Emme me kauaa levänneet aloillamme matkasta toipuen, sillä tiistaina kello pärähti kahdeksalta soimaan. Illemmalla/huomenissa on tulossa matkapostaus, kunhan saan valokuvat selattua ja laitettua julkaisukuntoon!

Pikaisesti aamutoimien ja Naurun sekä Taran lenkityksen ja ruokinnan jälkeen suunnistin Kidan kanssa ihan kahdestaan autolle. Ihmeen positiivisesti Kida loikkasi kyytiin, ajattelin ettei se enää koskaan tule autoni lähelle road trip-reissustamme traumatisoituneena! Matka-ajat autossa kun olivat varsin ruhtinaallisia, ahteri pääsi puutumaan itse kullakin.

Ajelimme pitkästä aikaa Seutulaan Primal sense farmille paimentamaan. Kristiina koulutti meitä, uusi ja erittäin positiivinen tuttavuus! Tykkäsin kovasti, sain apua ja neuvoa ja ohjausta hyvin kesken suorituksenkin. Kida pääsi hommiin bordercollien ja islanninlammaskoiran jälkeen ja minua vähän tutisutti, että muistaako koira mitään: viime kerrasta on kuitenkin yli vuosi... Kida oli aivan intona, mutta niinhän se on aina, ja sen iloisuus tarttui minuunkin.


Ensimmäinen kosketus lampaisiin oli melkoisen kiihkeä. Kida kyseli alkuun kovasti lupaa minulta, mutta sitten se alkoi kiinnostua toden teolla, pienen räksytyksen säestämänä. Kun kuuma ilma ja energian tasoittuminen tekivät tehtävänsä, alkoi Kida hahmottaa tilanteen paremmin ja keskittyä. Sain ohjeeksi ohjata koiraa niin, ettei se kulje vain perässä, jolloin sillä tulee ajatus, että lampaat vain pakenevat --> juokse ne kiinni. Yritin ennakoida lampaiden liikkeitä, ohjata koiran kaartamaan niita vastaan, jolloin lampaat pysähtyvät ja vaihtavat suuntaan. Näin koiralle luotiin ajatusmaailmaa siitä, kuinka ne kykenevät lammaslaumaa liikuttamaan. Tämä itseasiassa toimi, koska lopulta tuli sellaisia pätkiä, joissa Kida selvästi kulkeutui lampaita vastaan kääntämään niitä sen sijaan, että lampaat pääsivät portille, jolle niillä voimakkain halu oli mennä. Huomasin tämän itsekin ja fiilis liinan päässä oli mahtava!

Tauolla Kristiina sanoi, että Kida lukee hyvin lampaita ja pyrkii saamaan laumaa tasapainoon ihan luonnostaan. Hän kehui Kidan työskentelytapaa nöyräksi ja ohjaajaystävälliseksi. Kristiinan mielestä minulla on aloittelevana ohjaajana käsittämättömän hyvä koira opettamassa, koska se ei porsastele kiihdyksissään omiaan vaan pyrkii puhtaasti miellyttämään ohjaajaa ja tekemään oikein. Totta joka sana!




Päätimme seuraavaksi vaihtaa tehtävää niin, että minä menen lampaiden luokse ja Kristiina varmistaa sekä auttaa Kidaa liinan päässä. Ohjailun hahmotus oli vaikeaa, mutta neuvoilla pääsin jyvälle asiasta ja saimme tosi kivoja käännöksiä ja kuljetusta! Kida oli vähän hämmästynyt, mutta se reagoi hyvin paimennuskeppiin ja sai kehuja, kun vähänkään siirtyi kepin osoituksesta. Olen kyllä huomannut arjessakin, että jos minulla on kädessä keppi jonka aion heittää ja käsken Kidaa pois suunnaten kepille samalla painetta sitä kohti (en suoraa, vaan sivusta kuin juoksutuspiiskalla hevosella), niin Kida kyllä väistää. Itseasiassa Kidan reaktiot ja tapa olivat sen verran lupaavia, että päätimme tehdä saman tehtävän uudestaan - mutta koira vapaana. Tämähän pisti minun sukat vallan pyörimään!

Yritin parhaani ohjata lammaslaumaa, mutta lampaat eivät luottanet koulutuksessa olevan koiran epävarmaan tekniikkaan ja lauma vähän levisi. Puhuimme tauolla asiasta ja olen samaa mieltä siitä, että turha lampaita on syyttää, jos ne leviävät ollessaan epävarmoja. Kidankin kanssa huomasi heti, että kun se lähestyi hallitusti ja ravaten, pysyivät lampaat luonamme ja tyyninä. Kun Kida taas alussa oli hallitsemattomampi ja laukkaili, ei lampailla ollut kiinnostusta luottaa ihmiseen vaan ne pyrkivät tekemään päätökset itse.

Tehtävämme alkoi hyvin, mutta lauman levitessä Kida innostui hieman ajamaan lammas-raasuja, mutta se lopetti välittömästi kiellosta ja kepin napautuksesta maata vasten. Tämä toimikin koiralle hyvänä herätyksenä. Kristiina otti ohjausvuoron ja minä keskityin kulkemaan hänen vierellään ja ottamaan oppia. Ja tuijottamaan suu auki Kidan työskentelyä. Se rauhoittui, hallitsi tilanteen hyvin, ohjasi laumaa ja kääntyi juuri siten miten pitikin. Jos Kida teki oman käännösratkaisun, liikkui Kristiina niin, että lampaat siirtyivät oikein, jotta punainen eläimeni saisi onnistumisen tunnetta ja itsevarmuutta. Minun teki oikeasti mieli tirauttaa muutama kyynel, kun katselin miten hienosti minun toista kertaa paimentamassa oleva koirani työskenteli, niin hallitun rauhallisesti, kuin ammattilainen! Se kävi maahan käskyistäni mukisematta, odotti lähtölupaa kauniisti ja keskittyi töihin sataprosenttisesti. Kun lopetimme ja kehumisen lomassa sanoin olevani niin vaikuttunut, vastasi Kristiina yksinkertaisesti "niin minäkin". En siis vain kuvitellut Kidaa hienoksi, se on sitä oikeasti!

Kyllä minun on pakko alkaa tehdä tätä sen kanssa useammin. Kidan kanssa tuo on oikeasti hauskaa ja voisin jopa koukuttua! Harmi ettei tänään ollut ketään mukana kuvaamassa, sillä tämän päivän fiiliksellä voisin liihotella helposti useamman päivän.