Loppukesässä on vilskettä

20.16

No näin pääsi käymään! Kaikkea kanssa. Tuo lähinnä siksi, koska minua inhottaa raapustella blogijuttuja tilapäivityksiini, niin FB-ryhmä on vaihtoehto, jossa tiedän kaikkien kiinnostuneiden olevan. Vapaa pääsy, joten ihmeessä kiinnostuneet lukijat myös seuraamaan. Laitan tuonne lähinnä ilmoitusta päivityksistä, mainosta mahdollisista aktiviteeteista tai gallubbeja, jos sellaisia tulee mieleen. Ei mitään mahdottomuuksia, toisinsanoen, asiat pysyvät vaan poissa tilapäivityksistäni henkilökohtaisella seinälläni.


Mistähän minä tämän päivityksen aloittaisin. Vaikkapa kertomalla, että elämme varsinaista kilpailukautta, joka kestää huimat.. kaksi viikonloppua. Eilen kujeilimme Kidan kanssa I-HAH:n järjestämissä agilitykisoissa Helsingissä. En tajua, mikä kirous minulla on tuon paikan suhteen, sillä vuosi sitten kun kisasin samassa paikassa, oli hirmuinen myräkkä: ja kah, tälläkin kertaa vettä satoi niin maan pirusti! Eka rata oli hieno, mutta valitettavasti kepeiltä tuli yksi vitonen, jonka takia sijoituimme kolmansiksi. Toiselta radalta otin itse hylyn, kun sössin ohjauskuvion ihan täysin ja en sitten viitsinyt kympin kera jatkaa enää maaliin asti, märkä kun oli ja palelikin. Melkoiset radat olivat kyllä, perin mielenkiintoiset. Ensimmäisellä radalla vain yksi koirakko sai nollan, toisella radalla yksikään ei selvinnyt virheittä. Voittaja kruunattiin kymmenen virhepisteen kera!

Halleluja, sain saksalaisen onnistumaan aika näppärästi! Halleluja, Kidan kontaktit eivät pissineet! Mut ehhehe, mikä kaarre ennen A:ta. Ja tuo keppimoka ärsyttää, miksen vaan ottanut paremmin kiinni (miten niin paremmin? enhän ottanut kiinni sitä laisinkaan) ja suoristanut koiraa?




(masensin tähän väliin laskemalla, miten monta kisaa kisasimme ennen nousemista kakkosiin. Voi... itku.)

Eilisissä kisoissa jännittävää oli sekin, että kilpailin ensi kertaa uuden seuran nimissä. Tosiaan, minut julistettiin JAU:n viralliseksi jäseneksi! Hieman haikeaa oli kuulla uuden seuran nimi ennen radalle lähtöä, mutta onneksi vain hieman. Tänään pääsinkin kisaamaan JAU:n seuramestaruuksiin yhdessä Kidan kanssa, ja alun jännityksen jälkeen minulla oli hirmuisen mukava päivä. Onneksi ei satanut, loppuajasta oli jopa kuuma.

Hurjasti sain juosta, sillä radan mitta oli huimat 190 metriä. Hapottamaan meinasi alkaa! Esteitä ruhtinaalliset 21, ja ainoat virheet nappasimme kepeiltä. Kyseessä oli puhtaasti typerä ohjaajamoka: kuljetin Kidan todella huolellisesti kepeille, mutta käännyin liian aikaisin, jolloin Kida nappasi kepin kakkosvälin. Kun muistin pidää rintamasuunnan hetken kohti koiraa, ja vasta ykkösvälin löydyttyä käännyin, ei ongelmaa ollut. Taran kanssa tämän pitäisi olla hyvässä muistissa, vaan gah, eipä ollut. Loppurata meni kuitenkin tyylikkäästi, eikä ainoastaan minun mielestäni, mikä oli tietenkin mieltä reipastuttavaa.


 
Ratapiirroksessa kusee mm. kaikki, mutta saa siitä ideasta kiinni. Kuva lauantailta, kiitos Oona!


Ensi viikonloppuna lauantaina Tara (!!) starttaa möllitokossa nakkiluokassa, ja sunnuntaina Kida menee vihdoin viralliseen voittajaluokkaan. Luonnollisesti olemme treenanneet hurjasti koitos mielessmme, ja varsinkin metskuun olen viimeaikoina ollut  harvinaisen tyytyväinen. Olen vihdoin uskaltanut käyttää sitä suurinta kamaluutta Kidan elämässä, sillä se ei tunnu enää ahdistuvan metskusta, vain ällöksyvän sitä. Olenkin siis lopettanut työnteon heti, jos kapula jää matkalle. Aidalle takaisin odottamaan, kun minä suoritan treeniä toisen koiran kanssa hetkisen. Sitten taas radalle ja uusi yritys. Täysiä palautuksia (joskin joskus vinolla perusasennolla) onkin tullut useita, ja silloin hurjan palkkauksen jälkeen työnteko jatkuu. Olen tehnyt nyt paljon palkattomia VOI:n suorituksia, viilannut pilkkua ja toivon persvillat ristissä, että sunnuntaina tulisi edes VOI3. Mikä tahansa muu, paitsi nolla!

Naurulla taas pissii seuruu. Syy tähän on ihan yksinkertainen: jäävät on paljon hauskempia! Olen päässyt tekemään jääviä nyt sivusta peruuttamisen sijaan, ja kekseliäs pieni Naukuvainen tekisi näitä hauskoja liikkeitä paljon mieluummin, kuin tylsää seuruuta. Hmm, noh, tietääpähän mitä treenata.
Kaikenkaikkiaan pienen sinisen treenit sujuvat mallikkaasti. Se on metskulla tehnyt paljon pitoja ja palautusharjoituksia, joten toista metallivammaista en usko saavani!

Taran tokoilussa ainoa miinut on sen ääni. Ja okei, väljäksi leiskahtava seuruu. Sekuitenkin on hirveän innostunut puuhaamaan lajia, ja on siinä aika haka, kun vain keskittyy. Eränä päivänä tein sen kanssa agilitya, vaikka olin tokoillut sitä ennen kummankin aussien kanssa Tara teki töitä kyllä, mutta ei samanlaisella palolla kuin aikaisemmin. Vapautettuani sen juoksi pyöreä noutaja suoraan tokokentälle minua odottamaan..... joten ei siinä auttanut kuin alokasluokka tekaista läpi.




Vastapainoksi kaikenlaiselle "vakavalle" touhuamiselle, yritämme toki rentoutua metsissä ja mannuilla mahdollisimman paljon. Syksy lähenee, mikä jossakin määrin on oikein ihana asia, sillä minä pidän hurjasti syksyn väriloistosta, hiljaisesta viileydestä ja painavasta tuoksusta ilmassa. Toisaalta on ikävää, että talvi taas lähenee, vaikka tietenkin siinäkin on hyvät puolensa.

Kävimme mm. korkkaamassa vihdoin viimein  Sipoonkorven metsät, jotka ovat melkein naapurissamme.... Siellä saimme kaksi tuntia kulutettua tehokkaasti. Suurilta eksymisiltä vältyimme, kiitos älypuhelimien karttapalvelun, ja koirilla oli hurjan hauskaa pinkoa umpimetsissä, ihmisten kituuttaessa pienillä poluilla. Vaikka lenkkiseura onkin hurjan hauskaa (olemme olleet paljon tekemisissä mm. aiemminkin mainittujen Colhun ja Delian, sekä luonnollisesti heidän omistajiensa, kanssa), joskus on kivaa vaan rämpiä oman porukan kanssa, nauttia niiden yhteisistä leikeistä ja jutuista.





Koristavat kuvat taitavatkin olla kaikki Oonan nappailemia. Minun kuvani ovat aika vähissä, sillä armas kamerani kaipaisi kiireellisesti kameralääkärin kosketusta....

Mites nämä turinat sitten?

4 kommenttia

  1. IHASTUTTAVIA kuvia <3 Ja teidän meno näytti hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän Oonan puolesta, ja kiitän omasta puolesta. :--)

      Poista
  2. Onnea te pienet agiliitäjät!!!

    Ja loistavia kuvia, kuten aina! Taidan joutua kidnappaan jommankumman teistä joku kerta ottaan moisia mahti otoksia möys mun koiruuksista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina palveluksessa! ;) Uskon Oonan olevan samaa mieltä, jos sattuu joskus yhteisiin rientoihin. :D

      Ja kiitos!

      Poista

Kiitän kommentistasi jo etukäteen!

Lukijat