Ennen nukkumaanmenoa on hyvä hetki istahtaa blogin ääreen päivittämään uusia kuulumisiamme. Huomaan, että bloggaamisesta on tosiaankin tullut jonkinlainen rutiini, tapa, jonka tekee ihan luonnostaan. Enää ei ole tarvinnut tapahtua jotain suurta - tai ylipäänsä mitään - jotta voi asettaa ahterinsa tietokoneen ääreen. Huomaan löpiseväni yhä enemmän arkisista tai yleisistä asioista sen sijaan, että sanatarkasti kertoisin jonkin yksittäisen treenin tapahtumakulusta. En tiedä kaivataanko sellaisia päivityksiä enemmän, vaan ollos huoleti, koska nyt kirjoitan sellaisen.

Minulla on treenikirja, mutta viimeaikoina olen taas laiskistunut sen suhteen. Monta kuukautta sujui niin, että heti treenin jälkeen kirjoitin tapahtumaketjun ylös ja mahdollisesti piirsin rataa, mutta nyt tapa on meinannut lipsua.... Viime torstain ryhmätoko esimerkiksi on kirjoittamatta muistiin, mutta voin aloittaa kertoilemalla siitä täällä. Aiheenamme oli ruudun paikka sekä tunnistusnouto, varsin antoisa treeni siis.
Tunnistusnoudossa meillä oli tuuraaja koutsaamassa ja sepustin nopeasti tunnarimme tilanteen. Iskimme kapulat maahan, hajustin oman ja vein sen itse muiden sekaan. Nauru lähti hyvällä otteella kasalle - ei liian hätiköidysti, vaan sopivalla, innokkaalla ravilla - ja haisteli hyvin, palauttaen oikean kapulan. Nauru tosin kuljetti sen lähimpänä olevalle ihmiselle, joka oli koutsaaja... Naureskelimme asialle, sillä merleneiti ei palautusta ole treenannut, etsimistä ja tikkusen pitoa vain. Paljon kehuja Nauru sai työskentelystään, joten vaikeutimme tehtävää niin, että minun sijaani koutsi vei hajustetun tunnarin kasan sekaan. Silloinkin nenä toimi hyvin, suu maistoi väärää, mutta oikea kapula palautui (jopa minulle!). Hyvässä hapessa liike siis ja melkoisen hyvä mieli jäi.




Ruutu ei mennytkään yhtä lahjakkaasti. Tai kyllähän kahdeksan viikkoisesta tehneellä koiralla oli idea, mutta nyt kun olemme tehneet runsaasti merkkiä, oli Nauru sitä mieltä, että niin nytkin. Seisoin hiljaa ja kärsivällisenä, vaikka Nauru tarjosi merkkiä oikeassa alanurkassa, vasemmassa alanurkassa. Se seisoi ruutunauhalla, se turhautui ja tuli perusasentoon, jonka jälkeen se yritti jälleen merkata tötsää. Moni olisi varmasti jo auttanut ja niin minäkin olisin helpottanut tehtävää kokemattomamman kanssa, mutta nyt vain odotin. Ja lopulta Nauru eksyi ruutuun, hätkähti naksautuksen ja palkkion saatuaan, jonka jälkeen ruudussa ei ollutkaan enää ongelmaa. Erävoitto, minä vs. paimenen lukkiutuneet aivot.

Jääviä treenailimme myös peilin edessä. Tehokas työskentely on tuottanut tulosta, sillä Naurun seisomaan jäävä on tehostunut huomattavasti, eivätkä etujalat elä enää omaa elämäänsä. Makuu oli myös hyvä, istumisen jätin väliin, sillä varsin ennakoiva paimenyksilöni vain sekoittuisi uudestaan ja sitä en toivo, kun tokokoe kolkuttelee nurkan takana. Vappuna metsästetään toista ykköstulosta Riikan kokeessa - olen niin pitkään toivonut pääseväni ko. tuomarin arvosteltavaksi, vihdoinkin mahdollisuus tuli moiselle!

Pyöräilimme muuten Naurun kanssa treenipaikalle! Nappasin Oonan pyörän (omani kun varastettiin menneenä syksynä...), jossa on kiinni springeri. Nauru ei laitteesta ollut moksiskaan eikä sitä häirinnyt pyörän räminä eikä jarrujen kitinä. Matka taittui leppoisasti kumpaankin suuntaan ja ohitimme mallikkaasti niin karjuvat mudit kuin leppoisasti tien tukkineet lenkkeilijätkin. Naurun kanssa oli himuisen rentouttavaa polkea, se ravasi pitkin askelin rinnalla keksimättä mitään konnankoukkuja.




Lauantai meni pitkälle messukeskuksen huumassa. Illaksi tuli Essi vielä istumaan iltaa luoksemme ja kävimme koirat luonnollisesti lenkittämässä ennen erittäin... savuisia... lettukestejä. Innokkaita, äänekkäitä, vaan varsin hyvin käyttäytyviä koiria. Tänään hyvä käytös oli toisaalta hieman enemmän lenkillä kateissa, kun pitkään pohjolassa elellyt Satu ja Colhu tulivat iltalenkille kanssamme... Nauru kiljui, karjui, huusi ja loikki kuin järkensä lopullisesti menettänyt. Se oli niin onnellinen, onnellisempi kuin pieni paimen voisi koskaan olla. Vaikka itsekin olin äärettömän onnellinen kaksikon paluusta, osasin sentään olla asiallisemmin (vaikka osasyy saattoi olla koomatila, kun olin maannut ikuisuuden peiton alla lämmittelemässä iltapäiväjäätymisen vuoksi).

Tänään me porhalsimme Ojankoon ja Nauru osallistui ensimmäiseen mölliagilityynsä. Onhan se putkiralleissa ja vauveleiden hömpötyksissä käynyt, mutta tällä radalla oli kontaktit ja huikeat 16 estettä! A:n ja puomin neiti on mennyt yksittäisenä/parin esteen kanssa, joten mietitytti kuinka se selviää kilpailunomaisesta radasta. Hyvin meillä kuitenkin meni! Estekorkeus oli 45cm, joka on korkeampi kuin normaalisti ja hyppytyyli oli karsea. Fysioterapian ja hieronnan jälkeen on aika aloittaa hyppytekniikkatehtävien huolellinen tekeminen. Putkiin oli hyvä imu, kontakiesteet suoriutui näppärästi! Puomin kontakti oli erityisen hyvä. A:lta neiti karkasi ja palautuksesta ropsahti 10 virhepistettä. Muuten nappisuoritus, mitä nyt puomin jälkeen este meinasi ohittua, sillä Nauru hämmentyi kun rata jatkuikin vaan, eikä palkkiota puomin kauniista suorituksesta tullut kuin kehujen muodossa.

Kidan sairasloma loppui myös ja sekin pääsi ulkopuolisena juoksemaan radan. Lähdössä neiti sikaili huomattavasti, en vain itse tiennyt tästä kuin vasta kotona videota katsellessani... Kontaktit olivat myös kammottavia, niiden läpi juoksemisen sijaan varottiin, hidasteltiin ja toljotettiin minua. Lisäksi vastakäännöksen sijaan teinkin suunnittelemattoman valssin ja olin koiran reitillä... Way to go, nolla sieltä kuitenkin pamahti ihan hyvällä ajallakin!




Ensi viikolla luvassa on viimeisiä kouluviikkoja ja töiden puserrusta kasaan. Naurulla fysioterapia, Kidalla paluuta harrastekentille sairasloman jälkeen. Epiksien jälkeen tein Kidan kanssa hyppynoutoa (joka on muovautunut Kidan lempiliikkeeksi tokossa, sairaan kiva!) ja zetaa, joka sekin sujui hyvin. Agikentällä se tekaisi hätäisiä keppejä ja kunnostautui vielä luoksetulon pysähtymis-ja makuukäskyn vahvistelulla. Vettä satoi vaakasuorana tuulen kera, mutta töitä tehtiin silti hyvin. Samaan aikaan Oona aktivoi Taraa tekemällä kapulan nostoa ja pitoa sekä agikentällä vauvapuomia, putkia ja kepit, ja voi että miten ihanaa Tapsukalla oli! Sekin teki hommia hyvin huolimatta minusta ja Kidasta lähietäisyydellä. Nauru nosteli myös kapulaa ällöstä maaperästä ja treenasi tokohyppyä, mutta sen aktivointi suoriutuikin hyvin aikaisemmin mainitsemallani lenkillä Colhun kera. Herra Colhua kiinnosti myös hyvin paljon Kidan perä, joten juoksut tosiaan ovat aivan nurkalla. Kida se ei koskaan petä vaan pysyy aikataulussa.