Rohkeana kansalaisena kipitin maanantaisena kauniina iltana tokoilemaan Claudian ja pyrrikansalaisten kanssa. Itse ajatus tuntui tuhoontuomitulta tällä motivaatiolla, mutta jos kerran treeniä hullunkurisesti nimitettiin "toivottomien tokoilijoiden tapaamiseksi" oli sinne ihan pakko raahautua. Eikä sillä, Kidan puolesta työskentely oli ihan sairaan kivaa ja koko koiran asenne oli hyvä. Se teki paikkaistumisen ilman ongelmia, välittämättä siitä, että Claudia kävi koiraansa palkkailemassa. Lisäksi se suoritti paikkamakuun hieman alkuun porsastellen, mutta suorittipa kuitenkin. Ruutu suoriutui kuin vanhalta tekijältä melkoisella formulavauhdilla ja kaukotkin olisivat voineet olla huonommat. Ja niin, Tarallakin oli kivaa siinä viimeisellä pätkällä mitä se sai tehdä, Claudia kiljui käskyä viedä iloluontoinen noutaja viralliseen kokeeseen, mutta häiriötreeniähän tuo vaatisi. Tavattoman paljon. Ja sen seuruu on aina yhtä hulvatonta (=kammottavaa) katsottavaa kuin aina ennenkin.

Mutta Nauru. Voi Nauru, sinä pieni hankala siniotus. Liian rankka taisi kesä olla koiran mielelle, eikä tokossa ole sen mielestä enää mitään hauskaa. Kaukoja tehdessä leikin varjolla sen silmissä oli palava katse, mutta muuten se vaikutti hyvin tyytymättömältä ja haluttomalta. Ja minun valitukseni ei varmasti paranna asiaa, pahentaa entisestään ja Claudia sai tehdä monta tarkkaan sihdattua potkua ahteriini saadakseen minut ylös onnettomuuden kuopasta, jonka itselleni kaivoin ja jonne kippuralle asetuin. Melko kylmä siellä kuopassa olikin.

Tiistain agilityssa oli reippaalla merle-eläimellä kuitenkin hauskaa. Sen varmasti kiteyttääkin päivitys, jonka nakuttelin facebookkiin heti treenien päätteeksi:







Nauru oli niin täynnä rakkautta, että se meinasi poksahtaa! Se pussasi kaikki tutut - ja vähän tuntemattomiakin, jos vaan ylettyi - ja olisi leikkinyt jokaisen koiran tai koiraa muistuttavan kanssa. Rataa tehdessä se suoritti ensimmäiset 7 estettä täysin moitteetta, kunhan itse pidin itseni kontrollissa. Törkeän hyvät putkijarrut tuolla elikolla ainakin on muistissa! Vasta esteellä 11 alkoi tulla ongelmia, kun päätin suorittaa kohdan vippaus-treeninä. Siinä kohdassa alkoi Naurua kiinnostaa kouluttaja-Heini huomattavasti enemmän ja loppuaika olikin koiran passittamista töihin haaveilun ja hännänheiluttelun sijaan...  Kyllä se tehtävät teki, kun vähän kävin kannustamassa (=muksimassa ja ottamassa mustelmia käsivarteni täyteen) ja keinu oli niin supermakea, että melkein pahaa teki. Sen sijaan kepeistä oli jäänyt paha maku suuhun, kun ne viimeksi menivät niin pieleen ja pikku-merle sitten siinä tuumaili, että hän ei mitään pujotteluja tee, kun ei omistaja-akka osaa pitää itseään ruodussa. Hmmph.

Loppusuorassa meinasi koiran liitely olla jo suorastaan utopistista (kyllä, tuota sanaa voi käyttää missä tahansa), mutta komensin haaveilijan duuniin ja sittenhän homma menikin ilman mitään ongelmia. Treenin jälkeen hihnanpäässä jolkotti koira, jonka kasvoja koristi 8D-hymiö, kun omistajalla D-kirjain taisi naamalla olla totaalisen toisinpäin. Nyt on kuitenkin treenit T-ryhmässä taputeltuna. Huomattavan haikeaa, treenissä oli paras henki mihin olen aiemmin törmännyt ja kouluttajat olivat huipputyyppejä, harmittamaan siis pistää!




Minua jäi kalvamaan maanantain epäonnistunut toko niin paljon, että nostin tänään kissan pöydälle. Itseni ruohokentälle. Iskin ruudun paikoilleen ja sanoin itselleni, että koska enää ei ole minkäänlaisia paineita, pidämme hauskaa ja teemme pohjatyötä vaikka herran tappiin asti, tähtäimessä tokokokeet vuonna 2055.

Nauru teki kahdessa pätkässä. Ensimmäisessä sessiossa otin kouraani naksuttimen, passivoin itseni ja halusin, että Nauru itse tarjoaa kaunista seuruuta ja perusasentoja, vaikka olen täysin lamaantunut. Ensin ongelmaa aiheutti ruutu, jonne Nauru oli säntäämässä hyvinkin kaukaa - se on kovin ehdollistunut ruudun paikkaan ja tehtävä on sen mielestä paras ikinä. Hieman kauemmaksi siirtymisen jälkeen paimentypy väläytteli kaunista seuruuta ja itsenäistä perusasentoihin hakeutumista naksautuksen ja palkan toivossa, joten tavoite saavutettu! Myös toisella puoliskolla oli hauskaa, teimme vauhtinoutoa niin, että ensiksi heitsaus heitetylle kapulalle ja heti, kun kapula nousi maahan, lensi palkkapallo vastakkaiseen suuntaan palautusnopeuden maksimoiseksi. Tokihan tämä toimi ja Nauru vaikutti hyvin tyytyväiseltä treenien kulkuun. Minä ainakin olin.







Kidan kanssa ottelin hieman, että vaikka toko on kivaa, pitää asiat silti suorittaa hallitusti. Ruutu onnistui ensimmäisellä yrittämällä nappiin, mutta sitten punainen piraija yritti päästä helpommalla ja lipsua paikasta, johon paneuduttiinkin suurella hartaudella. Myös kaukokäskyissä piti keskittyä, jotta ne suoritettiin loppuun asti oikeilla hetkillä, mutta lopulta se teki täydellisen näppäriä vaihtoja pitkälläkin välimatkalle. Tavoite saavutettu toistamiseen.

Taran kanssa kokeilin sen kykeneväisyyttä työskentelyyn palkattomana. Ongelmaa ei tästä ollut, pienessä noutajassa on kyllä intoa suorittaa vaikka kolme koetta peräkkäin! Seuruuhan on edelleen kammottavaa, onnellinen kiljunta tärähtelee korvakäytäviin, mutta muut liikkeet neiti tekee täydellisen loistokkaasti. Varsinkin luoksetulossa takapuoli pyörähtää perusasentoon niin ketterästi, ettei uskoisi koiran selässä mitään vikaa olevan. Ajatus kokeesta alkoi kutkuttaa entistä enemmän, joten kai sitä on pakko tarttua tuumasta toimeen.

Voisi sitä rahansa huonomminkin käyttää, luulen.