Takaisin arkirytmiin

14.28





Haluaisin vaihtaa blogini nimen. En vaan tiedä millaiseksi.

Hoppu lähti takaisin kotiin, mutta vielä tähän päivitykseen tulee päivän aikana räpsimiäni kuvia. Nelikko tuli keskenään toimeen erittäin hyvin, ei minkäänlaista ongelmaa missään vaiheessa. Kolme aussieta sai hyvät leikit aikaiseksi, Hoppu ja Nauru myös sisätiloissa. Vähän meinasi sängyssä olla ahdasta, kun kolme rakkaudenkaipuista australianpaimenkoiraa yritti ängetä syliin yhtä aikaa - Tara fiksuna pysyi kauempana, sängyssä on kuuma jo muutenkin.

Tiistai alkoi Kidan hieronnalla. Viimeväli oli ehtinyt venähtää liiaksikin, peruutuksien syynä oli ensin juoksut, sitten hierojan sekaannus. Lisääksi paikkaongelma on aiheuttanut probleemia, niin erään alennuslipukkeen saatuani lähdin kokeilemaan uutta hierojaa Klaukkalassa (Koirahuoltomo Onnenapila). Kida oli tavattoman kiva hierottava, vaikka se ensin klassisesti mölisi hierojalle pihalla. Liikkeet näytettyään ja infot koirasta kerrottuani se makasi kauniisti patjalla ja antoi hierojen suorittaa työnsä. Muutaman kerran se kierähti selälleen tarjoten "paljon mukavampaa hieromaseutua" kuin jumeja sisältävät lavat. ;) Selkää avatessa alkoi myös ärsyttää, mutta jumit sulivat heti käsittelyssä ja Kidakin venytteli selkäänsä mukavasti hieronnan aikana. Takapää oli hyvässä kunnossa, mikä oli yllättävää. Huomaa heti, kun vedon sijaan on tehty runsaasti agiliitoa, mitään special jumeja koirasta ei löytynyt, mutta lavan kiinnikkeet olivat jäykät ja selässä oli pari jumiutunutta kohtaa.







Illalla punainen vaihtui merleihin ja ajelin Naurun ja Hopun kanssa Järvenpäähän tiistaitreeneihin. Ihana palata ryhmätreeneihin kesäloman jälkeen! Kuumuus oli melkoinen ja käytin arvon aussiet ensin uimassa, ennenkuin parkkeerasin autoni varjopaikalle ja suuntasin lämmittelemään. Hieman päästin Hopun käymään kentällä ennen omien treenien alkua, olisihan se ollut muuten vallan epäreilua! Muutaman hypyn, putken ja kepit poika teki aivan mahdottoman hyvällä tarmolla ja niin taitavasti, on Laura vaan taitavasti koiransa kouluttanut!

Teimme treeneissä kolmea lyhyttä harjoitusta. Ensimmäisellä teimme poispäinkäännöksiä, joita Nauru ei radalla olekaan suorittanut. Seuraava sisälsi persjätön ja saksalaisen, kolmas taas päällejuoksun ja back flapin putkeen. Ratojen kuvat voit katsoa täältä.


Shake that ass, shake that ass! Nauru voisi toimia maskottina tälle laululle.



Ensimmäisellä radalla muistelimme ensin, kuinka poikkarit sujuvat. Annoin palkan Heinille, mikä osoittautui typeräksi vedoksi. Naurun kaarrokset olivat laaaaajoja ja ajatus vain ja ainoastaan palkassa - sinne se karkasikin pari kertaa. Saimme kuitenkin poikkarit tehtyä, mutta rataa tehdessä otin palkan itselleni, niin ei tarvinnut niin mahtavia puolivalssejakaan tehdä pitääkseen koiran hallinnassa. Näin rata sujuikin erittäin hyvin ja saimme kunnian siirtyä tauolle!

Toinen rata olikin ihan nappiruositus. Olen todella huono persjättöjen tekijä, mutta tänään tsemppasin! Ensimmäinen persjättö oli ehkä sekunnin murto-osan myöhässä, mutta seuraava ajallaan! Koska hämmästyin itsekin ensimmäisen persjätön onnistumisesta, meni saksalainen vähän haparoivaksi, mutta onnistui kuitenkin. Myös rengas suoritettiin vailla ongelmia. Seuraava persjättö ei enää säväyttänyt ja myös saksalainen ohjautui normaalisti, joten kiitos ja taas tauolle!

Kolmas harjoitus meni ensikokeilemalla nappiin. Niin nappiin, että itsekin hämmästyin! Flappi on Naurulle tosi luonnollinen ohjaus, joka onnistuu aina. Päätimme ottaa kuitenkin kerran kiellon päälle, mikä osoittautui huonoksi vedoksi. Aivoni olivat helteestä off-asentoon kääntyneet ja UNOHDIN, missä järjestyksessä esteet piti suorittaa Voi jestas mitä säätämistä, mutta kiltti koirani meni minne ohjasin!Saatiin se tehtävä lopulta uudestaan kasaan, mutta kyllä nauratti. Hyvänä häiriönä lähdöissä oli myös Lola-parsoni, joka teki saksalaistehtävää ihan takana. Hyvin Nauru pönötti paikallaan, vaikka ajatukset välillä leijaili ihan viereen tulevaan terrierikaveriin.







Loppuun jakaminen Tapaus T. Tampiosta, kavereiden kesken Tapsasta. En tiedä onko helle sekoittanut nupin vai onko sillä jokin kriisi, koska korvat ovat olleet koristeina jo hyvän aikaa ja ahneus on ihan uutta luokkaa. Ainahan Tara on melko jääräpäinen, kulkee omia polkujaan ja tottelevaisuus on välillä vähän... rautalangasta vedettyä, mutta nyt se on joka ikinen lenkki keksinyt jonkin paskakasan, josta sen saa pois ehkä kuudennella rääkymisellä. Lopputulos = Tara pääsee flexistä ehkä sitten, kun lumi sataa maahan. ;)



"Minäkö? Mitään pahaa en koskaan tee."

"Tässäkin ihan viattomasti vaan vadelmia syön."

Mites nämä turinat sitten?

1 kommenttia

  1. Voi Taraa! Tule tänne, minä päästän kakkakasoihin kierimään! :D

    VastaaPoista

Kiitän kommentistasi jo etukäteen!

Lukijat