Lauran ihana Hoppu-uros tuli tänä iltana yhdeksi yöksi meille kylään. Ilta oli jo vähän viilennyt, kun aurinko laski mailleen ja päätin hetimiten lähteä pitkälle lenkille, jotta tyypit samalla tutustuisivat toisiinsa. Olin äärettömän yllättynyt, miten huomaamattomasti tyttöni ottivat Hopun vastaan. Naurun reaktio nyt oli selvä: Hoppu on sille hyvin tuttu ja hyvin iiiiihana tuttu onkin, joten se pyöriskeli häntä helikopterina poikaparan naamalla. Tara suhtautui Hoppuun kuten koiriin yleensäkin, moikkaamisen jälkeen keskittyi omiin polkuihinsa. Kida, joka on kuitenkin melko täpäkkä ja tiukkakin luonne, jännitti minua eniten. Se kuitenkin nuuhkaisi Hoppua, kulki kylki Hopun kylkeä vasten pellolle ja aloitti samantien hurjan leikkimisen, kuin olisi tuntenut Hopun aina. Olin aivan äimänä katsellessani (ja kuvatessani, kunhan heräsin transsista) kun kolme hullua australianpaimenkoiraa rymisti pitkin peltoa.









Kidan asenne ja käytös ovat parantuneet huimasti tässä menneen vuoden aikana. Kai se on aikuistumista. Edelleen herkkähipiäisellä koirallani on omat murheensa arjessa, mutta viimeaikoina on ollut ihan sama mihin koiralaumaan sen iskee, Kida on käyttäytynyt kauniisti. Juuri eilen kävimme Firan uittopaikalla, jossa parikin koiraa tunki naamalle vailla kontrollia. Ensimmäinen sai melkoiset huudot, sillä omat koirani olivat visusti kiinni hihnoissa. Muilla kerroilla omat koiranikin olivat irti, mutta Kida meni tottelevaisesti maahan käskystäni ja sieti kärsivällisesti, kun holtittomat iloiset vieraskoirat tulivat naamalle moikkaamaan sitä. Eräs vallaton juniori tuli useammankin kuin kerran, jolloin Kidan käpy paloi ja lopulta se äyskähti vakuuttavasti, käskien penikkaa pysymään kaukana. Muttei mitään muuta ja olin tästä tavattoman ylpeä. Taannoin Hämeenlinnassa porukassa oli toinenkin tukkailmeinen aussienarttu, mutta kaksikolla ei kertaakaan ollut keskenään onelmaa, kuten postauksessa raportoinkin.







Yli tunnin kestävä iltalenkkimme sisälsi paitsi sekopäistä juoksemista pellolla, ruohokentällä kuin hiekkakummuilla, myös uimista ja viileässä metsässä samoilua. Nelikko kulki huoletta keskenään ja tottelivat käskyjä hyvin, vaikka alussa Naurun korvat olivatkin ennemmin koristeena, kun hän niin kovin iloinen Hopun tapaamisesta oli. Sisään tullessa hieman Hoppua oudoksutti outoon paikkaan joutuminen, mutta pian se löysi vesikupin jossa selättää jano ja sitten hyvän nukkumapaikan jalkojeni juuresta. Huippukiva poika!