Minua ahdistaa jo nyt syysloman lopun lähestyminen! Haluan pidemmän loman! Vaadin lusmuilua! (=koirien kanssa tekemistä 24/7 kuten kesällä). No, joka päivälle on jotain tekemistä ängetty, paitsi huomisen yhitän ihan vain itselleni ja kouuhommille. No okei, Kidan kanssa juoksemassa ajattelin käydä. Treenaamassa vähän tulevia epiksiä varten.

Tänään lähdin ensin Firalle jäljestämään Lauran ja Tuulin kanssa. Laura teki Naurulle jäljen. Se oli pituudeltaan n. 250m pitkä ja sisälsi kahdeksan namikasaa. Minä huuli pyöreänä seurasin liinan päässä, miten minun pätevä jälkikoirani lähti jäljelle nenä maassa ja teki hommia oikeasti hienosti, vaikka kerta oli ensimmäinen ilman namijälki-meininkiä. Siksakkia ja jälken etsimistä oli kyllä, mutta nenä pysyi kuitenkin tantereessa ja nuuskutus oli lupaavaa. Kun Nauru sai namikasan vainun, se kohotti kirsuaan hieman ylös maasta. Nyt olisi tarkoitus tehdä tällaista harjoitusta namijäljestyksen rinnalla, joskin namikasat vaihdan purkkeihin, ja ilmaistavat kepit tulee sitten purkkien päälle, josta purkit pikku hiljaa häivytetään pois.

Treenin päätteeksi (ja vähän ennen sitä) oli supersiistiä rallatella Hoppu, Raiku, Nessa ja Ilo-aussieiden kanssa. Joskin viimeiseksi mainittu ei ihan arvostanut Naurun vauhdikasta leikkiinkutsua: Ilolla ikää on vasta muutaman kuukauden verran, joten tassullaan läpsivä sinimerle taitaa siitä näkökulmasta olla lähinnä traumatisoiva! Hienosti poppoo lenkkeili ja pinkoi keskenään, kun ihmiset eksyilivät metsässä...

Illalla oli tarkoitus mennä elokuviin, joten punapaimen alias Kida ja oranssipaimen alias Tapsa kaipasivat myös toimintaa elämäänsä! Lenkin varrella kävinkin metsään extempore piilottamassa kaksi esinettä: mytyksi laitetut hihnat sekä taskussani pyörineen agilityradan piirroksen. Kida on kyllä todella taitava tässä esine-etsinnässä. Se lähtee rohkeasti metsään, jaksaa etsiä kärsivällisesti ja palauttaa varmasti. Lenkkeilijä kulki juuri ohitsemme lähettäessäni Kidaa viimeistä esinettä hakemaan, ja hän jäi kyselemään puuhistamme lisätietoja. Hirmuisen häkeltynyt ja innoissaan oli herra, kun Kida pinkoi metsästä esine suussaan luokseni. Kyseli jopa, voisiko Kida etsiä hänet metsästä, mutta pahoittelin. Ei ollut tarpeeksi hyviä makkaroita mukana, että Kida vierasta, mustiin pukeutunutta setää lähtisi pusikoista esiin penkomaan.

Lenkin lopuksi oli luvassa vielä actionia. Olin nähnyt pellolla jo menomatkalla miehen seropinsa kera, keppiä heittelemässä. Ei siinä mitään, pelto on iso, ja kiersimme heidät kaukaa ja saimme olla rauhassa. Takaisin tullessa oli keppileikki ilmeisesti päättynyt, sillä tämä suurehko, musta koira lähti juoksemaan sata lasissa luoksemme. Pienen pakokauhun jysähtäessä mieleen kutsuin Kidan luokseni ja huutelin Taraa. Sen jälkeen karjaisin miestä ottamaan koiransa kiinni, mutta mitä vielä - herra lyllersi perässä, ja hänen kiinniottoyrityksensä oli varsin passiivinen. Koira meni haistelemaan Taraa, ja oranssi onneksi oli asiallisesti. Kida toljotti paikalle pölähtänyttä, niskavillojaan pörhistelevää narttua(?) korvat luimussa, ja pyysin paimenta vaan pysymään luonani. Samalla käskytin miestä uudestaan ottamaan koiransa pois luotamme, mutta herrasta haistelevien koirien seuraaminen oli paljon leppoisampaa.

Lopulta musta koira oivalsi Kidan. Se lähestyi pää koreana, niskavillat pörheänä. Asetuin koirien väliin ja viimeisen kerran karjaisin miehelle. Kysyin, etteikö hän tajua, että nämä kaksi aloittavat tappelun aivan varmasti. Älähdin, että eikö häntä kiinnosta, että hänenkin koiraansa voi sattua. Mies ei edelleenkään sanonut mitään, hänen liikkeensä olivat kovin passiivisia, mutta viimein hän jopa otti koiransa kiinni. Hän ei sanonut mitään, ei pahoitellut, ei katsonut minua. Otti koiransa ja poistui sinne, mistä koiran perässä oli saapunutkin.

Anteeksipyyntö, tai ylipäänsä edes pieni olemassaoloni huomionti, olisi toki ollut mukavaa.