Täysin vapaa viikonloppu. Mitä harvinaista herkkua, ja niin perin kaivattua sellaista. Ensi viikonloppu pitää sisällään taas niin paljon valmennuksia (ja ilonpitoa!), että pitkään nukkuminen ja rauhalliset kävelyt lähimaastoissa ovat vetreyttäneet mieltä. Kaiken on kruunannut keltaista valoa hohtava, lämmin aurinko, joka nostattaa hymyn kasvoille kuin varkain. Se kujeilee naamalle heti herättyä ja pysyy niin kauan, kun ulkona viihtyy. Illan tullen voi jo enemmän ärsyttää, kunnes koittaa taas aamu ja uusi auringonpaiste.

Ei auringossa muuten ole mitään erikoista, mutta kerrankin lainasin kameran koulusta oikeaan aikaan. Tämä tietää kuvapostausta!
Sääli on vain blogger, joka tekee kuvista esittäessä ikävän sumeita.






Sunnuntaina teimme jotain hyödyllistä. Ensin pidin ensimmäisen alkeistreenin Essille ja Foxille, jotka kumpikin olivat kamalan päteviä. Vaikka tuuli puhisi, paikka oli vieras ja häiriötäkin oli runsaasti, pärjäsi setäkoira mahtavasti ja työskentelyä ohjaajan kanssa oli ilo katsella. Yksi ihanin tunne on se, kun voi antaa parivaljakolle eväitä ja voi seurata, kuinka he nauttivat yhteistyöstään!

Yhteistyö omieni kanssa oli hieman lyhytpinnaisempaa, sillä ennenkaikkea Kida piti huolen, ettei antanut minun tehdä töitäni täydessä rauhassa. Tarkoituksemme oli onneksi lähinnä näpsiä kuvia pitkästä aikaa, joten vaativia tehtäviä ei tarvinnut suorittaa. Nauru teki pätevästi keinun (pöydällä helpotettua) kontaktia ja muisteli vähän eteenmenoa ja irtoamista, sekä pieniä tokojuttuja. Kida näytti Essille käsillä- ja vartalolla ohjaamisen eroa, tekaisi kepit ja pomppaili omiaan. Tara ei kentälle päässyt touhuamaan aamuisen masutuskastelun takia, mutta loppulenkillä se hepuloi itsekseen kepin kanssa, ansaitsi turkkinsa täyteen takiaisia ja makasi loppuillan tyytyväisenä peiton ja tyynyjen välissä.