Kolmosluokkaan pääseminen on harvoille sen suurempi juttu. Se on yhtä lailla luokka kuin ykkönen ja kakkonenkin, radat voi vaan vaikeutua teknisesti ja haastajataso on huomattavasti kovempaa. Kolmosista voivat taitavat haalia tuloksia arvokisoihin, ja mitä parasta, saada sen mahtavan valionarvon haalittua itselleen.

Minulle kolmosiin pääseminen on ajatuksissa aina ollut iso asia. En koskaan ole ollut siellä! Se on ollut tavoitteeni ja olen ajatellut, että sinne pääseminen on jo voitto sinällään. Kaikki muu on plussaa.
Helvetin kauan se vei, mutta päivänä, jolloin olin heittänyt jo hanskat tiskiin ja todennut "hällä väliä" tuloksien suhteen, pääsimme sinne. Päivä ei lopulta ollut yhtään sen erikoisempi kuin muutkaan päivät, mutta minua hymyilytti, koska tämä oli minun suuri henkilökohtainen tavoitteeni.

Ensimmäinen rata oli aika onneton. Se sisälsi onneksi paljon plussaakin: puomi on paras aikoihin (oikein näin, kuinka koira ajatteli kontaktille pysähtymistä, spurtaten uudelleen lähtöluvan saatuaan), keinusta puhumattakaan! Myös kepit olivat vauhdikkaat ja varmat, eikä Kidalla ollut minkäänlaista ajatusta lopettaa niitä kesken. Vitonen pärähti heti alkusoitossa riman pudottua, toinen rima tippui myöhemmin ja lakkasin ohjaamasta. A:n pilistelimme kuitenkin vaikka esteitä vähän ohitettiinkin ja sieltä Kida päätti karata luvatta, joten uusimme esteen.

Tutulla kaavalla tulos masensi. Piti taas vähän selvitellä ajatuksia, masentua ja tehdä uusia suunnitelmia seuraavan radan varalle. Sanoinkin treenikaverille, että "kunhan takaaleikkaus kepeille onnistuu, on tavoite täytetty". Tuntui hyvältä ratkaisulta olla uskalias, tehdä vastakäännös hypylle ja kepeille lähetyksen jälkeen takaaleikata toiselle puolelle, vaikka kaikki (tai ainakin suurinosa) teki helpomman ratkaisun ja valssasi hypyn jälkeen. Me olemme näitä harjoitelleet kuitenkin niin kovasti, että halusin antaa Kidalle luottoa! Onneksi annoin.

Ei muuta kuin matkaan. Heti ensimmäisen esteen jälkeen pakkovalssi kakkoselle, rimaa ei onneksi tullut alas. Mietin, että pitkä hierontaväli ja kuumuus verottivat ensimmäisellä radalla Kidan loikkia, tai sitten vain ohjasin päin sitä itseään. Kolmoshyppy suoraan ja siitä A:lle. Kida otti kontaktin tosi kivasti ja päristi putkeen. Siitä sitten 270 astetta oikeaan, 6 hypyltä keppejä edeltävälle hypylle, johon vastakäännös ja Kidan lähetys kepeille. Se sai rauhassa hakea oikean välin eikä häisiintynyt lainkaan puolenvaihdosta, tykitti täysillä loppuun asti! Suora linja muurin kautta putkeen, menin merkkaamaan seuraavan hypyn valmiiksi, koska siltä seurasi (kärjistettynä) 90 asteen kulma keinulle. Keinun otti hyvin, haparoiva valssi, lähetys kahden hypyn kautta puomille. Kida otti puomin hyvin, ei moittimista, hyppäsi hypyn aika pitkäksi ja melkein valui väärälle hypylle, mutta sain ohjattua (= rääkäistyä) sen putkeen. Loppurutistus, putken jälkeen pakkovalssin tapainen ohjaus hypylle, puoliympyrän kautta toinen hyppy takaa ja suora linja viimeiselle hypylle. Ja puhtaana meni kaikki! Ja se oli oikeasti ihan hiton hyvä rata meidän kisamittapuulla.




Fiilis radan jälkeen oli paitsi tosi mainio, myös hieman pöllämystynyt. Miten hitossa saisin tuon "voitokkaan lannistusfiiliksen" jo heti ensimmäiselle radalle? Nakuttelin jo Caloanderille sähköpostia, josko pääsisin hänelle jossain vaiheessa ongelmaani kitisemään rikastuttavien neuvojen toivossa...

Kidan vauhti ei ollut päätähuimaavin, osasyynä helle, pääsyynä oma hitauteni. Valittelin hölkkäämisen makua jo facebookissa, mutta onneksi pari ihmistä lohdutteli, ettei se nyt niiiin hidasta sentään ole. :D Ja tottahan se on, koska tällä lönköttelyllä -9,36s ja sijoitus kolmanneksi!




Kida sai palkinnoksi paitsi kilpailun tarjoamat antimet, myös perinteisen hampparin mäkkäristä noudettuna. Käväisin myös Firalla uittamassa aussiet skaban päätteeksi ja pääsin samalla harmittelemaan lätäkön tilannetta ja puistelemaan päätäni hölmöille koiranomistajille... Vaikka tulen koirien suosimalle rannalle, se ei tarkoita, että haluan vieraita koiria omien koirieni naamalle tunkemaan. Tara vietti koko päivän Oonan kanssa, hänen vanhempiensa luona. Kuulemma noutaja oli käyttäytynyt oikein röyhkeästi Tapsamaisesti kiltisti.

Seuraavat kisasuunnitelmat pohdintaan, vaikka nyt tavoitteet taitaa olla vaihteeksi tokossa. Kidan treenifiilis on parantunut viimekuukausina mahdottoman paljon ja menemme ensi viikonloppuna kokeilemaan epiksissä, millainen mieli on kilpailutilanteessa. Jos näyttää valoisalta, voisihan sitä leikitellä voittajakokeeseen palaamisesta...