Päivityksiä tulee hetken hieman hiljaisemmin, sillä yritän rutistaa loput koulutyöt pois roikkumasta punteistani. Kumpikin aussie aloitti myös juoksunsa. Kida on kellontarkka ja sen kohdalla ajoitus oli oikein mukava, mutta Naurun kohdalla olen hieman toista mieltä. Kieltämättä tehokasta, että tämä kolmiviikkoinen hidaste tulee hoidettua kummaltakin jaloista yhtä aikaa, mutta nyt väliin jää sekä tokokoe että epäviralliset tokomöllit. Uuden tokokoepaikan sain kylläkin jo varattua samalle tuomarille, joten ehkä lohdutan itseäni, että mieluummin nyt kuin kesällä.

Kidalla on hitusen ollut epäonnea viimeaikoina. Ensin antura, sitten se hieman reväytti lihastaan peltoleikkien seurauksena ja vaati uutta sairaslomaa. Levolla kinttu on parantunut, mutta edelleen se kulkee hitusen vinossa. Hieroja oli varattu toukokuun alkuun, mutta alkaneet juoksut pakottavat siirtämään käsittelyä. Ei ole helppoa. Mieli halajaisi vetolenkeille, mutta mieli pitää malttaa.


Nauru on viettänyt parin viikon agilitylomaansa, viikon päästä uudet haasteet alkavat uudessa ryhmässä. HT1 viimeinen tokokerta oli viime torstaina ja jätti jälkeensä hieman haikean fiiliksen. Ryhmä oli hirvittävän mukava ja tehtävät antoisia ja olin kovin tyytyväinen kouluttajapariin. Viimeisetkin treenit menivät hyvin, tunti vietettiin sm-henkisissä järjestelyissä kisanomaisia liikkeitä tehden. Liikkeet arvottiin ennen kehään menoa. Seuraaminen vapaana oli kuulemma älyttömän aunista, kontakti oli hyvä, pientä rytmirikkoa käännöksissä. Kaukokäskyt (AVO) onnistuivat, vaikka koira oli älyttömän hölmistynyt kisamaisesta suorituksesta, jollaista se ei kaukojen suhteen ole tehnyt. Siirtymät olivat hieman epävarmat, mutta teki kuitenkin. Seuraavassa kehässä liikkeestä pysähtyinen oli erittäin hyvä, mutta koutsi oli näkevinään pientä yritystä edistämiseen seuruussa. Liikkeestä maahanmenossa varmistin maahanmenoa hitusen pitkällä käskysanalla, mutta muuten se oli hyvä. Perusasentoon nouseminen on uusi asia, jossa neiti on päättänyt kiukutella. Aiemmin se oli luoksetulossa paikalleen jääminen (kuten muutaman kuukauden ikäisenä...), mutta siitä on päästy yli: teimme luoksetulon yksilösuorituksena isolla kentällä ja tehtävä tehtiin ihan mainiosti. Paikkamakuissa itse makuu oli erittäin skarppia, haistelua ei ollut lainkaan eikä ottanut häiriötä, mutta se perusasentoon nouseminen... "Niin mitä oli?", kysyi Nauru päätään kallistaen ja mahallaan pötköttäen.

Kida on ollut erittäin pätevä tokokoira viimeaikoina, vaikkakin tehtävien alussa sillä onkin vaikeuksia kengurumaisten loikkien hillitsemisessä ja äännähtelyissä. Sen mekkala ei ole kuitenkaan mitää verrattuna Taran loilotukseen. Mammakoira kuitenkin nauttii suuresti tekemisestä ja ilmoitin sen muiden iloksi epävirallisiin rallytokokisoihin. Noutajalle on suunnitteilla myös haku-uran aloittelua, ihan vaan hauskanpidon vuoksi. Se voisi tykätä puuhasta.




Hausta puheenollen, Nauru on kunnostautunut pelastajakansalaisena. Pääsimme Lauran ryhmään ja kävimme pitkästä aikaa ottamassa treenit rauniolla. Ukko lähti piiloon niin, että Nauru näki sen (ja sai kiljua perään, kun nakit lähtivät ilman hänen lupaansa), kävimme kävelemässä pienen ympyrän ja sitten annoin koiralle luvan lähteä. Ensimmäisellä haulla merle rallattaa vapaudenfiilistä rintakarvat pöllyten ja on hauska nähdä, kun se saa vainun ilmasta. Se suorastaan säpsähtää, sen korvat nousee tötterölle, ilme muuttuu ja koko tapa laukata. Se käyttää hyvin nenäänsä ja tekee hommia hyvin, vaikkei ihan täysin kartalla vielä olekaan vaan ylimääräisiä mutkia tulee väistämättä. Kerta kerralta etsiminen parani ja kolmannella oli jo järkevää lopettaa, kun koiruus teki nappityöskentelyn!

Tänään oli Wirneen hakupäivä Nurmijärvellä. Huolehdin aamulla peruuntuuko reissu kokonaan, sillä Nauru oli kovin pahoinvoiva yöllä ja juoksutkin pärähtivät. Onneksi Nauru piristyi ja juttutuokio Lauran kanssa vahvisti, että olemme menossa. Pääsimme työskentelemään Pipsan valvovan silmän alle ja nautin treenaamisen lisäksi uuden opettelusta tarkasti kuunnellen. Ja kieltämättä parempaa säätä ei olisi voinut toivoa, sammalmättäällä pienen sinitiaisen ahneen tuijotuksen alla oli mukava lepäillä auringon helliessä. Nauru teki hajuhaku-treeniä, annoimme sen paljolti itse oivaltaa hajun hyvin hatarasta tuulenvireestä. Neljä vai viisikö pistoa Nauru teki, en edes muista enää, mutta hyvin pätevä se oli! Nenä toimii, rakastaa ihmisiä (ja ruokaa) ja onhan tuolla jalkaa, jolla rymistää läpi vaikeimmastakin maastosta.

Treenin kruunasi lenkki kahdeksan australianpaimenkoiran voimin metsikössä ja järven viileydestä nautiskellen. Sitä jaksaa aina mielessään hehkuttaa, että noin iso lauma eri-ikäisiä koiria tulee noin hyvin toimeen.