!

Tänään oli Wirneen hakupäivä Nurmijärvellä. Huolehdin aamulla peruuntuuko reissu kokonaan, sillä Nauru oli kovin pahoinvoiva yöllä ja juoksutkin pärähtivät. Onneksi Nauru piristyi ja juttutuokio Lauran kanssa vahvisti, että olemme menossa. Pääsimme työskentelemään Pipsan valvovan silmän alle ja nautin treenaamisen lisäksi uuden opettelusta tarkasti kuunnellen. Ja kieltämättä parempaa säätä ei olisi voinut toivoa, sammalmättäällä pienen sinitiaisen ahneen tuijotuksen alla oli mukava lepäillä auringon helliessä. Nauru teki hajuhaku-treeniä, annoimme sen paljolti itse oivaltaa hajun hyvin hatarasta tuulenvireestä. Neljä vai viisikö pistoa Nauru teki, en edes muista enää, mutta hyvin pätevä se oli! Nenä toimii, rakastaa ihmisiä (ja ruokaa) ja onhan tuolla jalkaa, jolla rymistää läpi vaikeimmastakin maastosta.

Treenin kruunasi lenkki kahdeksan australianpaimenkoiran voimin metsikössä ja järven viileydestä nautiskellen. Sitä jaksaa aina mielessään hehkuttaa, että noin iso lauma eri-ikäisiä koiria tulee noin hyvin toimeen.

(Valitan, tämän postauksen kuvat ovat hieman liian leveitä.)

Kyllä sitä taas sai nähdä, kuinka hajalla oleva ihminen voi kasata itsensä hetkellisesti ihan vain siksi, että saa lenkkiin sisällytetyn treenin onnistumaan. Onneksi mun koirat ei ole kovin ohjaajaherkkiä (ei edes Kida, kun on agilitysta kyse!), jotein sain pihistä rauhassa ja olla hitusen passiivisempi. Äänenikin on herttaisen basson sävyinen, mikä tietenkin toi oman eksoottisen vivahteensa treenikentälle, ikäänkuin näky olisi jotenkin silmiähivelevä noin muuten ollut. Sattui kuitenkin Rebecca olemaan kentällä samaan aikaan, niin pari kuvaakin tuli muistoksi, kiitos siitä!






Nauru pääsi töihin ensimmäisenä, kun olimme raahautuneet hitaan matkan kentälle. Viimeaikaiset treenit ovat menneet makuuni jotenkin penkin alle, eivätkä odotukseni olleet luonnollisestikaan suuret. Oli lämmintä ja aurinkoista, koiruuksien kielet pukkasivat ulos leukojen välistä lyhyen tekemisen jälkeen. Auhulainen osoitti olevansa kamalan pätevä agilitykoira tekemällä onnistuneesti 6 keppiä niin oikealta kuin vasemmaltakin lähetettynä. Tehtävä onnistui myös putken kautta, josta plussapisteitä. Myös maxikokoinen rengas toimi hyvin hetken harkinnan jälkeen ja hölkkäsin (...) myös muutamat välistävedot. Nauru myös muisteli keinun suorittamista ja tehtävä sujui ihan mallikkaasti. Seuraavaksi täytyy alkaa työstää kontakteja hieman lisää (varsinkin keinua) ja alkaa lisätä kepiteltävien tikkusten määrää rauhalliseen tahtiin.

Ihan pienet tokotkin neiti tassutteli, vaikka kieli alkoikin roikkua hiekan seassa. Pienet pätkät seuruuta, käännöksien naksuttelu, jäävät ja loppuun luoksari lentävällä palkalla. Perussettiä, mutta varsinkin seuruu oli erittäin hyvää ja tarmokasta. Odotin kurjempaa, kun huomioidaan agittelu ennen tehtävää ja lämpöinen ilma.








Nauruhan kävi fyssarilla vajaa viikko sitten. Sen tuomio oli juuri sitä kuin olin odottanutkin: takapää
juntturassa. Olin huomannut tämän jo venytellessäni sitä itse ja fyssari allekirjoitti luuloni oikeaksi. Muutoin Nauru oli erittäin hyvässä kunnossa: sen selän lihaksia kehuttiin paljon, lavat, niska ja etupää muutenkin oli hyvässä kunnossa, lihavuuskunto on juuri sopiva (yhtään ei saa laihtua, tai on turhan hoikka lihaksien kehittämiselle). Takapäätä työstettiin kunnolla ja vaikka neiti käyttäytyi muuten erittäin hyvin, se protestoi toimenpiteitä mölisemällä juttujaan mitä erilaisimmilla äännähdyksillä. Pari päivää fyssarin jälkeen vältimme pyrähdyksiä ja kävimme ottamassa hyviä ravilenkkejä pyörällä ja eilen iltalenkin jälkeen venyttelin neitokaisen. Takaset venyivät huomattavasti paremmin taakse, vaikka jumia vielä jäljellä onkin! Toukokuun lopussa seuraava käynti.

Kida teki pieniä agijuttuja, niitä samoja asioita joita aina vaan haluan varmistaa. Kepit olivat erittäin hyvät ja reippaat, punainen paimen oli suorastaan tulessa. Sen kanssa välistävedot olivatkin vähän haastavampi tehtävä: viiden (vai kuuden?) esteen rivistössä ehdin hyvin kolmannelle saakka, sitten oltiinkin myöhässä ja viimeiset pari hyppyä mentiin kohtalon hellässä huomassa. Kontaktin alastulolla onoff on vahvistunut ja Kida tarjoaa sitä operantisti huomattavasti reippaammin, mutta itse kontaktin suoritusnopeuteen tämä ei vielä ole vaikuttanut. Keinulla päähän saakka meneminen on jännää, mutten ota asiasta turhaa stressiä. Koko elämä aikaa.













Juoksut tekevät tötterökorvalle tuloaan ja pelkään pahoin, että sille varattu lihashuollon tsekkaus siirtyy.
Tarpeen tulisi, melko haukan lailla olen seurannut sen liikkumista ja olen ihan varma, että johonkin kohtaan kehoaan se on jumiutumaa kehittänyt. En osaa vain oikein paikantaa, minne.

Tara viimeisenä pääsi hössöttämään. Sillä tosin oli myös tosi kiva ote tekemiseen ja aloin miettiä, että millä mielentilalla minun oikeasti pitää kentlle tulla... lobotomian jälkeen nuo olisivat varmaan huippukoiriin verrattavissa. Punainen noutaja sai aloittaa ilonpidon muistelemalla agilitymaailmaa keppien muodossa, mutta sitten siirryttiin jo yhdistelmään toko+rallytoko. Vastoin normeja päätin olla välittämättä noutajan alkukitinästä, tein thtävää tehtävän perään itse zombiena eleettömänä rauhallisena, olin mahdollisimman selkeä ohjauksissani ja äänensävyni oli olematonta pihinää tyyni. Alkuun Tapsa meinasi vuotaa yli, sillä oli hirmu hauskaa ja se suoritti tehtäviä, mutta äänen kanssa. Jäävien jälkeen (jotka tulivat suoraan rallytokon käännöksistä ja seuruusta) se alkoi keskittymään paremmin, lisäsin mukaan luoksetuloja, eteentuloja ja muita pieniä vivahteita. Palkkaa alkoi herua rauhallisesta suorittamisesta, ei lainkaan henkisestä keulimisesta.

Maailman hienoin noutaja juhlii tänään kahdeksan vuotta kestänyttä eloaan! Synttärilahjaksi se joutui pääsi mukaan mätsäreihin, jotka järkkäri tanskalais-ruotsalaisten pihakoirien seura Viikin Gardeniassa. Noutavalle otukselle ei hulinoissa menestystä tullut juhlista huolimatta, mutta tavalliseen tapaan sillä oli hirmuisen mukavaa ihmispaljoudessa. Tapsa tykkää olla kehässä, tai itseasiassa se tykkää tehdä mitä vaan ihmisen kanssa. Oona on Taran luottoesittäjä ja nytkin näytti noutajan parhaat puolet esiin, jonka lisäksi iloinen koira sai myös vähän kieriä ja näyttää muita temppusia. Juhlakalu sai nautittavakseen myös maittavan possunkorvan ja maistiaisia grillimakkarasta, joten eipä tainnut palkinnoitta jääminen harmittavan!

Sen sijaan Nauru päätti vallata estraadit Tapsan puolesta. Minä ennen kehiä vielä naureskelin, että hukkareissu taitaa olla taas luvassa. Jo pelkästään isoissa koiria oli yli 60, pienissä saman verran ja pennut siihen päälle. Ensimmäistä kertaa Nauru saikin sinisen nauhan hyvästä käytöksestään huolimatta - melkoisen komea pari sillä kehässä olikin! Sinisten kokoomaan juoksin kamalalla kyydillä valmistauduttuani pienten kehään, mutta hyvin Nauru asettui esiintymään lennokkaasta siirrosta huolimatta.
Oli ahdasta, setterin häntäkarvat kutittelivat Naurun nenää, takapuolen juurella taas pönötti jo toinen koira. Naurua tämä ei onneksi häirinnyt, vaikka suuria intressejä sillä ei esiintymiseen ilmeens puolesta ollutkaan, tekipä kuitenkin sen, mitä pyydettiin. Ja sitten yhtäkkiä huomasin seisovani koirani kanssa jatkossa ja kaiken kukkuraksi ykköspaikalla! Hetken päästä (juostuani uudestaan tuli pyrstön alla) pinkaisin vielä kehään haastajana punaisten kehän ykköskoira ja ehdin tuskin laittaa Naurua seisomaan kun meidät osoitettiin kaikkien suurien koirien kauneimmaksi yksilöksi! Herranpieksut!



BIS-kehää sai odottaa pitkän tovin. Ehdin siinä esittää Rosa-pommin sinisen nauhan arvoisesti ja käydä nielemässä pölyä kokoomakehässä. Lisäksi sain esitettäväkseni punaisten kehään ihanan mittelineidin, kun Oona meni Mimmi-pommin kanssa hakemaan tuloksetta kunniaa. Kehässä valittiin vielä pihakoirista kaunein, ennenkuin siirryimme mätsärin parhaimmiston kera kehään. Naurua seisoskelu ei kiinnostanut enää tuon taivaallista: toki se seisoi kuin tatti, mutta sen ilme oli lopen kyllästynyt ja ryhtikin alkanut katoamaan. Lirkuttelin ja kehuin hienoa nuorukaistani, joka lopulta kuin säälien höristi korviaankin ja paransi asentoaan. Ja niinhän siinä kävi, että "pieni puudelini" osoitettiin ykköspaikalle, tuloksena näyttävä BIS1-koppaus! Palkintoja oli runsaasti ja ne olivat oikeasti erittäin hyviä, tuli lahjakorttia, herkkuja, lelua, vitamiinilisiä ja palautusjuomia, kaikki takuulla käyttöön!




Koska olemme tosi koiranaisia, piti misseilyn vastapainoksi saada treeniäkin. Ihan sama, vaikka allekirjoittanut makasi eilen kammottavassa flunssassa ja tänäänkin olotila heitellyt ihan hyvästä tosi huonoon... Ilma oli kuitenkin jees ja seuraakin oli tarjolla, niin pakkohan oli hyödyntää!

Minun piti tehdä kisanomainen treeni Naurun kanssa, mutta likka oli hieman väsynyt sellaiseen. Ajatukset eivät pysyneet koossa ja meno oli tosi paljon sinnepäin. Otti vähän jännitystä ja häiriötä vieressä olleesta skeittiparkista ja parasta oli kun kesken luoksetulon koripallo vieri aivan Naukulaisen edestä. Tuli hyviäkin pätkiä tosi paljon, aina kun neiti kasasi päänsä ja keskittyi. Tein vähän ohjatun noudon alkeita, mutta nekin suoritettiin hieman huonosti keskittyen, kun taas kaukokäskyt sujuivat erittäin hyvin sivupalkalla! Paikkamakuu oli hyvä, kerran meinasi ruveta haistelemaan, mutta sitten skarppasi uudestaan. Tein kyllä todella hyvän paikkamakuun aiemmin mätsäreissä, sillä siinä makasi tatti paikallaan vaikka metrin päässä takana leikki kaksi koiraa, ihmisiä ja koiria taapersi aivan varpaiden edestä ja yksinäinen, sininen nauha leijaili lähellä olevasta kehästä Naurun eteen, jatkaen sitten matkaansa tuulen mukana.

Kida taas yllätti positiivisesti. Olihan se ärsyttävän kiihtynyt, kun joutui hommiin ilman kummempia varoituksia ja paikalla oli paljon muita koirakoita. Nupit kaakosse se kuitenkin kykeni työskentelyyn. Paikalla istuminen ryhmässä oli tosi jees, etupalkka varmuudeksi, mutta ei sitä se edes kiinnostanut. Paikkamakuussa vinkui hiljaa ja kyynärät jäi ensin ylös, mutta rauhoittui itsekseen minun ollessa piilossa. Mutta metallikapula, se palautui ensiyrittämällä! Ote oli jopa suhteellisen hyvä, näin Kidan mittapuulla, joten hurraa sille vaan! Myös ohjattu nouto sujui erittäin hyvin merkin kera, haki laukalla ja palauttikin, varmuudeksi vielä tsemppasinkin. Kida teki myös tunnistusnoudon, jossa se oli hätäinen. Kapulatkaan eivät olleet ihan priimaa, joten tehtävä oli haastava, mutta ensimmäisellä kerralla palautui oikea kapula, toisella yrittämällä tuli yksi huti. Hyvää työtä siltä.

Synttärisankari Tara pääsi sekin tekemään kiljuttuaan ensin turhautuneena hyvän tovin. Paikkamakuussa se oli hyvinkin levollinen ja muutenkin sillä oli hyvä ote tekemiseen. Ääntelyä meinasi tulla, mutta sitten laitoin noutajan aivot kunnolla töihin sekoittelemalla tokoa ja rallytokoa keskenään, jolloin Tara joutui oikeasti kuuntelemaan, minkä käskyn se milloinkin saa. Se tepsi hyvin, neidin volyymit laski ja se teki parhaansa pinnistääkseen jokaisen päästämäni äänen oikeanlaisena korvakäytävästään eteenpäin. Minulle jäikin hyvin positiivinen fiilis Taran työskentelystä ja odotan innokkaasti lähestyviä rallyepiksiä ensi kuussa.

Ennen nukkumaanmenoa on hyvä hetki istahtaa blogin ääreen päivittämään uusia kuulumisiamme. Huomaan, että bloggaamisesta on tosiaankin tullut jonkinlainen rutiini, tapa, jonka tekee ihan luonnostaan. Enää ei ole tarvinnut tapahtua jotain suurta - tai ylipäänsä mitään - jotta voi asettaa ahterinsa tietokoneen ääreen. Huomaan löpiseväni yhä enemmän arkisista tai yleisistä asioista sen sijaan, että sanatarkasti kertoisin jonkin yksittäisen treenin tapahtumakulusta. En tiedä kaivataanko sellaisia päivityksiä enemmän, vaan ollos huoleti, koska nyt kirjoitan sellaisen.

Minulla on treenikirja, mutta viimeaikoina olen taas laiskistunut sen suhteen. Monta kuukautta sujui niin, että heti treenin jälkeen kirjoitin tapahtumaketjun ylös ja mahdollisesti piirsin rataa, mutta nyt tapa on meinannut lipsua.... Viime torstain ryhmätoko esimerkiksi on kirjoittamatta muistiin, mutta voin aloittaa kertoilemalla siitä täällä. Aiheenamme oli ruudun paikka sekä tunnistusnouto, varsin antoisa treeni siis.
Tunnistusnoudossa meillä oli tuuraaja koutsaamassa ja sepustin nopeasti tunnarimme tilanteen. Iskimme kapulat maahan, hajustin oman ja vein sen itse muiden sekaan. Nauru lähti hyvällä otteella kasalle - ei liian hätiköidysti, vaan sopivalla, innokkaalla ravilla - ja haisteli hyvin, palauttaen oikean kapulan. Nauru tosin kuljetti sen lähimpänä olevalle ihmiselle, joka oli koutsaaja... Naureskelimme asialle, sillä merleneiti ei palautusta ole treenannut, etsimistä ja tikkusen pitoa vain. Paljon kehuja Nauru sai työskentelystään, joten vaikeutimme tehtävää niin, että minun sijaani koutsi vei hajustetun tunnarin kasan sekaan. Silloinkin nenä toimi hyvin, suu maistoi väärää, mutta oikea kapula palautui (jopa minulle!). Hyvässä hapessa liike siis ja melkoisen hyvä mieli jäi.




Ruutu ei mennytkään yhtä lahjakkaasti. Tai kyllähän kahdeksan viikkoisesta tehneellä koiralla oli idea, mutta nyt kun olemme tehneet runsaasti merkkiä, oli Nauru sitä mieltä, että niin nytkin. Seisoin hiljaa ja kärsivällisenä, vaikka Nauru tarjosi merkkiä oikeassa alanurkassa, vasemmassa alanurkassa. Se seisoi ruutunauhalla, se turhautui ja tuli perusasentoon, jonka jälkeen se yritti jälleen merkata tötsää. Moni olisi varmasti jo auttanut ja niin minäkin olisin helpottanut tehtävää kokemattomamman kanssa, mutta nyt vain odotin. Ja lopulta Nauru eksyi ruutuun, hätkähti naksautuksen ja palkkion saatuaan, jonka jälkeen ruudussa ei ollutkaan enää ongelmaa. Erävoitto, minä vs. paimenen lukkiutuneet aivot.

Jääviä treenailimme myös peilin edessä. Tehokas työskentely on tuottanut tulosta, sillä Naurun seisomaan jäävä on tehostunut huomattavasti, eivätkä etujalat elä enää omaa elämäänsä. Makuu oli myös hyvä, istumisen jätin väliin, sillä varsin ennakoiva paimenyksilöni vain sekoittuisi uudestaan ja sitä en toivo, kun tokokoe kolkuttelee nurkan takana. Vappuna metsästetään toista ykköstulosta Riikan kokeessa - olen niin pitkään toivonut pääseväni ko. tuomarin arvosteltavaksi, vihdoinkin mahdollisuus tuli moiselle!

Pyöräilimme muuten Naurun kanssa treenipaikalle! Nappasin Oonan pyörän (omani kun varastettiin menneenä syksynä...), jossa on kiinni springeri. Nauru ei laitteesta ollut moksiskaan eikä sitä häirinnyt pyörän räminä eikä jarrujen kitinä. Matka taittui leppoisasti kumpaankin suuntaan ja ohitimme mallikkaasti niin karjuvat mudit kuin leppoisasti tien tukkineet lenkkeilijätkin. Naurun kanssa oli himuisen rentouttavaa polkea, se ravasi pitkin askelin rinnalla keksimättä mitään konnankoukkuja.




Lauantai meni pitkälle messukeskuksen huumassa. Illaksi tuli Essi vielä istumaan iltaa luoksemme ja kävimme koirat luonnollisesti lenkittämässä ennen erittäin... savuisia... lettukestejä. Innokkaita, äänekkäitä, vaan varsin hyvin käyttäytyviä koiria. Tänään hyvä käytös oli toisaalta hieman enemmän lenkillä kateissa, kun pitkään pohjolassa elellyt Satu ja Colhu tulivat iltalenkille kanssamme... Nauru kiljui, karjui, huusi ja loikki kuin järkensä lopullisesti menettänyt. Se oli niin onnellinen, onnellisempi kuin pieni paimen voisi koskaan olla. Vaikka itsekin olin äärettömän onnellinen kaksikon paluusta, osasin sentään olla asiallisemmin (vaikka osasyy saattoi olla koomatila, kun olin maannut ikuisuuden peiton alla lämmittelemässä iltapäiväjäätymisen vuoksi).

Tänään me porhalsimme Ojankoon ja Nauru osallistui ensimmäiseen mölliagilityynsä. Onhan se putkiralleissa ja vauveleiden hömpötyksissä käynyt, mutta tällä radalla oli kontaktit ja huikeat 16 estettä! A:n ja puomin neiti on mennyt yksittäisenä/parin esteen kanssa, joten mietitytti kuinka se selviää kilpailunomaisesta radasta. Hyvin meillä kuitenkin meni! Estekorkeus oli 45cm, joka on korkeampi kuin normaalisti ja hyppytyyli oli karsea. Fysioterapian ja hieronnan jälkeen on aika aloittaa hyppytekniikkatehtävien huolellinen tekeminen. Putkiin oli hyvä imu, kontakiesteet suoriutui näppärästi! Puomin kontakti oli erityisen hyvä. A:lta neiti karkasi ja palautuksesta ropsahti 10 virhepistettä. Muuten nappisuoritus, mitä nyt puomin jälkeen este meinasi ohittua, sillä Nauru hämmentyi kun rata jatkuikin vaan, eikä palkkiota puomin kauniista suorituksesta tullut kuin kehujen muodossa.

Kidan sairasloma loppui myös ja sekin pääsi ulkopuolisena juoksemaan radan. Lähdössä neiti sikaili huomattavasti, en vain itse tiennyt tästä kuin vasta kotona videota katsellessani... Kontaktit olivat myös kammottavia, niiden läpi juoksemisen sijaan varottiin, hidasteltiin ja toljotettiin minua. Lisäksi vastakäännöksen sijaan teinkin suunnittelemattoman valssin ja olin koiran reitillä... Way to go, nolla sieltä kuitenkin pamahti ihan hyvällä ajallakin!




Ensi viikolla luvassa on viimeisiä kouluviikkoja ja töiden puserrusta kasaan. Naurulla fysioterapia, Kidalla paluuta harrastekentille sairasloman jälkeen. Epiksien jälkeen tein Kidan kanssa hyppynoutoa (joka on muovautunut Kidan lempiliikkeeksi tokossa, sairaan kiva!) ja zetaa, joka sekin sujui hyvin. Agikentällä se tekaisi hätäisiä keppejä ja kunnostautui vielä luoksetulon pysähtymis-ja makuukäskyn vahvistelulla. Vettä satoi vaakasuorana tuulen kera, mutta töitä tehtiin silti hyvin. Samaan aikaan Oona aktivoi Taraa tekemällä kapulan nostoa ja pitoa sekä agikentällä vauvapuomia, putkia ja kepit, ja voi että miten ihanaa Tapsukalla oli! Sekin teki hommia hyvin huolimatta minusta ja Kidasta lähietäisyydellä. Nauru nosteli myös kapulaa ällöstä maaperästä ja treenasi tokohyppyä, mutta sen aktivointi suoriutuikin hyvin aikaisemmin mainitsemallani lenkillä Colhun kera. Herra Colhua kiinnosti myös hyvin paljon Kidan perä, joten juoksut tosiaan ovat aivan nurkalla. Kida se ei koskaan petä vaan pysyy aikataulussa.

Hui kauhee. Koittakaa siinä sitten sekoilua ja hillumista kuunnella/katsella.

Kivasti pieni otsikkomuutos tapahtui ylöskin, tuli inspiraatio joka tuntui heti valmistuttuaan ihan kamalalta. Eli kohta teen taas uuden, joka toivottavasti toimii paremmin tauskankin kanssa jonka kivasti voisi vaihtaa ja...
Ehkä lähden vain metsästämään ruokaa itselleni.
Jos näätte petexpossa huomenna, saa sanoa päivää!

AAAAAA minulla oli vielä vaikka kuinka paljon sanottavaa ja kuvia julkaistavaksi, mutten nyt kykene. Noloa. Heräsin tänään viideltä aamulla ihan vain siksi, jotta bussi voisi olla myöhässä, myöhästyisin junasta ja saisin lorvia tunnin turhanpanttina Tikkurilan asemalla kello seitsemästä eteenpäin.  Kertonen lisää ensi kerralla, mm. tämän päivän tokotreeneistä sekä ensimmäisestä pyöräretkestämme Naurulaisen kera! Hyvää_yötä. Zzzz.

No on aika hienoo.
En (vaihteeksi) saanut aikaiseksi pystyttää rallytokotreenejä ennen kilpailua. Me kuitenkin tehtiin se, kummankin paimenen kanssa! RTK1-tittelit ovat (epävirallisina) kasassa ja voimme marssia avoimeen luokkaan hyvillä mielin. Rallytoko ei edelleenkään minua lajina suuremmin säväytä, mutta kunnianhimoisena otuksena tunnen silti tarvetta kilpailla ja kokeilla onneani. Tosin jos aion maksaa koemaksuja, pitäisi varmaan ahkerasti harjoitellakin, nyt kun luokkien tehtävätkin alkavat muuttua vakavemmiksi.


Kyllähän Naurun tyhjänä hohtava lappu ja positiivinen kommentti hymyilyttävät. Minua turkaisesti harmittaa se, että tuomarin mielestä viimeinen askeleeni peruutus-tehtävällä oli liian lyhyt (oli se lyhyempi, mutta ihan hyvin olisi voinut olla hyväksytty), sillä täydet pisteet viimeisestä alokkaan kisasta olisi ollut aivan jumbo-voitto, vielä näin tumpelosti lajiin perehtyneelle. No, ei pidä syödä enempää kuin vatsa vetää vaan nauttia tästä! Nauru oli radalla huomattavasti leppoisampi, eikä stressaillut turhia. Ensimmäisellä tehtävällä se vielä yritti jännittyä ja harkitsi vakavasti korvansa rapsuttelua ihan vaan siksi, koska hän voi, mutta siitäpä pikku sininen tsemppasi ja teki kunnialla loppuun asti. Minua kauhistutti spiraalin tekeminen juosten, näin silmissäni iloloikkia tekevän auspain vierelläni tai repimässä hihnaa samalla, un minä epätoivoisesti yritän vinkua koiraa eteenpäin... Kerran se yrittikin maistaa hihnaa, mutta sitten teot jäivät vain ajatustasolle ja Nausku Naurulainen teki radan todellakin kunnialla!

Kidan kanssa nyt on hommia tehty ihan eri ajatuksella. On riittänyt, että se rentoutuu eikä ota painetta tokomaisesta kilpailutilanteesta. Tänään se oli hyvin kiihtynyt ja iloinen koska a) oli varma, että olemme agikisoissa ja b) koska sillä on tuhottomasti ryntäilyenergiaa sairaslomansa takia. Kehään mennessä punaista vähän ahdisti, se mulkoili ympärilleen ja oli vähän eksyneen oloinen. Hyvin se kuitenkin tsemppasi ja lopulta vaikutti ihan riemukkaaltakin, edistikin mokoma! Nauroin päässäni saatuani hieman.. sotkuisamman lappusen, jossa peruutuksessa lukee "TVÄ". Mietin, että mitä helvettiä siinä muka väärin meni, mutta voisikohan syynä olla Kidan varsin.... intensiivinen eteentulo, joka ei rallytokossa olekaan aivan ihanteellinen. Kida suorastaan liiskautuu minua vasten, voimalla. Melko hauskaa! Pääasia, että tämäkin tulos oli hyväksytty.




Kyllähän Tarankin täytyy lähteä tunnusta hakemaan, nyt kun laji virallistuukin toukokuussa. Ajattelin aina, että Taran riemukiljahdukset aiheuttaisivat oitis pisteiden ryminän alas, mutta tässä varsin äänekkäitäkin koiria radalla nähneenä uskon, ettei Tapsalla ole mitään ongelmia hyväksyttyjen tuloksien saamisessa! Rallyilemaan, siis!

Kävimme lauantaina Porvoossa mätsäreissä, mutta sieltä mainetta ja kunniaa irtosi lähinnä supersöpöille ja -päteville pommeille! Mimmi pienten SIN4 ja Rosa pienten punaisten PUN3! Nauru käyttäytyi kyllä erittäin hienosti ja varmasti, kuten aina. Se voitti parina olleen aussien punaisella nauhalla, mutta nauhakehässä joka ikinen auspai passitettiin ulos. Aussieita oli itseasiassa ruhtinaallisesti näissä kinkereissä! Tara oli myös mukana, Oona esitti sen ja Tapsalla oli ihan sairaan kivaa. Pirteällä esityksellä ei kuitenkaan sinistä nauhaa kummempia titteleitä saatu, vaikka varsinkin nauhakehässä se käyttäytyi törkeän kauniisti ja oli ylväs kuin höttöturkkinen patsas.

Teinikoiran kanssa treenaaminen on ihanaa, mutta samalla ihan kamalaa. Onneksi yleensä ensimmäistä, jonka lisänä on myös se, miten kovasti homma tekijäänsä palkitsee. Naurun treenit ovat olleet hyvin erilaisia viimeaikoina: milloin se vaan katsoo minua naama leveässä hymyssä, aivoherneiden vain kolahdellessa epätasaisesti päänsä seinämiin vailla mitään logiikkaa, milloin sen ilme taas on erittäin uskottava ja se tekee töitä tehokkaammin kuin vanhemmat konkarit. Kidan, joka kuitenkin on jo ylittänyt neljännen ikävuoden, kanssa tekeminen on huomattavasti arvattavampaa. Osaan lukea sitä ja sen mielenlaatua paremmin, eikä sen tekemät virheet tai onnistumiset enää yllätä samalla tavalla. Joskin Kida on nyt tokotauon jälkeen ottanut aivan uudenlaisen asenteen treenaamiseen, josta taisinkin mainita viimetekstissäni. Turisen Kidan treeneistä kuitenkin lisää myöhemmin.

Tokossa Nauru sykähdyttää minua enemmän kuin agilityssa. Ei sillä, se on hyvin potentiaalinen agilitykoira ja odotan siltä suuria, mutta tokossa sillä on niin erilainen asenne kuin Kidalla tai Taralla. Vaikka Kida ja Tapsakin ovat innoissaan lajista ja tekevät mielellään ja yrittävät parhaansa, Naurun kohdalla se on sekoitus tosikkomaisuutta, sellaista halua pärjätä. Koen, että Naurun asenne tokoon on eniten samanlainen kuin minulla. Sillä on pilkettä silmäkulmassa ja esimerkiksi eilen torstaina kaukoja tehdessä koutsi tokaisi, että "sillä on älyttömän kiva asenne, tykkään sen ilmeestä" vaikka itse kaukokäskyt teknisesti menivät aivan päin prinkkalaa. Naurun mielestä kentällä pitää olla hauskaa (muuten hommasta ei tule kuin väkinäistä, rumaa pakkopullaa), mutta se ei koskaan ole ottanut treeniä huuhaa-asenteella. Jos autan sitä mitenkään liioitellusti, se toljottaa minua hämmentyneenä. "Pysy pestissäsi ja anna minun hoitaa omani" se tuntuu minulle sanovan. Nautimme onnistumisista yhtä paljon ja epäonnistuminen on meille samanlainen kivi kengässä. Nauru tosin ei taida tietää, miltä kivi kengässä oikein tuntuu...




Nauru oli muutaman kerran agilityssa jotenkin vaisu. Se oli innoissaan hallille päästessään, mutta sillä ei ollut samanlaista innokkuutta. Arvelin vian olevan väsymyksessä, takana oli kuitenkin suhteellisen rankkoja treenejä, vaikka pidänkin aina totaalisia vapaapäiviä koirillani. Viime maanantaina kuitenkin pieni väsymys oli hailakka muisto vain, sillä neitikoira oli törkeän kiva. Meillä oli kouluttaja, josta pidän kovasti, ja kouluttaja pitää Naurusta. Rengas ei tuottanut yksittäisenä ongelmaa, eikä se aiheuttanut hallaa radallakaan. Sama koski pituutta ja pussia. Tekaisin yksittäiskokeiluna kuinka takaaleikkaukset sujuvat estehakuisuus-treenien jälkeen ja ne olivat varmistuneet kovasti, lisää vauhtia kaipaavat vain. Persjätöillä sain käskyksi lopettaa pentuvarmistelun - Nauru ei sitä kuulemma enää tarvitse, joten edistystä täytyy lähteä takomaan heti, kun rauta kerran kuumaa jo valmiiksi on. Lopulta Nauru tekaisi kymmenen esteen pätkän eräästä ykkösluokkalaisten radasta, viimeiset kepit, muuri ja puomi jätettiin pois. Rata sujui sujuvasti ja varmasti, terävä komento "RÄYH" kaikui sukeltaessa mustan putken sisään. Parin tunnin levon jälkeen Nauru teki vielä kuuden kepin kepittelyt suoralta kädeltä onnistuneesti, ilman yhtäkään verkkoa. Tämä treeni jotenkin hymyilyttää.

Sitten taas torstain tokossa kaukokäskyt olivat kaaosta, kun taas ohjatun noudon alkeet neiti sininen suoritti hyvin varmalla otteella. Ota nyt teineistä selvää. On ne oikeasti aika ihania. Vaan eipä hätää, tänään löytyi Naurulle hyvä tekniikka kaukojen paikallaanolon opetteluun, hahaa!





Kidalle kävi kalpaten heti alkuviikosta. Aamulenkillä hämmästelin punertavia tassunjälkiä, jotka painautuivat hiekkatien pintaan. Vilkaisin paimeniin ja tajusin Kidan etutassun helottavan punaisena. Nopea vilkaisu veriseen käpälään ja tein diagnoosin, että jokin on viiltänyt anturan auki. Mielessä ihmisten roskat kummitellen kipitimme kotiin, ja todentotta, etutassun suurin antura on viiltynyt mitä luultavammin lasin toimesta. Kirjoitin facebookkiinkin lyhyen turhautuman siitä, miten koirankakka aiheuttaa suurimman hälyn luonnosta löytyvästä moskasta puhuttaessa, mutta kakka sentään ei satuta. Se vaan haisee.


Tassutilanteen vuoksi peruin hyppytekniikan tarkastelun (mitä järkeä hymyttää vajaavaisella kropalla työskentelevää koiraa) ja alkoi operaatio Sukka. Minä tein jos jonkinlaisia viritelmiä, jotta haavaan ei koskettaisi ja jotta se ei turhaan sotkeutuisi. Oli sukkaa maalarinteipillä, oli sukkaa jeesusteipillä. Oli sukkaa ja liimasidettä, vanhaa tamppoonia ja liimasidettä (älkää helvetti naurako) ja aina ilkikurinen punapaimen hetkisen kuluttua jolkotti luokseni tassu tyylikkään sukattomana. Ja koska minä en yksinkertaisesti voi hävitä tällaisessa ottelussa, kaivoin esiin ompelukoneen ja päätin lopettaa taiston vähintäänkin tyylikkäästi.

Lopputulosta kutsuisin nimellä "half piece". Pieniä mitoitusongelmia saattoi hihan pituudessa ilmentyä, mutta hei, asia oli tuunattavissa. Ja ainakaan sukkaa ei nyt saa pois kinttusesta. Ähäkutti.




Ihana-Tara, Spesiaali-Tapsa, Maailman Paras Noutaja on viettänyt maalaisviikkoa äidin luona. Se nauttii suuresti rauhallisesti oloneuvos-elosta, seuranaan laulavat kevätlinnut, pomeranianit ja tennispallo. Alunperin Tapsukan piti olla reissussa vain pari päivää, kun se meni hoitoon meidän lähdettyä kilpailemaan paimenten kanssa. Loma kuitenkin piteni, sillä sää on ollut lämmin ja aurinkoinen. Meillä on sunnuntaina jälleen kisat, jolloin Tapsukka pitäisi joka tapauksessa viedä päivähoitoon, niin turhaanko sitä edestakaisin kuskaa. Ikävä on ihan kamala, kainalosta puuttuu jotain oranssia, lämmintä ja tuhisevaa. Vaikka blogiin tulee nykyisin huomattavan paljon enemmän tarinaa paimenkoirista niiden aktiivisen treenielämän takia, ei Tara ole yhtään vähäpätöisempi. Päinvastoin. Se on perheen suosikki, jolla on omat juttunsa ja omia etuoikeuksia. Se on koirista se, jonka mieluiten nappaa kainaloon ja jonka ruskea katse vetoaa syvemmälle kuin yhdenkään ahneen lammaspaimenen. Odotan sunnuntaina kuin kuuta nousevaa, jotta oikea unikaveri palaisi kotiin. Sillä saattaakin olla sitten kovasti virtaa, kun akkuja on saanut ladata oikein urakalla. Jospa tulisi hyvät säät jäljestykseen, niin Tara-kulta pääsisi nenänkäyttöpuuhiin!