Aika usein agilitykisojen jälkeen kuulee puhuttavan "hyvistä hylätyistä". Niistä radoista, jotka ovat menneet superhyvin, mutta sitten pieni virhe on taannut tuomarin käsien vääntymisen X-asentoon. Minun kohdallani hylätty on ollut hylätty - ärsyttävä, ketuttava moka. Virhe, jossa ei ole mitään hyvää ja jota saa melkein hävetä. Näyttää niin rumalta tulostaulussakin.

Voin kerrankin liittyä kastiin tokaisemalla, että viikonloppuna tehtiin todellakin kaksi todella hyvää hylkäystä. Parhaimmistona tietenkin kepit, joita Kida suoritti itsenäisesti, sain pysytellä kauempana rohkeasti. Tästä syystä minulla oli aivan erilainen flow, enkä jäätänyt tai varmistellut yhtään niin paljon kuin ennen vaan uskalsin antaa mennä. Ensimmäisellä radalla kieltämättä vähän harmittikin, sillä hylätty tulos johtui siitä, että iskin oman ranteeni esteeseen ja koko roskahan kaatui siinä hötäkässä. Kirpaisi, ehkä enemmän egoon, mutta koska rata itsessään oli muuten niin hyvä, ei asiaa jäänyt harmittelemaan. Toisella radalla mokasin valitsemalla persjätön valssin sijaan, enkä saanutkaan Kidaa käännettyä tarpeeksi, joten väärään päähän putkeahan tuo sujahti. Koska tulos oli jo selvä, saatoin kokeilla epäilemääni persjättöä kepeille, JA SE TOIMI. Kontaktit myös. Aivan mahtavan hieno tunne, kun treeni on tuottanut tulosta! Hirveä hinku yrittämään jo uudestaan.




Nauru oli turistina mukana ja kävin ottamassa pienet treenit ulkokentillä. Essi oli Oonan lisäksi katsomassa menoa, niin pitihän sitä vähän näyttää, mitä kaikkea pikkusininen on oppinut. Oonakin myönsi, että vauhtia Nauruun on agilityssa tullut hurjasti lisää ja sen varmuus esteillehaussa on kohissut huimasti. Olen aika paljon naksutellut operanttia estehakua, mikä varmasti on ollut vahvistava tekijä (alla videopätkä siitä). Uteliaana ihmisyksilönä kokeilin myös kuutta keppiä ilman yhtäkään verkkoa ja noin tuhannesta yrityksestä saimme kaksi onnistunutta suoritusta! Neiti ei vaan malta ajatella asiaa ihan loppuun ja nyt oli vielä ihana palkkaajakin, kun Oona oli namivartijana keppien päässä.

Passitin myös Oonan liikkuroimaan meille seuruun (jossa palkkasin hyvät käännökset) sekä jäävät (joissa seisominen on iohan kymppi, mutta taas istuminen olisi ollut makuuta parempi vaihtoehto - ei voi ymmärtää.) Myös luoksarissa otettiin heitsauksella kunnon vauhdit. Kiitos Oona kamalasti avusta. :)




Kävin itseasiassa perjantaina lenkin varrella tekemässä "kenraaliharjoituksen", jossa kokeilin Kidan ohjausta pelkällä äänellä. Aika hyvinhän tuo pilistää, sillä irtoaminen on Kidalla tassuissa ja tehtäväkin oli kovin suoraviivainen. Hauska testi kuitenkin, itselläni kun oli kamera kourissa ja sain kiljua mielin määrin, vedoten, että "tämä vain kuului tehtävään!". Minulla kuitenkin on tuo hiljaisuus käytössä rataa muuten tekiessä. Tai ainakin yritys suun pitämisessä kiinni on kova!