Tänään ne sitten oli! Ensimmäiset möllitokot Naurulle. Paikkana Mäntsälä, järkkääjänä Mäntsälän koirakerho, tarkempana sijaintina heidän pieni hallinsa. Minä ajattelin, että onpa hauskaa, kun Nauru väsyy kisapaikalla ja on loppupäivän sitten ihan sippi. Saanen kysyä, miten eläin, jota yksinkertaisesti EI JÄNNITÄ muka väsyisi? No ei mitenkään. Nauru oli suorastaan ärsyttävä, kuin hyperenerginen viisivuotias lapsukainen sormi sieraimessa. "Mitä tehää? On tylsää! Hei kavereita! Ai miksen saa mennä? HALUAN mennä! Rapsuta mun masuuuuuu ok nyt riittää syön sun käden! Ai en saa? No pipon sit. Hihnan ees? Buhuuuu miksi maailma näin kohtelee julmasti niiiiin."
Pieni treeni hallin ulkopuolella paljasti, että maahanmeno liikkeestä oli mystisesti unohtunut. Liikkeestä seisominen ja istuminen sen sijaan... Kiva vaan, kun niitä ei tällä kertaa tarvittu. Lopulta toimi se oikeakin liike, ja sai hyvillä mielin mennä säätämään tekemään kehänauhojen sisäpuolelle. Tuomarin pallilla istui Päivi Ekstrand! Luoksepäästävyys 10 - Nappisuoritus, vähän vaan tuomaria vilkaisi, mutta pääasiassa keskittyi minuun. Paikkamakuu 10 - Mikä läsähdys! Nauru oli juuri liikkumassa eteen kun sanoin käskyn, joten se... löysän taikinan lailla putosi maahan ja meni vielä lonkalleen. No, pysyi paikallaan, ei siinä mitään, ja oli ihan rentokin. Nyt pitäisi vaan vihdoin päättää... opetanko sen makaamaan pää maassa vai pystyssä? Seuraaminen kytkettynä 9 - Liikkeelle lähtiessä tajusin, että hihna kulkee takaani, mutta onneksi sillä ei mölleissä ole merkitystä. Muuten aika jees, mutta täyskäännöksessä tuli aimitänytpititehdäapua-momentti Naurulle, mistä pistevähennys. Liikkeestä maahanmeno 8 - Nousi perusasentoon vasta toisella käskyllä. Niin siis tätä maahanmenoahan me kovasti treenattiin? Luoksetulo 9½ - Hidas. Mutta hei, teki kaiken mitä piti, huraa! Estehyppy 5 - Voi Nauru. Niin, enpä tajunnut, etten ole treenannut koskaan vieraalla hypyllä.... Nuuskiahan sitä sitten piti, ihan selvästi uhkaava juttu. Minulta meni pasmat vallan hetkeksi sekaisin, kun tyyppi noin teki hyppäämisen sijaan. No ei siinä, uusi yritys, jolloin teki nappisuorituksen! Kokonaisvaikutus 9 - Pätevä pieni tokokoiran alku! Pisteitä yhteensä 121,½/140, sijoitus kolmanneksi! Koiria mölliluokassa oli yhteensä 9.

Minua ahdistaa jo nyt syysloman lopun lähestyminen! Haluan pidemmän loman! Vaadin lusmuilua! (=koirien kanssa tekemistä 24/7 kuten kesällä). No, joka päivälle on jotain tekemistä ängetty, paitsi huomisen yhitän ihan vain itselleni ja kouuhommille. No okei, Kidan kanssa juoksemassa ajattelin käydä. Treenaamassa vähän tulevia epiksiä varten.


Tänään lähdin ensin Firalle jäljestämään Lauran ja Tuulin kanssa. Laura teki Naurulle jäljen. Se oli pituudeltaan n. 250m pitkä ja sisälsi kahdeksan namikasaa. Minä huuli pyöreänä seurasin liinan päässä, miten minun pätevä jälkikoirani lähti jäljelle nenä maassa ja teki hommia oikeasti hienosti, vaikka kerta oli ensimmäinen ilman namijälki-meininkiä. Siksakkia ja jälken etsimistä oli kyllä, mutta nenä pysyi kuitenkin tantereessa ja nuuskutus oli lupaavaa. Kun Nauru sai namikasan vainun, se kohotti kirsuaan hieman ylös maasta. Nyt olisi tarkoitus tehdä tällaista harjoitusta namijäljestyksen rinnalla, joskin namikasat vaihdan purkkeihin, ja ilmaistavat kepit tulee sitten purkkien päälle, josta purkit pikku hiljaa häivytetään pois.

Treenin päätteeksi (ja vähän ennen sitä) oli supersiistiä rallatella Hoppu, Raiku, Nessa ja Ilo-aussieiden kanssa. Joskin viimeiseksi mainittu ei ihan arvostanut Naurun vauhdikasta leikkiinkutsua: Ilolla ikää on vasta muutaman kuukauden verran, joten tassullaan läpsivä sinimerle taitaa siitä näkökulmasta olla lähinnä traumatisoiva! Hienosti poppoo lenkkeili ja pinkoi keskenään, kun ihmiset eksyilivät metsässä...

Illalla oli tarkoitus mennä elokuviin, joten punapaimen alias Kida ja oranssipaimen alias Tapsa kaipasivat myös toimintaa elämäänsä! Lenkin varrella kävinkin metsään extempore piilottamassa kaksi esinettä: mytyksi laitetut hihnat sekä taskussani pyörineen agilityradan piirroksen. Kida on kyllä todella taitava tässä esine-etsinnässä. Se lähtee rohkeasti metsään, jaksaa etsiä kärsivällisesti ja palauttaa varmasti. Lenkkeilijä kulki juuri ohitsemme lähettäessäni Kidaa viimeistä esinettä hakemaan, ja hän jäi kyselemään puuhistamme lisätietoja. Hirmuisen häkeltynyt ja innoissaan oli herra, kun Kida pinkoi metsästä esine suussaan luokseni. Kyseli jopa, voisiko Kida etsiä hänet metsästä, mutta pahoittelin. Ei ollut tarpeeksi hyviä makkaroita mukana, että Kida vierasta, mustiin pukeutunutta setää lähtisi pusikoista esiin penkomaan.

Lenkin lopuksi oli luvassa vielä actionia. Olin nähnyt pellolla jo menomatkalla miehen seropinsa kera, keppiä heittelemässä. Ei siinä mitään, pelto on iso, ja kiersimme heidät kaukaa ja saimme olla rauhassa. Takaisin tullessa oli keppileikki ilmeisesti päättynyt, sillä tämä suurehko, musta koira lähti juoksemaan sata lasissa luoksemme. Pienen pakokauhun jysähtäessä mieleen kutsuin Kidan luokseni ja huutelin Taraa. Sen jälkeen karjaisin miestä ottamaan koiransa kiinni, mutta mitä vielä - herra lyllersi perässä, ja hänen kiinniottoyrityksensä oli varsin passiivinen. Koira meni haistelemaan Taraa, ja oranssi onneksi oli asiallisesti. Kida toljotti paikalle pölähtänyttä, niskavillojaan pörhistelevää narttua(?) korvat luimussa, ja pyysin paimenta vaan pysymään luonani. Samalla käskytin miestä uudestaan ottamaan koiransa pois luotamme, mutta herrasta haistelevien koirien seuraaminen oli paljon leppoisampaa.

Lopulta musta koira oivalsi Kidan. Se lähestyi pää koreana, niskavillat pörheänä. Asetuin koirien väliin ja viimeisen kerran karjaisin miehelle. Kysyin, etteikö hän tajua, että nämä kaksi aloittavat tappelun aivan varmasti. Älähdin, että eikö häntä kiinnosta, että hänenkin koiraansa voi sattua. Mies ei edelleenkään sanonut mitään, hänen liikkeensä olivat kovin passiivisia, mutta viimein hän jopa otti koiransa kiinni. Hän ei sanonut mitään, ei pahoitellut, ei katsonut minua. Otti koiransa ja poistui sinne, mistä koiran perässä oli saapunutkin.

Anteeksipyyntö, tai ylipäänsä edes pieni olemassaoloni huomionti, olisi toki ollut mukavaa.

Torstaina meille saapui yökylään runsaanpuoleinen koiraparivaljakko Joensuusta, ja perjantaina lähdimme sitten ajamaan kohti satamaa ja Viroon vievää laivaa. Yö sujui varsin rauhaisasti, Kida louskautteli leukojaan ensin vieraille kuten tavallista, mutta rauhoittui varsin pian, vaikka sisään kahden ihmisen lisäksi tulikin yhteensä 5 koiraa. Naurua ärsytti, kun uusien kivojen tyyppien kanssa ei leikkimään päässyt, mutta yö nukuttiin oikein rauhassa.

Laivamatka itsessään sujui kai hieman... stressaten. Ei muuten, mutta etupenkille jätetty sininen oli päättänyt eliminoida uhkaavan vaihdekepin nupin. Hauskaa, autossa tuhoava eläin minulta puuttuukin! Onneksi tuon pahempaa ei ollut kahden tunnin aikana keksinyt, mutta kyllä tuo vähän nyppi. Varsinkin kun myöhemmin kaupassakäynnin aikana päätti neiti upottaa hampaansa myös rattia ympäröineeseen nahkaosaan, kilahti ajatuksissani hitusen, ja loppuajat autossa tyyppi vietti visusti häkissä, kohtelieen herrasmies-sheltti Ludon ollessa etupenkkipaikalla somalla kippuralla.




Matkaamme sisältyi jos jonkinlaista seikkailua! Tallinnasta ulospääseminen oikealle tielle oli jo pienimuotoinen haaste, hullut virolaiskuskit outoine pysäköintimalleineen toivat iloa bensa-asemalla. Koerun pikkukylässä ravinnon löytäminen vei meitä ympäri tuppukyliä, ja päädyimme muunmuassa "hampurilaispaikkaan", jossa loppujen lopuksi myytiin vain makkaraa kylmästä lihatiskistä. Paikallinen pubi sulki ovensa jo kolmelta iltapäivällä, joten ensimmäisenä iltana oli tyytyminen kaupan leipä-ja jogurttivalikoimaan. Onneksi hinnat ovat silmiä hivelevän halpoja näin suomalaisen näkökulmasta, myös bensan kohdalla! Lauantaina onnistuimme ravitsemaan itsemme Rakveren puolella hienommassa puljussa, jossa meidät jopa vietiin syömään VIP-osastolle jylhään yksinäisyyteemme. Loistopalvelua kukkaroystävälliseen hintaan, ei haitannut tämän jälkeen edes kunnon eksyminen öisellä Rakvere-Koeru välillä, tien kiiltäessä samalla mustan jään kyllästämänä. Nukkuminenkin toi omat haasteensa, sillä minä ja Nauru nukuimme huoneessa, jossa ei lainkaan ollut lämmitystä.... Yöpaidan ja pitkien villasukkien lisäksi kaivattiin kaksi peittoa, välihousut sekä huppari, ettei jäätymiskuolema korjannut unien aikana. Nämä olivat kuitenkin ehdottomasti retken parasta antia!




Näyttelyiden puolesta sanoisin, etten tosiaankaan ollut laatuseuraa muille. Muistin taas, miten ulkopuolinen olen koko hommassa, ja miten minua ärsyttää koko pinnallinen pöhötys kaikkine "koulutusmetodeineen" ja mielipiteineen. Jos häntäänsä heiluttavaa koiraa lyödään harjalla takapuolelle vaan siksi, että nouseva häntä voi laskea arvosanaa, nään minä mielessäni punaista. Nauru ja minä emme muutenkaan ihan sopineet porukkaan, milloin Nauru oli liian vilkas, milloin liian iso ja milloin mitä tahansa muuta, niin koti-ikävä kaihersi useaankin otteeseen. Kokemus tämä oli, ei vaan ehkä mieluisin sellainen, kun ei lajia harrasta. Pitkien näyttelypäivien aikana otin kumpanakin päivänä Naurun kanssa tokotreenit hurjassa häiriössä, näyttelyiden pääovien läheisyydessä. Paikkamakuut, seuruut, käännökset ja jäävät sekä luoksetulo, kaikki onnistuivat superisti vaihtuvista ohikulkijoista ja louskuttavista koirista huolimatta. Onnistumiset kieltämättä kohensivat oloani (ja itsetuntoani) hurjasti.






Sanotaanko, että Olen kanssa olen eri mieltä ainakin kolmesta ensimmäisestä kohdasta, joista ensimmäisen todistin itse vääräksi ihan vaan mittaamalla laiheliini-otukseni. Ja mitä liikkumiseen tulee, juokseminen voisi olla huomattavasti helpompaa matolla, joka ei luista! :D

Hoikka tuo on kyllä tällä hetkellä, havahduin siihen itsekin vastikään tuon pudotettua karvareuhkansa. Syö kuin hevonen, mutta niin näköjään kuluttaakin! Safkamäärää nostin jo ennen reissua, mutta nyt tällä viikolla ajattelin etsiä pääkaupunkiseudultakin paikan, josta saan ostettua ehtaa rasvaa neidin kuppiin. Tujua tavaraa, jos sitä massaa alettaisiin saamaan, kun kokoa on kasvettu (EIKÖ NIIN NAURU) jo ihan tarpeeksi.




Viikonloppuna juoksuenergiaa oli kohissut päänuppiin ihan riittävästi, sillä vapaanalenkkeilyä oli minimaalisen vähän, tai urheilua ylipäänsä. Menimme tänään treenaamaan oitis, kun pääsin joskus alkuiltapäivästä ylös sängystä. Treeneistä saatiin supermakeaa kuvatodistetta, mutta sitten muistikortti päätti seota ja hävittää kaiken Nauru-materiaalin tykkänään. Nyyyyyh, onneksi Oona oli kuitenkin todistamassa onnistumisia.

Aloitin vauvapuomilla, joka kohensi mielialaa heti alkuun. Oonakin totesi sen hyväksi, sillä kun olin naksutellut kontaktin pari kertaa, päästin Naurun suorittamaan koko esteen, ja tyyppi tykitti leveää ramppia alas saakka vauhdilla oikealle on-off-paikalle, vaikka itse jäin tarkoituksella taakse jälkeen. Naksutin myös leveää vauvakeinua, eikä pamaus edelleenkään hetkauta elämää. Kentällä oli myös normaali kapea keinu, joka on kuitenkin erittäin matala, joten uskalsin sitäkin kokeilla. Varsin itsenäisesti juniori suoriutui kokeesta! Kontaktihaku on hyvin vahva tällä neidillä.

Maan tasalla olevan renkaan naksautin Naurulle pari kertaa, lopputuloksena koira, joka itsenäisesti kävi hypähtämässä renkaan läpi naksautuksen, eli palkkion, toivossa.

Tokossa naksuttelin neidille hieman seuraamisen käännöksiä, joita pitäisi naksutella niiiiiin paljon enemmänkin. Miten se tuntuukin niin tylsältä, ettei meinaisi malttaa. Energiaa kun kuitenkin oli hyvänlaisesti, niin pääsin pakenemaan tätä pakkopulla-hommaa luoksetulotreeneillä. Otin pari kertaa ihan vaan vauhtitulon palkalle (edessä pitämääni leluun) ja sitten muutaman kerran oikeaoppisesti perusasentoon. Kerran pudotti laukasta raville puolessa välissä, mutta muuten tuli laukalla loppuun asti, vaikkakin takamuksen laskeminen maahan meinasi unohtua pariin otteeseen, kun lelua odotettiin niin intensiivisesti.




Kida ei ollut niiiiiiin ylitsevuotavan räjähtävä yöllä kun saavuin kotiin, mutta varsin tiukasti se kylkeeni painautua meidän mennessä nukkumaan. Kentällä sillä oli hurjasti poweria, vaikka Oona olikin sitä hienosti aktivoinut viikonloppuna. Lauantaina neiti oli päässyt 6km mittaiselle pyörälenkille ja sunnuntaina se teki kuulemma "oikein pätevästi" n. 100m jäljen, jossa oli yksi varsin jyrkkä kulma. Kulmalla se eksyi, mutta kun apua ei Oonalta herunut, niin löysi kulman paikan ja pienen haparoinnin jälkeen jälki jatkui hyvin.

Jatkoin samanlaista keppitreeniä kuin viimeksi, kahdella hypyllä. Oli aika sika makeeta menoa, vaikka pari kertaa putki imi niin kovasti, että vika väli meinasi tohinoissa unohtua. Sen sijaan yhä edelleen ongelma on kepeillä toiseen suuntaan: poikkeuksetta tuo lopettaa kepittelyn viimeiselle tai toiseksi viimeisellä välillä, mitä toiseen suuntaan ei tee. Kida, tilanne vaatii verkkotreeniä tässä asiassa.

Tara majailee vielä äitini luona maalla, huomenna minä sen haen kotiin kun lähden samalla vaihdattamaan talvirenkaita kaarani alle. Kuka antoi talvelle luvan käydä Suomessa pakastamassa ilmastoa sillä aikaa, kun minä olen poissa? Ei sillä, lauantaiaamuna oli Virossakin maa valkea, ja voi sitä pienen australianpaimenkoiran hepulia, kun maassa on kylmää, valkeaa vettä!

Pieniä paineita on remminjatke kasannut viikonlopun matkaa varten. Suuntaamme yhdessä Naurun, shelttilauman ja komean cockerin kanssa (ihmisenpuolikkaita tietenkään unohtamatta) suuren veden toiselle puolelle, eksoottiseen maahan, jota Viroksikin kutsutaan. Siellä lauantaina ja sunnuntaina korkkaamme ihan uudenlaiset harrastukset, astuen samalla minulle tuntemattomaan maailmaan. Luvassa on taatusti sekopäistä juttua, minun nolaamistani, Naurun rakkauspuuskia vieraalle henkilökunnalle ja vaikka mitä muuta, josta luonnollisesti kunnon tarinointia luvassa reissun jälkeen. Viikonloppuna menemme kuitenkin hiljaiselolla. Kida jää Oonan ja Oran kauhuksi kotiin, kun taas Tara meni äidin luokse maalle nautiskelemaan maalaiselämästä palloa vartioiden.

Kuviakin olisi, mutta eiiii, nyt en ehdi muokata niitä! Täytyy tästä samantien lähteä tekstin päätteeksi laittamaan petiä vieraille valmiiksi ja kasaamaan viimeisiä tavaroita...

Naurulla olen viimeaikoina tehnyt vähän kisanomaisempia treenejä tokossa. Eilen kentällä teimme vähän tokoja Oonan kanssa, ja tästä tekemisestä on videomatskuakin alla. Tänään taas menin Sadun kanssa agilitykarkeloimaan, ja samalla Satu ihanainen liikkuroi meille alokasluokan liikkeet. Palkkasin vain liikkeiden lopuksi, seuruussa tosin sanoin kehun joissakin rakosissa. Tulokset olivat vähintäänkin miellyttäviä!

• Luoksepäästäväisyydessä istui kuin tatti vieressäni. Uhkaavasti häntä alkoi heilumaan Sadun tullessa hampaat katsomaan, mutta lihapullapalkkioni vei tällä kertaa voiton ihmisten rakastamisesta. Viimeksihän tuo kovinkin avoimesti hyökkäsi suukottelemaan...
• Paikkamakuussa makasi itsekseen samalla, kun Satu käveli ja huuteli häiriökäskyjä minkä keksi. Ei moitittavaa. Päänsä tuo painaa maahan, ja mietinkin, että jalostan sen makaamaan pää maassa, kun tarjoaa liikettä niin hanakasti. Eilen Oran kanssa maatessa ei myöskään ongelmaa, vaikka kentän poikki kulki sauvakävelijää ja jalkapalloakin vieressä pelattiin.
• Seuruussa kontakti säilyy, vaikka edelleen se on sellaista.... vasikan onnellista tanssahtelua. Käännöksiin parempaa otetta, mutta muutoin ei moittimista.
• Liikkeestä maahan on super. Ei sillä, maahanmeno on jotenkin IN Naurun mielestä tällä hetkellä.
• Luoksetulossa sen maahanmenon mahtavuuden huomasikin. Jolkotti eteeni, heittäytyi makaamaan ja siinä katsoa toljotti odottavasti. No niin, uudella yrityksellä teki jopa sen, mitä piti. :D Vauhti saa olla paljon reippaampi, mutta sentään laukkasi ravaamisen sijaan.
• Liikkeestä seisomisessa pöllämystyi liikkeelle lähtemisestä, sillä juuri ennen tätä päätti pieni sininen katsella naapurikentän sheltin treeniä. Lähti kuitenkin mukaan, pysähtyi käskystä ja suoritti liikkeen kunnialla. Taito pieni!
• Estehyppy olikin jännittävä, sitä kun tulee treenattua vähemmän. Eipä mitään, käskystä hyppäsi oikeaoppiesti ja jäi odottamaan. Perusasennon ennakoi, toisella yrityksellä palkkasin ja vapautin seisomisesta.

Otsikkoa lainaava kappale ei kuulu suosikkeihini millään tapaa, mutta kieltämättä kysymys sopii päivityksen aiheeseen. Koska kyseessä on taas umpitylsä turinointi agilityn ihmeellisestä maailmasta, iki-ihanista aussieista ja höpsöstä Tarasta, aion maustaa tarinaa heittämällä teille haasteen Agarwaen-blogin Lauraa matkien. Kaikissa hienoissa, suosituissa blogeissa tätä aina tiedustellaan, mutta yhtäkkiä tajusin, että vaikka oma blogini ei mikään ultimaattinen ja erikoisen .... erikoinen ole, tätä seuraa kuitenkin iso kasa ihmisiä!

Te, lukijat, kiinnostatte minua. Joten kertokaa minulle, keitä te olette!
Kirjoittakaa kommenttilootaan jotain itsestänne. Tunnenko sinut, olemmeko tavanneet? Onko sinulla koira, millainen, mitä harrastatte, missä? Tykkäätkö suklaasta vai napsitko mieluummin namusia? Masentaako syksy, vai tunnetko sen tuovan energiaa lähestyvään talveen? Sana on vapaa!




Eilen piti mennä "ihan vaan nopeasti käymään kentillä". Joopa joo. Neljä tuntia siellä vierähti, eikä tullut edes tylsää. Sain mäkkiruokaakin kuljetuksella, joten piknik vain paransi päivää!

Kidan piti tehdä kisanomaista rataa, ja samalla piti sekuntikellolla tarkistaa, millaisiin vauhteihin se pääsee. Matka kuitenkin kusahti jokaisella yrityksellä keppeihin, joista Kida syöksähti omia aikojaan pois. Syynä taisi olla puomi, joka oli vastassa keppien päässä, eikä punapaimen sitten sietänyt pujottelemista kohti suurta objektia. Purin siis turhautumani treenaamalla keppejä kunnolla. Pidin suuni tukossa kepeille ohjattuani, Oona oli palkan kanssa keppien päässä ja palkkasi Kidan neidin selvitettyä esteen. Hidastahan meno oli, mutta itsenäistä. Se ei vilkaissut suuntaani kertaakaan eikä välittänyt vaikka jättäydyin pois. Tajusin ongelman yhä uudestaan olevan se, ettei Kidan focus ole suunnattuna oikeaan paikkaan: keppien loppuun. Se viilettää kaukana radalla juosten kymmenellä mielikuvituskintullaan. Focus taitaa olla sana, joka blogissamme vilahtaa joka ikinen päivitys.

Kepeiltä kontaktitreeniin. Puomin alastulo pöydälle, alastulon päässä maassa targetti. Tehtävä: Kida menee alastulon ja läpsäisee targettia, josta tulee palkkio naksautuksen jälkeen. Tehtävä sujui itseasiassa hyvin. Vauhti ei ollut huumaava, mutta Kidalla ei koskaan opetteluvaiheessa ole. Sen ajatus oli kuitenkin selvästi oikeassa paikassa, esteen alastulolla, on-offissa. Namikuppi hidasti sitä entisestään, mutta kun palkkio vaihdettiinkin tehtäväksi, alkoi homma sujua paremmin. Jatkoa odotellessa....




Nauru teki ensimmäistä ratatreeniä! Oli aika sähellystä osaltaan. Välillä kiinnosti kaukopalkka liikaa, jonka takia sain äyskähtää rumastikin. Välillä hösötytti, mieluummin ärripurrattiin ja maistettiin ohjaavaa kättä, mutta sitten palikat pistettiin kasaan korvien välissä ja jaksettiin tehdä töitä. Lopultahan tuolta tuli ihan mallikelpoisiakin suorituksia, super-penska! Rata oli Hyvinkään möllikisoissa ja pihistin sen julkeasti toisten blogeista.

Luoksareitä tehdään mukavaan päivävauhtiin. Eteenmeno tuolla on hyvin, joskin oli hidas, kun väsymystä tuppasi jo olemaan. Uudeksi leluksi Kakara Kitinälle otin riimunnarun, joka tietenkin oli aivan iiiihana, kun sitä sai raahata, riepottaa ja kiskoa. Ja jostain syystä se metalliosa oli suussa kokoajan, vaikka yritin sen piilottaa aikomuksena leikata se pois kokonaan. Logiikka?


Tapsa oli opetuskoira. Minusta on ihanaa nähdä, miten Tara toimii muiden ohjauksessa (taisin tästä viimeksikin hehkuttaa), ja minusta on hauskaa, kun voin tarjota toisellemahdollisuuden oppia uskollisen, pätevän ja ihanan Tapsan kanssa. Satu juoksi saman alkeisradan noutajan kanssa, ja kaksikko selvisi hienosti. Sadusta kehkeytyy vielä erittäin taitava ohjaaja, niin hyvin hän on imenyt tietoa jo nyt. Hänen ja koiransa kilpailu-uraa odotellessa, siis. ;) Videota, jossa on myös Sadun juokseminen Taran kanssa, on katsottavissa täällä. Juoksin itsekin radan Taran kanssa, ja myös Oona fiilisteli sen + kepit noutajan kera. Minua alkoi melkein niiskututtaa, niin ihanaa noutajan kanssa on tehdä. Sen silmät loistaa, sillä on niin hauskaa. Se on täynnä tarmoa ja tahtoa (ja desipelejä). Illalla se makasi sängyllä ylen tyytyväisenä päivään, ja minun teki mieli hukuttaa se halauksiin ja kuiskutuksiin. Tara on ihan ykkönen, mahtava koira, opettajani ja ystäväni. Lisäksi se näytti hurjan urheilulliselta BoT päällään loppukävelyillä. Niin nuorekkaalta.

Minulla nyt riittäisi esimerkiksi koulumaailmassa projekteja kummankin käden sormelle (miksi meinasin kirjoittaa jokaisen käden sormelle?), mutta koska tämä blogi ei käsittele henkilökohtaisesti minua, päätin listata treeneihin kohdistuvista kohteista. Jokaiselle koiralle löytyy omansa.




Naurun kanssa on käynnissä projekti "luoksetulo". Edelleen se on hidas ja epävarma, mutta vihdoin olen löytänyt ratkaisun ongelmaan. Käskysanan vaihdoksen se vaati. Tuttu "tule" aiheutti nopean liikkeellelähdön ja sivulle saapumisen, niin totesin, että kai se on päädyttävä siihen. Nyt pyrin joka päivä tekemään ainakin yhden luoksarin ja hakemaan siitä nopeaa, niin josko se joskus olisi hieno liike sekin! Aikaahan tässä on, terveisin Nauru 9kk synttäreitään vastikään viettänyt.
Viime sunnuntaina kävimme Naurun kanssa Wirneen agilitypäivässä turistina. Pääsimme tapaamaan Naurun kasvattajan Lenan Ruotsista, mukavia muita tyyppejä ja myös söpöjä pennunpalleroisia. Nauru käyttäytyi äärimäisen kauniisti pikkuvesseleiden kanssa, yritti raasu päästä pikkusmurffien leikkiin, mutta liian iso tuo tuppaa jo olemaan. Häntä viuhtoen se kuitenkin kipitti perässä ja tökki kuonollaan ruohonjuuritasolla painiskelevia kavereitaan. Onneksi suurinpiirtein samanikäinen Inari-aussie tuli myös piipahtamaan, ja Nauru rallasikin vähän vanhan toverinsa kanssa.
Omien kuvien kanssa en vielä ole edistynyt, mutta tässä yksi Jennyn vauhdikas otos:


Kidan kanssa tavoitteet ovat agilitypuolella. Kepit itsenäisiksi ja kontaktit nopeiksi. Aloittanut olen nyt kumpaakin, ja olen huomannut ne suuret ongelmat, joiden takia liikkeet töksähtelevät. Kepeissä nyt vikaa on ollut aika, mutta jostain syystä Kida tulee herkästi ulos kun keppejä mennään oikealta vasemmalle, kun taas vasurista oikeaan loppuun asti jaksetaan pitää meno yllä huomattavasti paremmin. Verkkoja, palkkausapuja edestä ja minun pitäisi muistaa olla mahdollisimman hiljaa, jottei ääneni pian aiheuta sitä, että sen loppuminen lopettaa kepityksenkin.
Kontakteilla focus ei yksinkertaisesti ole kontaktilla. Nyt otin kosketusalustan mukaan treeniin, ja vaikka itse esteen suorittaminen oli hyvin hidasta, oli mielenkiinto selvästi alla odottavassa tehtävässä. Aion kokeilla tällä tavalla, enkä oikeastaan pelkää esteen hidastuvan. Työstän sitä omana osionaan.



Taran tavoite... on pysyä mahdollisimman terveenä, mahdollisimman pitkään. Olen huomannut pieniä muutoksia sen tavassa seisoa, kävellä, leikkiä. Olen varsinainen haukankatse, mitä koiran kropan muutoksiin tulee. Siksi kuvausaika onkin äärimäisen ajankohtainen asia. Kuitenkin kehon salliessa on Taran kanssa aikomuksena hakea viimeinen ykkösluokkien luva hyppyluokasta - näyttäähän numero 2 medin perässä paljon paremmalta kuin luku 1....
Kävimme tänään koko kolmikon kanssa tapaamassa Leenaa, hänen siskoaan ja heidän koirakolmikkoaan. Vanhassa kotikaupungissa oli hauska vaappua tuttuihin kuvausmaisemiin uudessa porukassa. Oli oikein mukavaa, Nauru pääsi juoksemaan totuttua äänekkäämpien kavereiden kanssa, mutta eipä haukkuminen aiheuttanut muuta kuin hikikarpalon pari kertaa pikkusinisen ohimolle. Kidaa pidin tarkasti kontrollissa, sillä tosiaan - sillä alkoi juoksut! Kellontarkasti, kuten aina. Tapsa nautti metsässä kulkemisesta ja tarjosi Leenalle keppiä kesken valokuvauksen. Noutaja ei vaan ymmärrä, miten putken läpi maailman tarkkailu olisi muka hauskempaa kuin puunkappaleen jahtaaminen....

Kävimme keskiviikkoilta kivalla porukalla paimentamassa! Wirneen aussiejäsenistön lisäksi messissä oli myös Jenna ja lapinkoira Delia, toimintaa oli siis luvassa! Kyllähän porukkaan kuulumaton kelpiesti taisi meitä silmät pyöreinä seurata, kun pihassa oli keskenään painivaa, innokkaasti syliin loikkivaa ja suukottelevaa, iloisesti häntiään vispaavia paimeneläimiä iso kasa.

Mukana oli tällä kerralla vain Nauru. Kävimme siis Primal sense farmilla, jossa wirnistelijöiden kanssa paimennettiin kesällä, ja olin mukana Kidan kanssa. Aino muisti minut (ja silloin hyvin pienen ja pörröisen) Naurun, kun vihjaisin omistavani "sen punaisen töpöhäntäaussien". Vastaukseksi tuli varsin nopeasti: "Aa, se lupaavan oloinen paimenkoira. Mihin sinä sen jätit? Sen kanssa kannattaa jatkaa tätä lajia." Hienoa Kida, teit lähtemättömän vaikutuksen, ensi kerralla on sinun vuorosi. <3

Nauru oli kamalan menevä. Ja äänekäs. Ja energinen. Ja iloinen. Se toimi pienenä testikoirana Ainon opastaessa kepin käyttöä meille, eli kuinka koira helläkätisesti opetetaan, että keppi työntää sen pois ihmisen luota --> keppi kertoo, ettei tiettyyn tilaan saa tulla. Nauru nyt saadessaan vapaana pyöriä suukotti esimerkiksi kaikki, ja Ainon luodessa kepillä painetta päätti tehokas sininen nappaista kepin suuhunsa. Juuri näin. Hienosti.

Ensin mentiin Naurun kanssa pieneen "suikaleeseen", ja siellä meno ei ollut ihan niin silmiä hivelevää. Nauru söi kakkaa minkä ehti, se pääsi katettuun pöytään. Lampaita se välillä tarkkaili, muutaman kerran meni liinan päässä nätisti perässä, mutta sitten se keskittyi taas kuitupitoisen illallisen hotkimiseen. Kallis ruokailuhetki, sanoisin, ja patistin sitä tekemään duuninsa kunnialla. Yllä oleva video on koostetta ensihetkistä, kakansyöntikohtaukset tosin poistettu pääosin.... niissä kun ei vältämättä hirveästi kiinnostavaa katsottavaa ole.

Tauon jälkeen olikin uusi yritys isossa aitauksessa, ja meni huomattavasti paremmin. Nyt alkoi jo mekkalaa kuulua, ja kiinnostus nousi lampaanpapanoista ylös itse liikkuviin kohteisiin. Muutaman kerran meinasi pikkusinisellä käämi kärähtää, niin ne lampaat edessä kujeili kulkiessaan peppuvillat väristen. Kiihkeyttä löytyi liinan päästä, ja meno sai rauhoittaa. Kyllä tyypin pitää uudestaan päästä, monta kertaa, kaipa siitä ehdan paimentolaisen treenaamalla saisi.

(PS.  Seuraa blogia täällä: Bloglovin)
(PPS. Wipoe on ollut pystyssä vasta seitsemisen kuukautta, mutta sisältää jo nyt 1/4 katseluista, joita Redtolling koko pystyssäoloaikanaan sai! MAHTAVAA!)

Oli tänään niin kivat treenit, että ihan pakko kirjoittaa oma postauksensa näin iltasen ratoksi. Sohvilla makaa hyvinkin rentoutuneita koirayksilöitä - tuossa vieressäni on se tummanpunaisin, ja sillä silmät ovat ihan nurin niskoin, kun ramaisee niin makoisasti.

Palataan kuitenkin ensin eiliseen. Urhoollisesti flunssaisena päätin pienen tokohetken tehdä juniorin kanssa, sillä se on aikamoinen energiapeto. Kidasta ja Taralta kärähtää kohta käämit tyypin kanssa, kun se roikkuu kokoajan kiinni korvassa tai kauluksessa. Purkakoot toiminnanhalunsa siis johonkin hyödylliseen, tuumasin.
Ensitöikseni kokeilin, mitä Naurun jääville kuuluu.... ja iltani oli pelastettu. Liikkeestä maahan, istu ja seis. Ja se teki kaikki kerralla oikein, ilman apuja. S-U-P-E-R Nauru! Oona sanoi hauskasti, että "Nauru ei jossain tapauksissa ole yhtään niin näyttävä kuin Kida, vähän sellainen löysä, mutta silti se on jo nyt joissakin asioissa taitavampi." Kai se on pakko allekirjoittaa. Seuraaminen on sellaista lennokasta kuin nuorella ravihevosenalulla, mutta neiti on hirmuisen oppivainen, kestää toistoja hyvin, palkkautuu esimerkiksi mistä vaan ja rrrakastaa, kun tehdään hommia. Yritän saada jäävät videolle lähinaikoina, olen niistä sen verran riemuissani. (Ja nyt kun sanon näin, ensi kerralla ne on ihan kammottavat, höhö)

Paikkamakuissa Oona antoi häiriötä huutelemalla kaikenmaailman häiriökäskyjä. Kerran se lähti "tule"-käskystä kirkkaasti juoksemaan, mutta uudella yrityksellä makasi tattina kaikista kokeilusanoista huolimatta. Heitsasimme myös luoksetuloa ja otin parit eteentulot - näyttää siltä, että otan eteentulon luoksariin mukaan, sillä liike tuntui paljon vauhdikkaammalta sillä tavalla. Hmm, tilanne vaatii kokeilua. Aiemmin olen siis pyytänyt suoraan kiertäen sivulle.