On muuten kelejä pidellyt, niin. Ei sillä, tätä kesän pitääkin olla: aurinkoa, valoa, lämpö ja öisiä viileitä lenkkejä.  Treenattu on kuitenkin urheasti myös kuumassa säässä, eikä varsinkaan Kidalla ole ongelmia asian kanssa. Toki helteisyys vaikuttaa siihen, kuinka tosissaan ja täysillä se asiat ottaa, mutte tekee se kuitenkin. Nauru on vielä helteessä kuin jokien liukas lahna, vaikka kovasti sekin opittuja asioita tarjoilee herkkupalkkion toivossa.

Viime torstaina tekaisimme pienen tokotreenin (luit oikein!! toko! sitä ei ole unohdettu!) Jennan kanssa. Huvittavinta taisi olla Naurun "olen ihan yksin ja hiljaa odottamassa"-harjoittelu, joka lopulta kiljumisen myötä johti siihen, että pieni sininen kiikutettiin pusikon takana olevaan tolppaan tarkkailemaan ympäristöään. Neidillä oli häiriötä, sillä vierasta kulki hiekkatie, josta köpsötteli ohi mm. kaksi labukkaa omistajansa kera.... Joku herkempi olisi voinut tilanteesta ahdistua, mutta sen sijaan NauNau pönötti takamuksellaan piittaamatta ympärillä kulkevista häiriötekijöistä. Kerran oli se saanut päänsä pannasta ulos, ja aloin ihmetellä, miksi ohi hölkänneen miehen perässä hitaasti lopsotti pieni, sininen australianpaimenkoira...

Kida aloitti tunnarilla, joka oli ihan superjeeskiva. Se jaksoi kaikilla kolmella toistolla haistella hyvin keskittyneesti ja pitkään tunnarikasasta. Kahdella kerralla tarjosi ensin vääriä, mutta kolmannella se malttoi niin pitkään, että oikea osui heti ensimmäisellä kerralla. Tuollainen pitkäjänteisyys, joka nyt jo on lisääntynyt, on kyllä Kidalle hyvästä: vähän turhan helposti se vaan antaa periksi, luovuttaa ja menee sitten nurkkaan marisemaan "surkeuttaan".
Ruutukin löytyi, vaikka ensin ihan varmuudeksi lyhyellä matkalla palkkailin paikasta, sillä ruudun virkaa toimitti neljä rasiaa kengänkärjellä piirretyn hiekkaviivan sisässä. Kyllä treenitamineensa autoon unohtanut sisukas ja itsenäinen nainen konstit keksii. Edelleen Kidalla on hirveä hinku ruudun oikealle laidalle, tarkemmin sanottuna oikeanpuolimmaisen takakartion luokse. Miksi? Minä en tosiaankaan tiedä. Merkkiäkään emme ole treenanneet lainkaan, kun tajusin punaeläimen sekoittelevan ruutua ja merkkiä keskenään.
Seuruulle on tauko tehnyt hyvää, sillä se oli hyvinkin innokasta, rehtiä ja kivaa katseltavaa, ainakin voisin kuvitella niin. Myös kaukot ovat parantuneet, kun jätin tässä(kin) liikkeessä käsiavut tykkänään pois. Hus hiiteen ylimääräiset liikkuvat osat, sanoo Kida.

Tara oli liekeissä, kun pääsi pitkästä aikaa oikeasti hommiin! Delian paikkamakuun häiriönä tein sen kanssa perusjuttuja noutajapahan muistia virkistääkseen. Perusasentoihin se hulahti hyvinkin joutuisasti, ja seuruu oli jopa varsinaisen äänetöntä!! Piti nautiskella tästä harvinaisuudesta, uskon Tapsan pian olevan taas oma, kitinäpalloa muistuttava itsensä. Luoksarin perusasento jämähti vaihteeksi tappavan vinoksi, ja liikkeestä makuun maahanmeno ensin vajaaksi. Epäilen edellämainitun syyksi sitä, että edellisiltana keksin treenata kaikkia kolmio yhtäaikaa vasta sheivatulla pellolla. Leikatut, jämäkät ruohonkorret eivät varmaan tuntuneet hyvältä yhä varsin kaljussa masussa...
Tyypin paikkamakuu Delian toimiessa häiriönä oli vähintäänkin huvittavankatkuinen. Jotenkin mystisesti, huomaamatta, onnistui oranssi otus veeeeeeenymääään aina millimetrin kerrallaan eteenpäin. Maha pysyi kyllä maassa.....

Nauru pääsi sekin juoksemaan ruutuun (jota se kävi jälkeenpäin itsenäisestikin tutkimassa varmuuden vuoksi), treenasi perusasentoja entiseen malliin ja vähän pidemmillä, suorilla seuruupätkillä. Minulle "pidempi pätkä" tarkoittaa tässä vaiheessa sellaista askelta tai kahta enemmän. Halusin opettaa sille loppupalkkaa, joka oli tällä kertaa ottanut herkullisen kissanruoan muodon, kapulan pidolla ja palautuksella, mutta ongelmaksi tuli a) vanha kapula, joka päätti hajota kahteen osaan ja b) pentu, jota noutoalkeiden opiskelu ei päättänyt kiinnostaa tuon taivaallista. No, tehtiinkin sitten lisää perusasentoja ja jääviä. Jäävät toimii yllättävän hyvin harjoittelumäärään nähden, kun kuljen peruuttaen ja Nauru minua kohti. Se jää asentoihin hyvin, vaikka liikkeeni jatkuukin, vaikka vaihdot luonnollisesti ovat vielä kovin hitaita.

Kävimme vielä treenien lopuksi pelloilla lenkkeilemäsä yhdessä. Delia yhden kerran kilahti Kidan hyvin läheiseen leikityyliin, mikä on harmi. Koo leikkii niin kovin huonosti vieraiden kanssa, mutta nyt Delian kanssa se pöristi hyvinkin iloisesti! Onneksi on Nauru, sillä voin kertoa, että Kidan ja Naukuvaisen leikit on ihan mahtavia seurata. Ne painattavat, painivat, hyökkivät ja rallaavat niin iloisina, että huomaan aina vaan useammin kuvaavani pätkiä huonojen päivien varalle kämyisellä puhelimen kameralla, jotta voin joskus surullisena niitä katsella.





Illalla vielä vähän tokoa (ja ehkä agia...) Ojangossa. TERVE.