Kesän huikein maanantai

2.10

Tänään laiskasti kuvat bloggerin kautta, joten laatu voi olla aika kurainen.
Nauroin tälle kuvalle vatsa kipeänä. Nauru se osaa olla edukseen.

Niin hurmaavia olivat Katjan issikkatytöt, etten yhtään pahastuisi sellaisesta omassakin taloudessa... :)


En ole tavannut Linkki-bortsua ja hänen emäntäänsä sitten viime kesän, kun he kävivät luonamme vierailulla. Ikävä on ollut suuri ja viime viikolla ilmoitin, että tulen kylään aussieiden kanssa treenaamaan ja ylipäänsä näkemään. Seuraksemme tuli Katja koirineen, jonka tapaamisia olen myöskin laiminlyönyt pahasti. Asiaan on tehtävä muutos vastaisuudessa!

Päivä helotti kuumana, mutta onneksi likat olivat löytäneet kivan, varjoja sisältävän ruohopaikan treenaamiseen. Treenit pidettiin lyhyinä ja meininki rentona. Kida aloitti "kisamaisella" treenillä, mutta lopulta sille tarpeeksi suurta painetta loi jo uusi kenttä ja uudet ihmiset toljottamassa, joten liikkuroinnin pystyi jättämään pois. Kummankin aussien tekeminen oli puolitehoista (säällä oli varmasti syynsä moiseen), mutta hyväkin onnistumisia tuli. Kida palautti metskun aika hyvin, vaikka viskasin sen ällömmän ja isomman version ja Nauru muisti pätevänä ruudun paikan ja seurasikin ihan siedettävästi liikkuroidun seuruun. Hellesietoa pääsee taas seuraavina päivinä treenaamaan urakalla.




Pari tuntia vierähti kentällä, jonka jälkeen ajelimme autot Katjan pihaan ja lähdimme lenkille rantaan. Hieman pohdimme miten poppoo tulee toimeen, porukasta Kida ja Lumo-aussie ovat kumpikin hitusen vahvaluontoisia koiria. Koko reissu sujui kuitenkin kitkatta ja koirilla oli hauskaa. Kidan käytös on parantunut kamalasti ja olen siitä hurjan ylpeä: se osaa väistää ahdistavista tilanteista, kulkee mieluiten ihmisten kanssa. Se kyllä mörähtää, jos tulee liian lähelle ilman hänen tahtoaan, muttei ole suunapäänä egoilemassa pieni töpö taivasta kohti nostettuna. Nauru uiskenteli ja rymysi menemään varsinkin Linkin kanssa. Koirat vaikuttivat varsin tyytyväisiltä metsämatkailun (ja pienen suossa rymyämisen) jälkeen.




Loppuilta kului grillaillessa ja ahtaessa ruokaa masuun. Kida hyväksyi Linkin samaan takakonttiin kauppamatkan ajaksi ja grilli-iltaa kaksi aussietani sai viettää yhdessä meidän kanssamme muiden ollessa lepäilemässä. Kaksikko käyttäytyi niin kivasti. Kidaa alkoi ahdistaa poksuvat, palavat puut ja se vetäytyi lopulta nukkumaan auton äärelle, Nauru taas kulki rapsuteltavana sosiaalieläimenä varsinkin Katjan avopuolison perässä.... Kyllä Nausku tietää, keneltä heltiää rakkautta, vaikka ruokaa irtosi aivan toisesta osoitteesta! Paimenet vaikuttivat hyvin onnellisilta seuraeläimiltä ja minulle tuli äärettömän hyvä mieli niitä katsellessa. :) Selvästi nauttivat olostaan ja mukavien ihmisten antamasta huomiosta. Kida lämpeni kovasti Katjalle, mutta uskon Katjan letun vedonneen valovoimaista persoonaa enemmän....

Suurkiitos tätäkin kautta mahtavasta päivästä! Josko onnistuisimme tapaamaan hitusen useammin!


"Ei hitto, kasa hulluja kepin perässä, paras pysytellä kauempana..."

Loput kuvista muokkaan huomenna. :)


Mites nämä turinat sitten?

2 kommenttia

  1. Siis nääääin isoja ja näääääin paljon sydämiä sinne <3 Ihanaa, kun kävitte!!!!

    VastaaPoista

Kiitän kommentistasi jo etukäteen!

Lukijat