Olen usein mietiskellyt on-off-kontaktien opetustapoja jutellessani ihmisten kanssa. Tapoja on niin monia, käsittämättömän monia. Jotkut haluavat heti isenäiset, jotkut nopeat, jotkut korostaa paikkaa... Kaikilla kuitenkin ajatus ihanteellisesta suorituksesta on pitkälti samanlainen: koira suorittaa kontaktiesteen nopeasti ja varmasti, pysähtyy etujalat maasa ja takajalat esteellä odottamaan vapautustasi jatkaa matkaa. Hyvä, ensimmäinen tehtävä on tehty, koska on tärkeä tietää millaiseen suoritukseen pyrkii, jotta voi alkaa kulkea sitä kohti.

Minä olen opettanut kaikki koiraani eri tavoilla.
Taran kanssa vietiin namilla loppuun asti. Plussat: ahne koira seuraa namia vaikka kuuhun. Miinukset: se ei koskaan oppinut sitä kontaktin oikeaa paikkaa. Ei ennenkuin aloitin koko projektin uudestaan Taran ollessa n. kuuden vanha.
Kidan kanssa tehtiin namialustalla. Plussat: oppi paikan hyvin. Miinukset: etenin liian nopeasti ja se paikka ei oikeasti ollutkaan mielessä, vaan unohtui kierrosten noustessa. Lopputulos: palaaminen alkuun.
Naurun kanssa lähdin opettamaan kontaktia operantisti, pennusta saakka. Plussat: itsenäinen, vahva kontakti. Miinukset: aikaa kuluu. Tosin minusta se ei ole miinus, sillä koulutus on hauskaa.
Lopputulos: lopulta palautin kahdelle muullekin kontaktit mieleen samalla tekniikalla.

Mikä niissä kontakteissa sitten usein menee pieleen?
a) Koira vedetään oikeaan paikkaan namilla. Se seuraa herkkua ja sillä ei ole hajuakaan, mitä se oikeast tekee.
b) Koiraa palkataan erilaisista kohdista. Joskus siitä, että se on kokonaan esteellä, joskus etutassut maassa, joskus yksi kinttu kontaktilla. Epäjohdonmukaisuus, eikä koira tiedä, mitä tässä tehdään.
c) Ollaan liian hätäisiä, ajatellaan että "nyt osasi, eteenpäin", unohdetaan toisinaan palata vahvistamaan ja koira pikku hiljaa "unohtaa" mikä esteen tärkein pointti olikaan.
d) Unohdetaan tehdä kontakteista itsenäiset ja koira ei kestäkään, kun et ole sen vieressä/edessä/missä vaan.

Viimetekstissä höpötin jo siitä, miten olen lähtenyt pennulle opettamaan kontaktia. Tyyny, katukivetys tai vastaava kaveriksi. Operantin koulutuksen idea on, että se koiruus itse oivaltaa, mitä jutussa haetaan. Naurun kanssa laitoin namikupille palkan niin, että pennun lyllertäessä tyynyn alle se pysähtyi juuri sopivasti niin, että tassut oli lattialla, pylly tyynyllä. Naksautin ennenkuin lapsi alkoi syömään herkkuaan (naksuttimeen oli jo ehdollistettu). Pikku hiljaa se siitä oivalsi. En halua mennä itse sörkkimään väliin vaan odottaa, että koira miettii ja löytää ratkaisun itse.

No mites noiden vanhempien kanssa?



ÄLÄ TEE-lista:

• Älä mene seisomaan koiran eteen pysäyttääksesi sen kontaktille. Rintamasuunta koiraa kohti on hidastava ele ja koira voi alkaa hidastelemaan jo kontaktin huipulla. Pysy vieressä ja palkkaa koiraa alas, kohti maahan/maahan.
• Älä anna palkkiota aina suunnastasi, jos annat sen kädestä. Koira alkaa kääntymään sinua kohti. Käännä koiran pää vastakkaiseen suuntaan. Koiralle voi opettaa rintamasuuntaa pysymään suorana laittamalla siivekkeitä avuksi (kauniin yllä olevan luonnokseni ensimmäinen kuva)
• Älä sano kontaktikäskyä missä sattuu, varsinkaan vahvistaessa sitä oikeaan kontaktisentoon. Itseasiassa oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että käsky on aivan turha. Siitä lisää alla.
• Älä menetä hermojasi tai hätäile.
• Älä vapauta koiraa suullisesti samalla, kun lähdet liikkeelle. Koira ottaakin liikkeesi huomioon ja kohta on ihan sama minkä sanan sanot. Anna vapautuskäsky ja liiku vasta sitten, tai voit tehdä erilaisia häiriöliikkeitä, eikä koira saa lähteä ilman oikeaa lupaa. 

 Jos haluaa vahvistaa pelkkiä alastuloja, voi kentälle tehdä hauskan viritelmän. Pöytä-esteen päälle puomin alastulo-lauta. Jos koirasi osaa hakea kontaktia jo itse, et tarvitse muuta (lähetys pöydältä alas kontaktille, voi laittaa siivekkeet loppuun avuksi, ettei koira käänny vinoon), mutta voi myös laittaa namikupin/kosketustargetin, jotta koira menee kontaktille ilman sinun apuasi. Itse lähettelee eri kulmista (takaa, sivuista jne) ja kun koira on kontaktilla, voi käydä joko palkkailemassa sitä lisää kuppiin tj tai sitten vapauttaa sen.

Samalla tavalla tehtäviä voi tehdä myös kokonaisilla esteillä, myös keinulla. Kannattaa vähän heitsata koiraa, jos sillä ei valmiiksi ole innokkuutta lähteä menemään. Tällä tehtäväll myös huomaa, että se käsky pysähtymiseen ei ole lainkaan pakollinen: tehtävän idea, pointti, on päästä kontaktille. Palkka tulee siitä. Näin ollen este siinä välissä on vain hidaste, jonka ohi pitää päästä mahdollisimman kovaa. Ei kannata siis repiä estettä väkisin kahdeksi eri tehtäväksi (=meneminen esteelle + pysähtyminen) kun sen voi myös opettaa yhdeksi kokonaisuudeksi (=mene kontaktille, siinä nyt on vain vähän kiipeämistä/juoksemista välissä).

Ja voihan laudalla harjoitella pienen pennun kanssa: pöytä pois, puomin alastulo ihan vaan pitkittäin maata myöten, siihen voi pienen palluran lähettää tallustamaan kohti oikeaa kontaktin paikkaa.

Monessa muussakin tehtävässä pilkotaan kokonaisuus pienimmiksi osiksi, miksei siis myös kontaktilla? Vauhtia ja motivaatiota voi harjoitella erikseen, eikä kaikkea samalla kertaa. Voi esimerkiksi koiran kanssa opetella ihan vaan puomin menoa koira hihnassa/kannustaen, jos puomi jännittää eläintä ja sitten samalla toisella takniikalla opettaa onoffia vahvaksi. Kun koira ei arista estettä ja kontaktin ideakin näyttää painuneen mieliin, on helppo yhdistää nämä kaksi opeteltua asiaa!

Monta pointtia jäi varmasti tekstistä pois, ajatus ei tunnu kulkevan. Toivottavasti tästä on kuitenkin jotain hyötyä tai se herättää muuten ajatuksia.