Kakkosratojen starttaus
0.15Viime viikon vietimme mökillä koiralaumamme kera, joten hiljaiseloon on ollut oikein pätevä ja lämpimänsävyinen syy. Kirjoitan lomastamme päivityksen tuonnempana, kunhan muunmuassa lukuisat videoklipit on saatu koottua yhteen. Kaikki napsitut kuvat ja videot ilahduttavat kyllä suuresti tulevana talvena ja sen synkkinä, kylminä päivinä.
Tänään palattuamme reissujen vilinästä suuntasimme JAU:n agilitykarkeloihin Tuusulaan, jossa tosiaan aloitimme uramme kakkosluokkalaisina. Ei ehkä parhain idea lähteä viikon makoilun jälkeen kisoihin, hehe. He. Olipahan hauskaa, varsinkin kun Kidan Esko-veli oli superina näyttämässä mallia kilpakumppanina!
Näissä kisoissa ohjaaja poimi seuraavan muistilistan:
- Minun on tehtävä ratatreeniä. Paljon. Ja pitkiä ratoja. Ainainen ratojen pätkiminen ja tekniikoiden treenaaminen ei auta kilpailutilannettani yhtään. Minun pitäisi nimenomaan oppia se paie, ja pitämään pakka kasassa, vaikka virheitä tai muuttujia tulisi.
- Kida tarvitsee treeniä yhä kontakteilla...
- ...ja sen lisäksi sen kanssa pitää tehdä paljona ratoja kiihtyneessä tilassa. Rimat eivät saa putoilla, vaikka sillä olisikin hurjan hauskaa, hurja kiire tai hurjan siistiä muuten vaan.
- Minä inhoan, jos koira hiipii tai muuten ennakoi lähdössä. Kidan pienet liikahtelutkin ketuttaa sen verran, että puutun niihin taas. Mur.
Ensimmäinen hyppärirata oli juuri sellainen kuin etukäteen varoittelin: kiihkeä ja sählä. Ensimmäinen rima putosi, kun suora putki houkutteli seuraavana esteenä. Keppien viimeisellä välillä neiti näytti minulle keskaria ja vilisti läpi. Vielä myöhemmin tipahti yksi rima, joka tosin johtui luultavasti myös kulmasta, sillä melko moni riman näytti pudottavan. Kidassa oli kyllä potkua, sitä en kiellä, mutta sellaisella hyvällä tavalla sitä ei oikein ollut. Tulos 15vp.
Kakkosen agilityrata oli sellainen ÄHÄKUTTI. Onneksi se meni niin hyvin, etten jaksanut edes harmistua, vaikka vanha treenikaverikin kävi minua halaamassa voivotellen. Ratahan sujui muuten aivan putkeen (jos ei lasketa sitä, että unohdin tykkänään jarrun eräässä kohdassa, jonka takia kaarre tuli niiiiiiiiiiiiin loivaksi, että se söi varmaan vähän liioitellusti viisi sekuntia ajastamme), mutta sitten putosi viimeinen rima. Kyllä, viimeinen. Eipä mitään, onneksi oli kiva rata niin sai fiilistellä silti! 5vp
Kolmosrata olikin sitten tarina erikseen. Korvat olivat ihan kateissa, kontaktillakaan ei odottanut, ja vaikka "KIDA"-karjaisuni kuului katsomon joka kolkkoon, se ei edes väräyttänyt paimenen korvaa. Lopetin radan kesken, joten tulos oletetusti HYL.
Nauru oli mukana turistina reissussa. Se on kyllä todella mukava: oleilee häkissään rauhassa, vähän nyhjää luuta jos siltä tuntuu. Ainoat kitinät kuului, kun Kida äänteli häkin vieressä ja neiti ei nähnyt, mitä tapahtuu. Tarpeilleen pyysi levottomuudella, ja ollessaan kanssamme häulkopuolella se ei piitannut kentän vilinästä, haki kontaktia, käyttäytyi rennosti ja lopulta leikki itsekseen luulla puiden luomassa viileässä varjossa. Mahtinapero!
0 kommenttia
Kiitän kommentistasi jo etukäteen!