Tekeminen on ilomme

0.06

Hyvä on, blogi, sinä voitit! Minä kun ajattelin päivittää vähän myöhemmin, mutta ei. Jokin voima minut kuitenkin veti näpyttelemään tänne!



Meidän treenitahti on näin kesällä ollut ihan päätähuimaava - muistan varmaan toitottaa sitä n. joka kolmannessa viestissä, vähintään. Agility, toko ja jälki ovat olleet lajit, joissa olemme kunnostautuneet. Tekeminen on ollut huomattavan paljon hauskempaa siksikin, kun on niin mainiota treeniseuraa: vieraita tuttavuuksia ahkerasti ovat olleet Rebecca Cecilin kanssa, Jenna Delian kera ja pari kertaa myös Satu Colhu-seropin kanssa. Ihan mahtavaa!





Jälki on ennenkaikkea Naurulle ajateltu ja Naurun kanssa aloitettu. Aika vikkelästi olen päässyt sisään ko. lajiin, tiedonjanoisena tietenkin imeskellyt jokaisen tiedonmurun itseeni kehittyäkseni mahdollisimman nopeasti. Kuten kaikki tietää, minulle kaikki mieluummin heti kuin kohta....
Pari kertaa tässä otettu jälkeä, yksi pellolla (Oona teki) ja yksi metsässä (Sadun käsialaa). Metsässä Nauru on ihan superi: se on tarkka, rauhallinen ja huolellinen. Pellollakin se tsemppaa, mutta saattaa useammin häiriintyä tuulen tuomista tuoksuista, eli toisesta jäljestä meidän tapauksessamme. Alle laitan Rebeccan kuvaaman videon Naurun jäljestyksestä viime keskiviikkona firan metsissä.

Kida teki jäljen myös tässä taannoin, mutta edelleenkään se ei punaisen leipälajiksi olisi. Nenäänsä käyttää kyllä, mutta ei kestä, jos minä käännän sitä menosuuntaan tai muuten estän kääntymisen/poikittamisen. Liinan antaminen auttaa, mutta sitten taas jäljestä tulee sotkuisempaa ja malttamattomampaa.
Tara taas tykkää jäljestämisestä hurjasti, mutta kuten muissakin lajeissa, se on niin kovin menevä. Jalkojen välissä kun pidin sen, malttoi noutaja tehdä tekemäni jäljen kunnialla loppuun saakka, häntä iloisesti heiluen. Tara teki ihan vaan suoraa, tiheään palkattua namijälkeä, kun taas Kidalla tuli pientä kaartoakin mukaan. Kummallakin oli keppi lopussa, samoin Naurulla keppi on jäljen päässä.

Nauru on opiskellut ilmaisua (=maahanmeno) myös siviilissä, lähinnä sisätiloissa. Hyvinhän se toimii, kun kakara muistaa, että niitä keppejä ei syödä. Kuten ei tunnarikapuloitakaan. Ja kaikenmaailman roskia ja palloja ei tarvitse ilmaista.



Agilityssa taas kunnostauduttiin tänään VAU:n järkkäämissä kisoissa Nastolassa. Kida tykitti kaksi starttia helvetillisessä helteessä, mutta eipä se sen menoa haitannut. 

Ensimmäinen rata hävettää minua suunnattomasti, koska - gah, millaisen aloittelijan virheen voi ohjaaja tehdä! Kolmannella esteellä, putkella, en ottanut tarpeeksi kiinni ja kas, sinne piliti väärään päähän. Hylkyhän se sieltä. Koko loppu rata oli ihan superi, paitsi keppien jälkeen säädin hypyllä jotain omaa, mutta enpä minä ohjaukseen enää keskittynytkään. Ei tullut lentokeinua ja rengas suoritettiin puhtaasti leikkauksista huolimatta, ja ennenkaikkea kepit oli ihan holtittoman mahtavat, eli en valita turhia.

Tokalla hyppärillä neiti muistutti saaneensa luonnetta ja kipakkutta, ja ettei ole enää "se maailman kaatumista pelkäävä kainalossa itkijä", ei ainakaan agilityradalla. Kepit oli sijoitettu ennen edessä siintävää putkea, ja puolessa välissä Kida vain.. lopetti kepittelyn. Ja ärjäisi minulle. Että "ohjaa mut putkeen, bitch". Sain ottaa kepit KOLMESTI, ennenkuin teki kunnialla loppuun. Se ei paineistunut, ei ahdistanut, ja tuijotti tasan sitä putkea- ja räyskähti minulle perkeleen joka kerta, kun en antanutkaan sen mennä oman mielensä mukaan. Sika. Joskin ihan kiva, että uskaltaa tehdä noin. Entinen treenikaveri Tuuli sanoi, että "en minä tuollaista Kidaa ole kepeillä tottunut näkemään, vaan sellaisen varovaisen, hitaan kuikuilijan."




Tara oli tänään ihan superkiihkeä, kun pääsi tekemään. Harjoittelin sen kanssa irtoamista, ja hyvinhän se irtosikin, kun virtaa oli niin paljon. Ympyrän malliin asetettu putki - hyppy - hyppy - hyppy - hyppy - putki oli himu hauskaa, mutta noutaja keskittyi niin, ettei kiljuakaan ehtinyt. Lisäksi se kunnostautui tänään kepeillä huomattavasti. Viimeksi kentillä opettelimme sen kanssa astetta itsenäisempiä kepittelyjä, ja tänään harjoitellessani kepeille leikkaamista alkoi se itsenäisesti suorittaa keppejä. Viivana minä menin mukaan (ja koiran ohi), ja nopealla tahdilla ponteva porsaani eteni estettä. Hirmu paljon malttia noutaja on saanut, kunnioitettavassa seitsemän vuoden iässään.

Nauru taas... no, putkeen menoa opiskeltu jos minkäkinlaiesta kulmasta. Samoin sitä ensimmäistä keppiväliä. Otin uutena harjoituksena myös eteen-menon, joka hoidettiin kätevästi etupalkan avulla. Myös kontakteja naksutetu ahkerasti: laitoin avuksi kaksi siivekettä, jotta pentuinen tarjoaa taatusti kontaktin suorassa ja oikeassa kohdassa (ei esim. liian reunassa).

c: Rebecca Saleh


Ja toko! Muhun on iskenyt taas ihan valtava tokokärpänen. Johtunee siitä, että päätin ilmoittaa sen taas viralliseen kokeeseen tässä.. mahdollisimman pian. Että niin. Varmaan VOI3 sieltä maksimissaan tulee, mutta tulkoot. Minä HALUAN taas kisoihin, eikä Kidan kisaepäröinti hälvene kehänauhojen ulkopuolella peukaloita pyöritellen.
Taralla toko on edelleen vain hauskaa puuhastelua mielen ratoksi. Oppi se jotain uuttakin. Vuosien raadannan tuloksena se oppi pitämään_kapulaa_suussaan_istuessaan_paikallaan. Mieletöntä! Fantastista! Vielä kun sen saisi vahvistettua varmaksi ja yhdistettyä noutoliikkeeseen, niin hyvänen aika, yksi avon liike kaukojen lisäksi sujuisi mallikkaasti. Siihen se sitten jäisikin.
ALO sinällään ei tuota Tapsalle ongelmia, mutta se sen mekkala on jotain niin... kimakkaa ja ei-toivottavaa, ettei sellaisen kanssa kehiin pötkitä.  Lisäksi seuruu on onnettoman väljää, eikä minulla ole intressejä lähteä hinkkaamaan sitä. Niin kauan kuin Tapsalla on hauskaa, niin olkoot. Sen perusasentoja kyllä rakastan, pyörähtää noutajan takamus niihin niiiiiin vetreästi.

Nauru taas tekee kaikkea sekaisin, kaikkian pohjia. Seuruissa olen päässyt jo parin askeleen ripauksista pidemmälle, ja naksuttelen oikeaa paikkaa, tahtia ja kontaktia myös liikkeessä. Käännökset vaativat paljon viilaamista, ja juoksuseuruiden kanssa odottelen ihan rauhassa. Seuruun opetus on minulle kuin ydinfysiikkaa, tarkkaa hommaa, jossa ei niin vaan hoppuilla.
Ruutua on tehty heitsaten (haettu kiihkeyttä) ja naksuteltu paikkaa (jota hakee tosi kivasti itsekin). Naurulla naksuttelu on tosi antoisaa, sillä se tarjoaa mielellään asioita ja miettii tosi paljon. Lisäksi Naurulla on tehty luoksareiden heitsausta (haettu kovaa vauhtia ja siitä jarrutusta), opeteltu perusasentoa eri kulmista. On nosteltu kapulaa, on pidelty kapulaa, on nosteltu metallikapulaa, lusikkaa, veistä ja tikkua. Jääviä harjoiteltu peruuttaen (siis minä peruutan), paikkamakuuta ja-istumista tehdään monessakin eri paikassa ja monenlaisella eri häiriöllä. Apua, mitähän vielä. Kaikenkaikkiaan oltu ahkeria, ja Nauru on myös antanut parastaan.
Paras kertomus Naurun tokoiluista liittyy eiliseen, perjantaihin. Kesken tekemisemme alkoi jumalaton ukkonen ja sade, mutta huolimatta äänihäiriöstä ja hieman.. kosteasta olotilasta, jatkoimme treeniä vielä vähän. Nauru ei ole koskaan ollut kummoinen sateen ystävä, mutta kyllä se hommia teki sateesta huolimatta. Joskin istuminen oli ihan kamalaa Naurun mielestä.
Alla video Naurun tämän päiväisistä tekemisistä. Ihan hämmentävän hyvin tyyppi jaksoi, vaikka takana oli muutaman tunnin turistina olo agilitykisoissa, äidin luona maalla myhjääminen ja retiisillä leikkiminen maaseudun rauhassa, kävely kentille kotoa ja vielä älyttömän lämmin keli päälle. Näin yöajasta voin sanoa, että pentu nukkuu _hyvin_ sikeästi.

Kidan kanssa taas hinkkaamme voittajaa esityskuntoon. Kaikkia liikkeitä parannellaan (mm. ruutua tehty niin, että ympärillä on kapuloita häiriönä. Oli yllättävän vaikeaa aluksi...) ja heitsaamalla ajattelin hakea vielä lisää potkua niihin. Metallinoutoa teen periaatteella "yksi onnistuminen, ja heti lopetetaan" jotta Kida oppisi suoriutumaan tehtävästä kunnialla heti ensi yrittämällä. Palautuksia on kyllä tullut, ja niistä on palkittu superisti, kun hakatun näköinen, luimisteleva paimen hilautuu heikosti pidellen paikalleen vasemmalle sivulleni...
Havaitsin Kidan motivaation heikkenevän huomattavasti seuruun pitkittyessä, ja ajattelin tähän(kin) puuttua elämättömänä ihmisraasuna. Hirveästi EVL-liikkeitä en jaksa ajatella, ennenkuin sinne pääseminen on konkreettisempaa. Zetaa tehdään vaan usein jääviä harjoitellessa.




NYT riittää tältä erää. Huomenna luvassa kisatalkoilua, joten uni kuulostaa hyvältä idealta.

Mites nämä turinat sitten?

2 kommenttia

Kiitän kommentistasi jo etukäteen!

Lukijat