Tänään, vihdoin, raahasin itseni vähän tokoilemaan. Meinasi jäädä lähtemättä. Ensin rämmimme pitkän lenkin Sadun ja kotiin palanneen Colhun kera ja päästyäni takaisin kodin lämpöön teki mieleni vain juurtua aloilleni. Tapsa kävi lammen rantavedessä möyhäämässä kaiken pohjalla olevan mudan pintaan ja oli noustuaan ylös aivan musta. Pesin sen kahdesti, hieroin shampoolla ja huuhtelin ikuisuuden, mutta silti onnellinen noutaja piti karvassaan hitusen harmaamman sävyn. Väsytti. Sätin itseäni, muistutin miten huono koiraharrastaja olenkaan ja millaisen epäonnistujan leiman isken otsaani ja syvästi huokaillen raahasin itseni ja aussiet tekemään jotain vähän älykästä muistuttavaa. Itse treeni oli itseasiassa ihan hyvä ja mieleni parani, vaikka ihan supereihin "tää on niin parasta"-sfääreihin ei ylletty. Muistakaa lapset pitää aina välillä taukoa, tai herkullisinkin ruoka alkaa maistua mössöltä. Meillä mössö tosin tarkoittaa sekoitusta jauhelihaa ja makaronia ja se on kautta aikain ihan herkullista... Niin. Takaisin tokoon.

Nauru oli aika iloinen treenaamisesta, vaikka otinkin aika rauhassa taukojen kera. 

++ Kahden minuutin piilopaikkis. Koko liike ei stressaa minua lainkaan, ei yksinkertaisesti ole syytä siihen. Valpas, asiallinen makuu, meinasi tympääntyä liikkeen vaan jatkuessa ja asento meinasi vaihtua, mutta tsemppasi ja pysyi ruodussa loppuun asti.

++ Perusasennot ovat tosi jees, ahteri kääntyy hyvin. Käännöksiä oikeaan ja vasempaan, peruutuksia, sivuaskelia, täyskäännöksiä. Tykkäsin likan asenteesta sen tehdessä hommia, imutin kyllä varsin paljon tai käytin naksuttimen iloista apua.
++ M-S-vaihto meni täyden kympin arvoisesti. Ensin likka liikkui eteen, joskin sen ilme oli tosi mahtava ja asenne hyvä. Lopulta se laittoi aivonsa kunnolla raksuttamaan, keskittyi ja teki vaihdon täydellisesti karvaakaan eteenpäin liikauttamatta. Välimatkaa koiraan oli muutaman askeleen verran. Myös avoimen luokan I-M-vaihdot sujuivat hyvin, tekaisin ne kokeenomaisesti lyhyellä välimatkalla.

+ Kapula palautuu näppärästi eteen yhdellä askeleella. Paikka on mukavan tiivis ja asenne oikea.

- ...Vaan miinuksena, että edelleen se moottori uupuu ja makuuni liike on aivan liian hidas. Siitä puuttuu se jokin, mitä kaipaan. Toivon sen jonkin tulevan itsevarmuuden ja monipuolisten treenien kaupanpäällisenä.
-- Edelleen myös tunnarikapula pysyy suussa huonosti. Tai pysyyhän se, mutta Naurun mielestä kyseessä on keppi, jota saa vähän purra. Huolimatta siitä, että keppien pureskelu lenkilläkin on kiellettyä. Silti sitä pitää aina kokeilla, vaikka näin on ollut vaatimattomasti vain sen koko elämän ajan.

Kidan asenne oli heti pilvissä - on niin kivaa, kun päästään tekemään jotain. Ihan koska vaan. Vaikka yöllä, ei haittaa Kidaa. Se tekaisi enimmäkseen noutoasioita, kiusasin suorastaan heiluttelemalla runsaasti metallikapulaa sen sievän kuono alla. Metallikapula palautuu nykyään joka treenauksella pitkällä ravilla, laukkaakin olen saanut ihastella pari kertaa. Välillä se laukka on ollut strutsimaista hölkyttelyä eteenpäin, pää nostettuna ylös, kuono kohti taivasta, jolloin ote kapulasta varsinkin huononee entisestään... mutta onneksi pari asiallista laukkapitoa on myös tullut kohdattua (ja palkattua).

Hyppynouto puukapulalla sujui ensin tylsässä ravissa, mutta lopulta myös laukalla. Metallikapulan kanssa sain tehdä monen monta toistoa, että kapula pysyi suussa - vaikka esteen korkeus ei huimannut päätä, ote kapulasta huononi niin paljon, että Kida pudotti sen joka kerta loikatessaan. Lisätsempillä ja sisulla saimme kuitenkin kaksi palautusta loppuun asti, mikä oli varsinainen erävoitto treenissämme.

Merkin Kida osaa hyvin ja tekeekin sen innokkaasti. Ruutua en jaksanut alkaa kasaamaan, vaikka olisi ehdottomasti pitänyt. Varmaan seuraavassa treenissä neiti taas näyttää mestarillista merkkiään oikean ruutu-tempun sijaan, vaikkakin viimeaikoina se on näyttänyt tätä väärää taidonnäytettään lähinnä koemaisissa tilanteissa, ei niinkään treeneissä.

c: Oona Mäki

Huomenna menen pallottelemaan iiiiiihania Naurun sukulaistyttöjä, sen siskopuolen pentusia. Illalla pääsen myös kouluttamaan suosikkikaksikkoani, jotka raahaan mukanani epävirallisiin agilitykisoihin heinäkuussa. Maltan tuskin odottaa! Ehkä motivaationi taas kohenee, kesääkin kun on vielä jäljellä.