Hyvänmielen epikset, osa 2

0.57

Enpäs kerrokaan vielä houdinitarinoita, vaan tämän päiväisistä tokoepiksistä. Ohjaajan fiilis oli huomattavasti leppoisampi ja rennompi, ja asiaan varmasti vaikutti se, kun paikalla oli niin monta tuttua ja hauskaa juttuseuraa. Lisäksi sekä tuomari että liikkeenohjaaja olivat tuttuja, niin saattoi mennä hyvillä mielin kehään - varsinkin tuomari nimittäin tietää Kidan tilanteen ihan täysin. Cupin osa-alueen järkkääjänä toimi tällä kertaa VAU ry.

Pisteet eivät vieläkään huimanneet päätä, mutta edistystä on havaittavissa muutamassa osa-alueessa! Ensinnäkin Kida oli paljon varmempi ja rennompi. Sillä oli oikeanlainen, ns. treenien asenne, ja sillä oli selvästi varsinkin kokeen alussa erittäin hauskaa. Virittelin koiraa tarpeeksi, en yhtään liikaa, ja oikealla tavallla.

Paikkamakuu 10 - Perusvarma Kida
Seuraaminen taluttimetta 9 - Aivan tosi jees! Hyvä kontakti ja meno. Sivuaskelissa neiti yritti tehdä eteentulon taakseni. Öh? No, vain Kida voi tietää.
Istuminen 9½ - Wau ja jee! Se oli nopeampi!
Luoksetulo 5 - No, pitihän tämän vahvankin liikkeen joskus kusahtaa, jotta muistaisi treenata. Pysähtymisen jätti kokonaan välistä, mokomakin hiipijä. Maahan ja perusasentoon tuli ok.
Ruutu 5 - Oli muuten vaikea ruudun paikka, moni koira meni sekaisin. Ruutu oli oranssin verkkoaidan vieressä, verkkoaita meni juoksusuunnan suuntaisesti. Lisäksi aidan vieressä oli isoja kiviä pienten tonkkien päällä, ilmeisesti tukemassa aitaa. Ne häiritsivät Kidaa suuresti, ja neiti menikin ensin tarkistamaan kivet, ennenkuin pongasi ruudun ja juoksi sinne. Meni tosin ruutuun sivusta?? Tätä neiti yritti eilen treeneissäkin monta kertaa. Miksi kummassa? Asiaan pitää puuttua heti.
Loppu oli täydellisen ok.
Hyppynouto 10 - Noniin! Nyt oli nopea ja kiva.
Metallinouto 0 - EDISTYSTÄ! E-d-i-s-t-y-s-t-ä! Kida tarttui metskuun! Otti sen suuhun! Nosti ilmaan! Kantoi vähän matkaa! Miten superia ja mahtavaa! Vaikka se kapula putosikin matkan varrelle, niin ihan sama! Jotain on tapahtunut! Aaaaaaaaaa!
Tunnari 0 - Joo. Tätä on ehkä pakko treenata. Viime kerralla neiti ehti maistaa väärää, mutta toikin oikean. Tällä kertaa se nuuski oikeaa, mutta toikin väärän. Otin niin monta hakua, että oikea palautuisi, ja hakuammunnalla punainen niitä kapuloita maasta nosteli.
Kauko-ohjaus 0 - Ilmeisesti kaksi epäonnistumaa teki kuitenkin tehtävänsä. Meni miten sattuu, m-s vaihdot olivat todella makeat. Tein kehän jälkeen kaukot vielä uudestaan pienen leikityksen jälkeen, ja sitten Kida teki ne mainiosti. Ei ole helppoa pehmeän koiran ohjaajalla.
Kokonaisvaikutus 8
172,5p.

Seuraava yritys viikon päästä! Ja sitä ennen treenataan muunmuassa luoksari ja tunnari...




Mites nämä turinat sitten?

0 kommenttia

Kiitän kommentistasi jo etukäteen!

Lukijat