Phuh! Kylläpäs veikin aikaa väsätä uusi, luvattu ulkoasu. Sisältöä tulee vielä lisää, mm. tageja laittelen pikkuhiljaa ('cmon, 25 sivua!!) ja kauan kaivattua sisältöä itsestäni ajattelin myös raapustaa. Mitä te nyt muka minusta haluatte tietää! Kulutan kaikki rahani koiriin ja bensaa, jotta voin ajella koirajuttuihin. Kaunis tarinani pähkinänkuoressa.

Maanantain agilityt jäivät tykkänään väliin epävirallisen juhlapyhän oksennuspäivän takia, mutta tiistaina Oona kiltisti teki myös Naurulle pienet hyppytekniikkatehtävät, kun meni Oralle tekemään moisia. Nauru oli kyllä ihan pihalla koko hommasta ja oikeiden välien löytäminen oli hankalampaa rakettitiedettä kuin barffaus ja pk-koiran kouluttaminen yhteensä. Milloin se leiskautti superloikalla yli ja milloin sotkeentui somiin, pitkiin kinttuihinsa. Lopulta saatiin ihan mielekkäät tulokset. Pään asentoon ei ihan ole tyytyväinen, minusta Nauru pitää sitä turhan korkealla (vaikkakin asento parani, kun tulin pois edestä palkan luota), mutta muuten en havainnut mitään katastrofaalista: hypyt olivat hiljaisia ja osuivat keskelle. Aika huonosti tuo vielä takapäästään ponnistelee. Joku viisaampi voisi itkeä monen muunkin seikan takia, mutta onneksi minä en niitä nää ja keskityn hymyilemään maireasti.

Rakas äitini halusi tässä taannoin sponssata harrastustamme. Alunperin pyysin häneltä ikivanhaa potkukelkkaa talvisia vetoharrastuksia varten, mutta äiti päättikin tilata meille ihan oman, tuliterän, punaisen potkukelkan! No, sitähän täytyi luonnollisesti kokeilla team auspaiden kanssa. Rakkine oli kovin kevyt, kun on tottunut omaan ruhoon tai turvalliseen rollaattoriin, mutta pienen ähellyksen ja "hups-melkein-kaaduin"-toilailujen jälkeen alkoi homma sujua voltilla. Oona, joka poseeraa videon ensimmäisessä pätkässä, ei meinannut millään suostua ajelulle. Lopulta hän potki yksinään pari kierrosta, Kidan kiljuessa kurkku suorana että "mitä helvettiä sä akka miut tänne unohdit?!". Ajelivat he sitten kierroksen yhdessäkin kivasti. Nauru oli mukana häiriötekij---- oppilaana, tulevaisuuden toivona, harjoittelemassa rinnalla juoksemisen (EI puremisen) jaloa taitoa.




Tuo hullu vajaa 17 kiloinen aussie oli sitä mieltä, että helposti hän raavaammankin naisen vetää, ihan itse. Hyvin kyllä luisti hyvällä pohjalla, mutta potkuapu oli silti tarpeen: silläkin riskillä, että vauhti oli nousta melkoisiin sfääreihin.

Nyt nukkumaan. Koirat kuorsaavat täyttä häkää ja Tara istui pitkään ovenraossa tuijottamassa tuimasti. Kun kumpikaan meistä ei eväänsä liikauttanut, se tuhahti, nousi ja kömpi makuuhuoneeseen edeltä, peittojen niin lämpimien väliin. Tapsa nyt sattuu rakastamaan kainalossa olemista, mielellään mahdollisimman tiukasti kahden ihmisen välissä.