Tämä teksti on lojunut luonnoksena jo useamman päivän. Nyt vihdoin julkaisen sen (koska muistan!), mutta kovin kuvattomaksi se jää, kuvien pönöttäessä kotokoneella. Treenejä on päivityksen jälkeen jo tehty useampi lisää alle, mutta menköön silti ilman kerrontaa niistä.


Vähän syksyisempää ilmettä blogiin, kun kerran ympäristökin on tykkänään keltaisen ja punaisen eri sävyissä. Vaikkakin tuumailin itsekseni tänään päivälenkillä, että kovin vehreää ja kesäistä on, vaikka eletään syyskuun puoliväliä. Asia kojaantunee ensi viikolla, mutta 19.9 aamupäivällä, heinäsirkkojen siritys ja muutama kukkiva voikukka toivat ihan alkukesän fiiliksen pintaan.

Viime perjantaina oli tarkoitus taas raahata akka kentälle ja treenata, kunhan sain ensin ryhmäni koulutettua. Oli hauskaa laittaa ryhmäläiset ohjaamaan rata ilman käsiä ja näyttää, miten mitätön merkitys niillä loppujen lopuksi on. Allekirjoittanut testasi asiaa itsekin Naurun kanssa, aiemmin olen harrastanut "kädettömyyttä" (sanan joka merkityksessä..) vain Kidan kanssa. Merlellä ei ollut mitään ongelmia vaan se ohjautui oikein nokkelasti saksalaisista lähtien! Keppien kanssa meinasi minulla palaa käpy, mutta kun löysin verkkoja avuksi saimme mörön selätettyä ja onnistuneita 12 kepin kepittelyjä. Meinaan olla vähän malttamaton, kun koira muuten alkaisi olla kisakunnossa...

Extrasupertyytyväinen olin Kidan tokotyöskentelyyn. Aloitin tekemällä voittajaluokan kisanomaisen ruudun heti kärkeen, joka sujui hyvällä vauhdilla ja rutiinilla. Heti perään tekaisimme muutaman kerran EVL-version samaisesta liikkeestä, eikä siinäkään ollut moitteen sanaa. Tunne oli aivan mieletön kun koira paahtoi merkille iloinen ilme kasvoillaan, odottaen innokkaasti seuraavia käskytyksiä. Hyvä fiilis jatkui myös kaukokäskyihin - ne eivät vieläkään vastaa täysin mieltymystäni, tykkään enemmän Naurun kaukoista, mutta Kida suorittaa ne pitkälläkin matkalla hyvällä ilmeellä, se on pääasia. Kokeessa tilanne voi olla toki toinen...

Metallikapulakin palautui, vaikkakin vain ravilla ja perusasento jäi kurjaksi. Ne ovat kuitenkin silmissäni pikkuasioita, kun miettii, mistä tähän on rämmitty. Hyppynoudon puukapulalla tekaisin viimeiseksi eikä paukut enää riittäneet ihanteelliseen vauhtiin (laukkaan kuitenkin), mutta etenkin Kidan palautus perusasentoon on hirmuisen näppärä. Pylly pyörähtää niin kovin sukkelasti.

Tara teki taas palkatonta tokoa ja siltä vuoti ilo pahemmin läpi kuin vesi ämpäristä, joka on isketty täyteen reikiä. Kaikki muu toimii edelleen paitsi se pirun seuraaminen, joka on niin siistiä mahtavaa ja upeaa, ettei siinä voi hiljaa olla. Saatika oikeassa paikassa. Kyllä tuostakin muutama piste irtoaisi, ei se niin katastrofaalista ole, mutta mukavahan sitä olisi mennä hakemaan oikeasti hyviä numeroita kokeesta.

Ja silti minä selaan koekalenteria ja mietin, että mihis sitten.