Tapaus Vantaa

1.14

HUOM1. Play hard videon ensimmäisen version voi katsoa osoitteessa: http://www.youtube.com/watch?v=UcD1Y20YUPw
Katsokaa se. Se on kiva.

Minulla on ilo myös laittaa esille taannoisen episvoittajan koostevideo, kiitos Sussu!
HUOM2! Video täytyy katsoa youtubessa: http://www.youtube.com/watch?v=xO0SAssjO9c&feature=youtu.be




Ollaan oltu taas viikonloppu Vantaalla. Ensi viikonlopusta eteenpäin olemmekin siellä pysyvästi. Tervetuloa tutustumaan, kaikki pk-seudulla treenaavat tai muuten koirailevat, sillä Lahden pölyt karistan melko lailla jaloistani, mitä koirien kanssa tekemiseen tulee. Tiistaina luultavasti itken suolaisia, valtavia krokotiilin kyyneliä viimeisissä ohjatuissani täällä, mutta näyttää siltä, ettei hassummin tule menemään muuallakaan. Kesä kuluu HSKH:n koirakentillä tyyppien kanssa, JAU:n koejäsenyys on päällä ja toivon, että minun nähdään olevan jäsenyyden arvoinen! Hihat pitää kääriä ja alkaa aktiiviseksi - tosin siinä minä olen hyvä, tykkään antaa itsestäni seuroille.

Lauantaina kävi ensimmäiseksi murhetapahtuma. Yön aikana sängylle ja lattialle oli mystisesti ilmestynyt tummia veripisaroita. Pienen tutkiskelun jälkeen paljastui Taran sotkuiset persvillat, ja pesun yhteydessä havaitsin veren vuotavan emättimestä. Eläinlääkärin vastaanotolla ultrassa selvisi kohdun pinnan tulehdus, joka hoitunee täysin kuntoon sähäkällä antibioottikuurilla. Lääkäri tuumasikin, että on hyvä, kun tavara tulee ulos, ettei se aiheuta mätävaaraa luomalla luonnon oikeaa miinapommia koiran sisään tukkeuttaessaan kohdun. Pieni, rakas toipilaani siirtyi äitini luokse ensiviikolle, jossa sen on leppoisampi viettää sairaslomaa. Minun viikkoni kuluu niin viuhasti muuton ja koulun parissa, etten millään ehtisi antamaan toipilaalle sen tarvitsemaa rauhaa ja leppoisuutta. Onneksi äitini on ihana ja huolehtii oranssista mielellään - ongelmani on vain ikävä möyrivää noutajaa kohtaan.
Kuten arvata saattaa, kesällä odottaa Taraa kohdunpoisto.

Luantaina treenasin myös sekalaisella seurakunnalla. Äiti toi nimittäin kentille suosikkityttöni, 3-vuotiaan pomeranianneidin Rosan. Tyyppi on kyllä vinha tapaus agilitykentillä. Se on innokas, rohkea ja nopea! Palkkautuu jo itse tekemisestäkin, vaikka tosi makupalojen eteen homma on hyödyllisempää. Rosan kanssa kokeilimme, mitä kaikkea pikkukoira muistaa, ja hyvin oli mielessä niin kontaktit, takaaleikkaukset, pimeät putken kulmat, välistävedot ja pituus. Kepitkin palautui hieman mieleen pienen tekemisen jälkeen. Kyllä siitä kisakoiran saa - minun pitää vaan muistaa hölkätä radalla täysiä pinkomisen sijaan....


Rosa joulukuussa 2012


Nauru teki lauantaina vauvan pikkujuttuja. Se paukutteli keinua, joka on sen mielestä vain hauskaa. Kontaktia opeteltiin vauva A:n alastulolla ja matalalla pöydällä. Pussin läpi mentiin mallikkaasti, kun nostin pussin suun ylös. Putket vetää puoleensa kuin imevä pölynimuri. Kaiken kaikkiaan Naurulla on aina hurjan hauskaa treenikentällä, eikä se malttaisi lopettaa ollenkaan. Kun poistumme, se jää toljottamaan minua typeränä. Tokoilu on myös hyvällä mallilla, vaikka pieni osoittaakin uppiniskaisuuden merkkejä. Korvat ovat toisinaan vain ja ainoastaan koristeena, rumastikin joutuu joskus toteamaan, kun kakara vain aukoo suutaan ja testailee teräviä hampaitaan tehtävien ollessa aivan liian tylsiä toteutettaviksi. Luoksetuloa hauskempaa on mm. roikkua kaverissa kiinni, ja kontaktin sijaan olisi mukavampaa vain vilahtaa karkuun, vaikka siihen ei koskaan tilaisuutta olekaan annettu. Kaikenkaikkiaan otus on kyllä erittäin hauska ja vaivaton. Se ei tuhoa mitään, Lahdessa se on sisäsiisti, Vantaalla vielä hakee. Leikkisä, iloinen ja ahne. Perusasentoa hakee itse, istuminen onnistuu hyvin, paikka-käskyt mainiot missä asennossa tahansa. Maahanmeno on hankalampi, mieluiten se laittaisi etujalkansa rinnan alle tai heittäytyisi lonkalleen...

Kidan kanssa treenasin sille vaikeita asioita. A:n alastulo on jostain syystä todella epävarma ja hidas. Kaukopalkka hidasti entisestään, heittopalkka yhtä aikaa koiran noustessa esteelle nopeutti lopulta vähän. Nämä vaativat kuitenkin paljon tekemistä ja mieleen palauttelua. Keinulla ja puomilla alastulo on paljon reippaampi, vaikka niidenkään kohdalla kertaus ei tietenkään ole pahitteeksi.
Kepit olivat hyvät, leijeröinnit suorastaan erinomaiset, vaikka kuumuutta riittikin auringon alla ja se näkyi koiran menossa. Miksi, voi miksi, Kidan täytyykään kasvattaa tuo uljas, valtava pehkonsa aina keskelle helteitä? En haluaisi sitä ajella, kun nakuna huitelee joka tapauksessa kahdesti vuodessa.





Tänään oli Naurulla vuorossa ennen Lahteen paluuta miitti, jonne saapui monen väristä ja -ikäistä aussielasta! Tuomarinkylän pelto täyttyi iloisista paimenkoirista, olipa mukana yksi vääränrotuinenkin. Tämä 14 viikkoinen lapinporokoira ihastutti minua suuresti pippurisella luonteellaan - tyyppi vain suuttui, kun sen yli juostiin, ja Pikku Myyn lailla se kirmasi muita kiinni ja painikin sitten vanhempien pentujen kanssa. Ihan huippu kaveri!

Naurun ihana Inari-ystävä oli paikalla, ja vaikka kaksi merleä onkin nähnyt vain pari kertaa, ne muistivat toisensa hyvin. Painia ja juoksua riitti parin punaisenkin tuttavan kanssa, mutta kahdella sinisilmällä oli ihan omat juttunsa ja tekemisensä. Pennut tulivat kaikki mainiosti toimeen, jokainen sai omantasoista seuraa ja pienten paimenien menoa oli ilo katsella! Hauskaa oli nähdä myös muita saman rodun harrastajia. Ehdottomasti uusimisen arvoinen seikkailu!

Kuvat on ottanut Mari Lustig, suurkiitos!










Mites nämä turinat sitten?

4 kommenttia

  1. hei jee jos nyt muutatte vantaalle! :) minne päin? nyt pitää ehdottomasti lähtee riehuttamaan penskoja :) tai jos vaikka ojankoonki joskus satuttas molemmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vantaalaistumme! Virallisesti olemme paikallisia 1.6 eteenpäin. Eli ihan kohta!

      Painiseura tosiaankin kelpaisi, samoin kaikenlainen muukin tekeminen!

      Poista
  2. BYÄÄ "Tämä video sisältää kumppanin EMI sisältöä, ja sen näyttäminen on estetty maassasi tekijänoikeusseikkojen vuoksi."
    Miksei se anna mun katsoa tuota videota! :D Tämä on väärin!

    VastaaPoista
  3. En tosiaan tiedä! :D Minulla toimii moitteetta. Noh, jos ei toimi, niin sitten ei toimi. Uusi yritys tulevaisuudessa.

    VastaaPoista

Kiitän kommentistasi jo etukäteen!

Lukijat