Olen istunut tänään valtaosan päivästä tietokoneen ruudun edessä. Näpyttänyt sormet sauhuten erilaisia koodia, kynähiiri piirtopöytää raapien olen ulkoasua viimeistellyt ja kuvia oikeaan kokoon laitellut. Välissä katsonut jakson Pasilaa, napannut ruokaa naamariin ja taas jatkanut - ja kiittänyt onneani, että omistan kolme näin reipasta, aktivoitavaa koiraa! Miten kaunis päivä olisikaan mennyt hukkaan, ellei olisi pakko lopettaa puuhastelua aina hetkeksi, nostaa ahteria penkistä ja lähteä kävelylle vauhtikolmikon kanssa. Tämä päivä oli äärettömän keväinen ja lämmin, itse suorastaan ylipukeuduin paksuissa sukissani. Koirat pinkoivat pellolla, Tara tapansa mukaan pääsi ehkä kolme askelta kerrallaan ja sitten oli taas pakko peihtaroida hieman karheassa heinikossa.

Haluaisin tehdä videopostauksen. Minä kun niiin nautin ihmisten edessä poseeraamisesta... not. Olisiko lukijoilla heittää vaikka kysymyksiä, joihin sitten voisin vastailla ihan omalla suullani? Lupaan ottaa Tapsan vastailukaveriksi. Minä, kun kaikki muutkin, höhö.

Eilen klo 22 jäin hallille vielä koutsaamisen päätteeksi tekemään rataa Kidan kanssa. Neiti oli kamalan menevä, nautin sen moodista, vaikka se meinasi irrota liikaakin ja unohdin ottaa tapani mukaan kontaktia tarpeeksi aikaisin. Hieman väsynyt olin, mutta paransin loppua kohden ja jaksoin tehdä n. viiden minuutin keppitreenin vielä Naurun kanssa. Tajusin Naurun tukeutuvan ihan täysin verkkoon: kun jätin verkon keppien vierelle, kuitenkin sen verran kauas ettei se keppeihin koskenut, meni aussie ihan pokerinaamalla verkon viertä, ignooraten koko pujottelun, Pöyristyneenä heitin verkon hiiteen ja pistin sinimerlen aivojaan käyttämään. Vähänhän aivojen raksuttelu kävi työstä, mutta tekipäs se kaksi kertaa peräkkäin kuusi kappaletta keppejä puhtaasti, ilman apuja!

Ja tänään oli torstaitoko ja Nauru oli kaikkea muuta kuin skarppina. Koutsitkin kulmiaan kohottelivat teinin diipadaapailulle. Ensinnäkin se teki tehtäviä, joihin tutustui ensi kertaa kuin vanha tekijä, kuten esimerkiksi seuruun ja noudon totaalisen sekoittamisen. Paikkaistuminenkin oli huippua, vaikka kävin piilossakin. Sen sijaanse jäi tyhmänä istumaan seuruu-käskyn saatuaan, toljotti hyppyä kuin ei olisi koskaan nähnytkään ja kaukoissakin tarjosi vain seisomista, joka on niin sairaan siisti, kun se on vasta opittu. Paikkamakuussa se pysyi hienosti, kunhan vaan ensin toljottamiseltaan ehti mennä maahan asti... Pettääkö sinimerlellä logiikka, vai onko tämä hienovaraista vihjailua alokasluokan tylsyydestä ja halusta siirtyä erikoisvoittajaluokkaan saman tien?