Halusin kokeilla animaation tekoa. Siinä nopea tekele. Kida, jolta kysytään, "mennäänkö agilityyn?"
Joo.
Kirjoitin eilen pitkän sepustuksen treenatuista asioista, tänään taas päätin vastata kysymyspostauksen kysymyksiin. Valitettavasti kysymyksiä tuli niin vähän, etten innostunut mitään suurta palkintoa laittamaan jaolle, mutta ehkäpä ensi kerralla! Ellei tuo helle pehmennä aivojani, ja sitten teenkin jotain kivaa vähän jälkijunassa. Annan kuitenkin kunniamaininnan Katariinalle, joka oli selvästi käyttänyt mielikuvitustaan! :D Ihan mahtavaa, kiitos kysymyksistä.
Siiri Saukko kysyi: Miten päädyit ottamaan Naurun? Mikä on ensimmäinen asia joka sinulle tulee mieleen sanasta koira?
Naurun ottaminen olikin kovan miettimisen, harkinnan, pähkäilyn ja jopa pelon alla. Juttelin monien kanssa asiasta, valvoin öitä miettien ja homma oli kariutua pariin otteeseen. Loppujen lopuksi itse tilanne oli niin lupaava, etten yksinkertaisesti voinut sanoa "ei". Yhdistelmäkin oli mitä mainioin, sijoittaja yksi parhaista ihmisistä, joita olen tavannut, ja koko kuvio muutenkin niin maukas, että lähdin uteliaana ja riemunsekaisena mukaan. Onneksi!
Ensimmäinen asia, joka minulle tuli mieleen sanasta "koira", oli Kida. Hmmmm. Johtunee varmaan siitä, kun tuo yllä oleva animaatio aukoo päät--- suutaan nokkani alla. Mutta siis, yleisesti minulle tulee sanasta koira mieleen eläin, lemmikki, agility ja ystävä.
Jenna sen sijaan tuumasi: Kuvitellaan tilanne että olette todella myöhässä jostakin tärkeästä, niin kuka koiristasi stressaisi eniten kiire lähdöstä? Jos joku koirista pitkittäisi lähtöä edelleen kuka se olisi ja miksi? :D
Onko karvaisilla huonoja tapoja?
Kida. Ehdottomasti Kida. Se imee joka ikisessä tilanteessa minusta kaiken tunnetilan, ja jos minä kiirehdin ja stressaan, niin taatusti stressaa sekin. Tara on niin lunki, että venyttelisi vasta takakinttujaan, kun minä olisin juossut huoneessa sen kolme kertaa. Nauru taas innostuu lähinnä syömään Kidan lähtötilanteessa, ja uskoisin, että Kidan hermoilu saisi sen painihalut heräämään, eikä minun paineensietokyvyttömyyteni.
Ja kyllähän noilta huonoja tapoja löytyy. Kida tykkää pistää taskut uuden näköisiksi, jos sellaisia jättää hänen armoilleen yksin ollessa. Nauru on oppinut käyttämään äänilahjojaan ja Tara taas nauttii roskiksien kaivelusta, jos yksin ollessa sellaisen tutkimiseen jätettäisiin mahdollisuus.
Katariinan kunniakysymykset: Mitä tekisit, jos sinulla ei olisi yhtään koiraa? Saat valita, että johtuuko koirattomuutesi siitä, ettet olisi koskaan hankkinut yhtäkään karvakuonoa vai elämmekö jossakin utopistisessa maailmassa jossa koiria ei ole olleskaan. Tai miten tyhjältä/omituiselta/karvattomalta elämä tuntuisi, jos koiriasi ei äkkiväkkiä olisikaan. Esim joku ilkeä ihminen olisi lähettänyt ne rinnakkaistodellisuuteen tai muuta yhtä todennäköistä.
Kuvittelen tilanteen niin, etten olisi koskaan ottanutkaan koiraa. Vastaus silloin on nimittäin helppo: olisin jäänyt kiinni heppamaailmaan. Mitä luultavammin minulla silloin olisi yhä oma hevonen, olisin varmasti valmentautunut enemmän ratsastusrintamalla ja mahdollisesti kilpailisinkin. Hevosharrastukseni joutui turmiolla lähinnä koirien takia (aika ja raha ei riitä kumpaankin, eikä edes motivaatio). Tyhjää taatusti olisi, sillä perheessämme on koiria ollut aina. Minulla on ollut koko elämäni ainaka yksi (1) koiraton kuukausi, kun Emma-vainaa lopetettiin ja Taran luovutusikään oli tämä maaginen kuukausi aikaa.
Jos eläisitte keskenänne jossakin mökissä keskellä korpea, niin kuka tulisi ensiksi mökkihöperöksi, sinä vai joku koirista?
Apua, paha kysymys. Epäilen tässä, että joko minä tai Kida. Naurulla ja Taralla ei olisi hätää niin kauan, kuin on vettä missä polskia ja lelu jota retuuttaa. :D Minun harmaat aivosoluni taas turhautuvat hyvin nopeasti tasaiseen tahtiin, ja varmasti parikin viikkoa mökillä saisi treenijalat vipattamaan astetta vikkelämmin. Kida on koirista se, joka ajattelee samalla tavalla kuin emäntä, mutta uskoisin sen kestävän tylsyyttä minua kauemmin selväjärkisenä...
Mikä on lempitarinasi koiristasi? Se yksi, mitä kerrot kaikille uudestaan ja uudestaan etkä ikinä kyllästy siihen itse? Vai tuovatko koirasi elämääsi niin monia tarinoita päivittäin ettei mikään niistä ehdi jäädä pyörimään kasvaakseen legendaksi?
Oi, ihanaa kun kysyit!
Tästä on aikaa parisen vuotta. Vuokrasin työnantajani kahta hevosta: puoliveriruunaa ja nuorta suomenhevosoria. Suokkiorin tarha oli keskellä pihaa. Hevonen itsessään oli ihan kiltti, mutta nuorena miehenä ei juurikaan sietänyt tunkeilijoita henkilökohtaiselle alueelleen. Työnantajani lähti laivalle, ja lupauduin menemään hoitajaksi mestoille koirieni kera. Tara ja Kida kumpikin ovat vedenkestäviä tallikoiria, joten mitään ongelmia niiden käytöksessä ei ollut...
... paitsi, että Tara on kovin rakastava hevosia kohtaan. Se halusi köpötellä niin lähellä aitaa, kuin mahdollista. Nuori ori ei pitänyt tästä, ja se aina syöksähtikin aitaa kohti korvat niskassa. Taran mielestä tämä oli älyttömän hauska leikki, joka lopulta meni siihen, että Tara juoksi aidan viertä ja hevonen juoksi perässä. En ehtinyt kieltää, enkä muutenkaan kissaakaan sanoa, kun vauhdin hurmassa Tara juoksikin tarhaan. Se ei edes tajunnut virheliikettään. Se pysähtyi keskelle tarhaa, ja valehtelematta sen ilme oli perin hämmästynyt. Nanosekunnissa kasvojen ilme muuttui huolestuneeksi, sillä hevonen oli tajunnut vieraan päätyneen tarhaan. Ori veti päänsä alas, sen korvat melkein upposivat niskan lihasta läpi, ja se lähti rynnimään turpa maata viistäen kohti Taraa. En ole IKINÄ nähnyt koiran silmien laajenevan niin, enkä varsinkaan tollerin lähtevän niin kovaan vauhtiin paikaltaan. Savupilvi vaan pölähti, kun Tara pinkoi ketarat suorina pakoon etujaloillaan kauhovaa hevosta, ja äkkijuoksulla pieni oranssi pinkoi aidan ali turvaan. Orii jäi korskumaan portille, Tara toljotti silmät suurena huohottaen vaaraa kohti ja minä nauroin kippurassa vatsaani pidellen.
Nettan kysymyslista tulee tässä:Miksi juuri auspai?
Mistä nimi WIPOE tulee?
Tuutko joskus treenaamaan jälkeä/tokoa/agia/etc. meidän kanssa? :P
Kuinka korkea Nauru on tällä hetkellä?
Mistä alunperin keksit koiraharrastukset?
Auspai kiinnosti rotuna monestakin syystä. Lapsukaisena ihailin bordercollieita, ja koiralajien alettua kiinnostamaan ,akipasin sen tyyppistä koiraa. Bortsussa säpäkkyyttä ja maanisuutta on makuuni kuitenkin liikaa, ja tutustuin aussieen. Ulkonäkö kolahti persoonan lisäksi, enkä kokenut vahti-ominaisuuttakaan lainkaan huonona asiana, joten päätös oli nopea. Enkä kyllä kadu. Ihan mun tyyppisiä koiria.
WIPOE:n lyhensin tunnuslauseestamme "with positive energy". Aloin hokea sitä itselleni, kun kävin turhan kyyniseksi, vaativaksi ja tiukkapipoiseksi lajeja ja menestystä kohtaan. Tästä nimestä kaavailen ihan virallista kasvattajanimeä, mutta nyt se toimii tiiminimenä mm. blogissa ja treeniliivissä (kunhan saan sen teetettyä loppuun).
Kyllä, tulen mielelläni treenaamaan. :D
Nauru oli viime mittauksella (6kk) 50cm korkea. Pitäisi mitata, onko senttejä tullut lisää...
Koiraharrastuksista agility on kiinnostanut aina, ja se tulikin tutuksi Taran kanssa alunperin. Nälkä kasvaa syödessä, ja erilaisten ihmisten ja koirakoiden ansiosta moni muukin laji on tullut tutksi ja lopulta vienyt mennessään. Olen oikeasti älyttömän helppo ylipuhuttavaksi toimintaan jos toiseenkin, eikä koiraharrastukset ole poikkeus, varsinkaan jos koirat heti näyttää hommasta pitävänsä.
Loppuun vielä Sonjan tiedustelu: Miten kokoot ittes treeneissä, jos joku asia ei vaan onnistu ja alkaa ketuttaa iha pirusti? :D Ja sit kans et miten tota kisäjännistystä oikeen taannutetaan!
Yritän saada kisoihin seuraa, joille/jolle voin höpöttää hermostuksissani, kikattaa tyhmiä juttuja ja vaikka antaa koiran, jos jännitykseni käy sietämättömäksi. :D Sitten liikun, tärisen, vapatan ja nakerran kynsiäni.... Okei, kyllä kokemus vaan tuo sellaista jännityksen rauhoittumista kokoajan enemmän. Yritän miettiä mahdollisimman selkeästi ja huolettomasti, olla kasaamatta valtavaa painekasaa, jotta olisin mahdollisimman normaali.
Ketutus onkin joskus vaikeampi hallita. Olen nyt jo aika hyvin oppinut, että jos alkaa *ituttaa, niin koirat sivuun. Heti. Sitten voi paiskoa palloja, potkia kiviä ja hakata seinää niin paljon kuin vain lystää. Mahdollisimman nopasti yritän kuvitella koirien fiiliksen (Kida herkkiksenä näyttää kyllä ahdistuksensa mäkätyksestäni...), ja viimeistään omatunto pakottaa parantamaan mielen mahdollisimman nopeasti. Tai sitten pitää vain tehdä kivoja, söpöjä juttuja, jotta olo paranee. Tai täytyy ostaa suklaata.