Loman viimeisen viikon kulutimme paitsi hommia tehden, myös seurustellen. Kidan kanssa kävin mitä mahtavimmalla pyörälenkillä alkuviikosta, ja napsin pokkarin täyteen materiaalia villistä seikkailustamme. Jonkinlaista pyörävideota voikin syksyn pimeydessä väsätä, kun muistelee haikeudella lämpimiä ja vehreitä kesäpäiviä. Koko pyörälenkin hauskin osuus oli kuitenkin palaaminen takaisin nurkille, kun törmäsimme kameliin.

Kyllä, luit oikein.

Kameliin.

Ja itseasiassa pariin laamaan ja pikkuponeihinkin.

Voin myöntää, hetken aikaa sitä jumitti paikallaan ainoana ajatuksenaan, että mitä... kummaa. Sitten muistinkin (ja aistejani käytettyäni jopa havaitsin silmilläni) sirkusteltan. Luoksemme saapui papparainen puhumaan mukavia ja päivittelemään, kuinka tavallisella päiväkävelyllä voikin joutua ihan vieraaseen maahan. Kidakin katseli eläimiä vähän oudoksuen, mutta tyytyi sitten lepäilemään ruohikolla lähinnä tympääntyneen näköisenä. Mukava setä pääsi silittelemään Kidan olematonta, karkeaa turkkia (ukko pitää varmaan Kidaa luomakunnan rumimpana otuksena...), eikä paimenen elämä värähtänyt ennenkuin utelias laamaeläin tunki naamansa varsin lähelle Kidan omaa yksityisyyttä. Yrittää siinä sitten pieni paimennin miettiä, onko tuo tuossa lammas vai lehemä.