Aamulla iskiessäni ruokaa koirien kippoihin heräsi mieliini inspiraatio kirjoitella pitkästä aikaa siitä aiheesta ihanimmasta: ruoasta. Kukapa ei söisi elääkseen, tai eläisi syödäkseen kuten Tapsa. Ruoka on melkoisen tärkeä osa kaikenlaista tekemistä ja jaksamista, eikä ole ihmekään, että se nousee yhä uudestaan ja uudestaan koiraihmisten huulille, kun päädytään saman kahvipöydän äärelle. Tai sitten puhutaan kakasta, joka sekin liittyy varsin voimakkaasti sapuska-aiheeseen, vaikka moni ei ruokapöytään samaan virkkeeseen noita kahta aihetta haluakaan.

Kida ja Tara kulkevat puhtaalla raakaruoalla lisineen, mutta Nauru menee vielä 50/50-tekniikalla (joka silloin tällöin kaatuu enemmän 60/40-tekniikaksi). Kun liha on pääasiassa ruokavaliossa, en ole niin tarkka nappulan laadun suhteen kuin jos tilanne olisi, että ruoka koostuu pääasiassa nappulasta. Kunhan napukka sisältää tarvittavat vitamiinit ja hivennäisaineet, ei ole vehnämössöä ja sisältää lihaksi luokiteltavaa tavaraa kananluujauhon sijaan, olen ihan tyytyväinen.
Nauru on kookas ja varsin rimpula, jonka pitäisi saada riittävästi energiaa kasvattaakseen itselleen lihasmassaa. Olen aika tarkka ruokintamääristä, koska silloin on niin helppo pienentää tai suurentaa annosta tarvittaessa, arpapeliä pelaamatta. Jalkava merle-eläin saa aamuisin 2-3 kourallista nappulaa runsaan veden kera ja lipsahtaapa sekaan usein öljyäkin tai kananmuna. Nappulat hotkaistaan hyvällä ruokahalulla (kuten kaikki muukin) ja näin kevään korvilla kun punkkiaika lähestyy olen piruuttani laittanut valkosipulin nappulaveden sekaan. Kyseinen aine ei koirien suurinta herkkua ole, joten ahmatin tahti hidastuu huomattavasi ja pureskeluun keskitytään maltillisemmin.
Illalla Naurun kuppiin kolahtaa päivien rankkuudesta ja treeneistä riippuen 200-250g lihaa. Joskus on tarvetta boostille tai lisärasvalle, jolloin osa lihasta korvaantuu aivan sataprosenttisella eläinrasvalla. Toisinaan mössölihan sijaan saa järsittäväkseen ihan oikean, lihaisen rustoluun, josta hampaat pitävät.




Kidalla lähestyvät juoksut aiheuttavat melkoista ahneutta ja se on joutunut jopa häädetyksi keittiöstä säälittävien piip-äännähdyksien kera. Mahdolliset treenit ennen ruokaa se suorittaa melkoisella boostilla ja turhautuneena päästelee pärskähdyksiä, yrittäen malttamattomana olla niin pätevä, jotta saisi ruoan nautittavakseen.
Kida on melkoinen laiheliini, jolle ruokaa saa antaa runsaasti leppoisinakin viikkoina. Elohiiri peurankaltainen syökin sekä aamulla että illalla n.250g lihaa. Varsin voimakkaiden karvanvaihtojen takia saa Kida myös lisiä näin karvaprosessin alla. Nyt kuppiin laitan aamiaisella teelusikallisen merilevää, hitusen biotiinia sekä vähän öljyä. Sen lisäksi tietenkin kukkurallinen mitallinen vitamiinijauhetta, joskus hieman kalkkiakin ja punkkitorjuntaan valkosipulia. Jos neiti punainen on päässyt hoikaksi tai tuntuu muuten siltä, että tarvitsee vähän lisää potkua, saa sekin osan lihasta korvattuna rasvana. Rustoluut maistuvat myös punaiselle eläimelle! Olen aika huono syöttämään oikeita luita kuin silloin tällöin ajankuluksi, koska en voi mitenkään uskoa että koirien villit sukulaisetkaan luita popsisivat ruoakseen, luurangonhan ne peräänsä lihattomana jättävät lojumaan. Ehta luu sulaa niin kovin huonostikin ja sirpaleet voivat tehdä ikävää jälkeä.

Tara on hieman monimutkaisempi tapaus. No, se rakastaa ruokaan ja ihanaahan sille olisi kaataa vaikka säkillinen sapuskaa yhdellä kertaa. Noutajamaiseen tapaan Tara kuitenkin käyttää saamansa ravinnon varsin tehokkaasti. Agilityn jäätyä pois ja turhan hillumisen muutenkin vähennyttyä on tarve energiapitoiseen ruokaan kolahtanut tykkänään pois. Aiemmin Tara söi n. 300g ruokaa päivässä, mutta nyt määrä on supistettu niin pieneksi kuin ikinä on mahdollista. Vaikka määrä tuntuu säälittävän pieneltä, on se nyt pysynyt hyvässä lihavuuskunnossa ja samalla virkeänä liikkujana. Tara syökin päivien liikunnallisuudesta riippuen 80-100g lihaa / ateria. Se on oikeasti vähän tuon kokoiselle eläimelle, mutta liha on siitä hieno ruoka koiralle, että koira käyttää sen niin hyvin kroppansa hyväksi kuin vain pystyy. Kakkaa tulee ulos vain parin nökäreen verran eikä samanlaista turvotusta muodostu kuin hiilareita sisältävistä nappuloista. Rustoluut ovatkin sitten kooltaan suurempia, koska niiden lihaosuus on pienempi.
Tara saa lisinä vitamiininsa ja toisinaan lisäkalkkia, jonka lisäksi se syö nyt aamuaterialla seniorikoirille valmistettua öljyä, melkein nutroliinin veroista. Valkosipulinsa syö nätisti ja lisäksi olen kokeeksi raastanut tuoretta inkivääriä nivelten hyvinvointiin. Tuoreen inkkarin kanssa taiteilu on kuitenkin toisinaan rasittavaa, joten ajattelin metsästää tätäkin jauheena. Lisäksi hommaan itselleni Taralle ja samalla muillekin koirille pöntöllisen MSM-jauhetta. Tuote näyttää olevan niin moniuloitteista ja tehokasta, että pakko päästä kokeilemaan.




Minusta ruokinta-asiat ja ruoansulatukseen liittyvät anatomiapläjäykset ovat hirvittävän mielenkiintoisia. En silti suostu ajattelemaan ruoka-asioita minään rakettitieteenä, en laskemaan vitamiinien sadasosia tai hankkimaan valtavaa stressiaaltoa näiden vuoksi. Menen pitkälle sillä kuuluisalla maalaisjärjellä, yritän katsoa koiran ulkomuotoa, kuntoa ja tavaraa, jota se ruokiensa päätteeksi pykää ulos itsestään. Kyllä eläin kertoo, kun jotain puuttuu, kunhan vain osaa katsoa ja kuunnella.