Kuten lukijatkin varmasti ovat ymmärtäneet, sieluni ei ole näyttelyille menetetty tapaus. Voin silti myöntää, että mätsäreissä viihdyn yleensä hyvin, jos on hyvä sää ja hauskaa seuraa - kehässä ympärijuoksun takia en jaksa nyhjätä yleensä itsekseni, vaan sosiaalisena otuksena kaipaan pölötysseuraa puuduttaville odotusjaksoille. Äidin pomeranianit ovat usein hihnani päässä kehäkettuilujen merkeissä, ja minä nautin niiden pikkuhöpsöjen kanssa kaikenlaisesta touhuamisesta. Tänään kuitenkin hihnaan päätyi joku ihan muu kuin pikkuinen pystykorva.

Joks on meidän vuoro??? c: Merja Laaksonen

Aamulla heräsin itsekseni aikaisin, ja päästäessäni pentua huomasin senhetkisen sääilmiön: vettä satoi taivaan täydeltä. Naurullakin oli pieni tekeminen, että se sai pienen hienostopyllynsä siirrettyä märän vesisuihkun alle. Olin jo aikeissa päätyä takaisin peiton alle, mutta pieni ääni päässäni sanoi, että mätsäreihin lähtö olisi oikeasti hyvä ajatus. Muistutin itseäni, että olisin siellä luultavasti yksin koiran kanssa, ja totesin mielessäni, ettei parituntinen vesisade tee kovin hyvää fyysiselle terveydelle.

"Saa siitä ainakin hyvän tarinan kerrottavaksi", minä sitten kuitenkin tuumasin. Lisäksi sade lakkasi käyttäessäni Taraa ja Kidaa aamupissillä, joten jos olisin enteisiin uskova ihminen, olisin voinut perustella sadettomuuden vihjaavan onnistuvaa reissua. Isot koirat saivat suosiolla jäädä menkkailemaan keskenään lämpimien sängynpeitteiden joukkoon.

Jos mä vaan jäisin karvaamaan tätä sohvaa vähän lisää...

LBY järjesti tapahtuman Nastolan Robinhoodin parkkipaikalla. Hidastusta toi yhden tuomarin poisjäänti, mutta pennut pääsivät alkamaan heti lapsi&koira-kehän jälkeen. Nauru oli kisapaikalla oma itsensä: utelias, kaikille avoin, fiksu ja filmaattinen, ja purkkien suhteen kovin nälkäinen. Huomasin sen ällöksyvän märkää pohjaa, ja sade aiheutti oitis pään ravistelua ja nyrpistelyä.

Alkuun kaikki pennut otettiin ravaamaan kehään, eikä Nauru ollut moksiskaan. Meillä on näyttelyharjoituksia nolla - tapoihini ei kuulu sen kummallisempi treenailu asian kanssa, uskon perus käytöstavoilla päästävän pitkälle -, mutta kakara ei silti piitannut, vaikka koiria oli edessä, takana, sivulla. Myöskin pariesiintymisessä Nauru oli erittäin itsevarma ja mukavasti käyttäytyvä pentu, joka sai tuomarin suuren ihastuksen osakseen. "Se on niin pentumainen, niin vauva, mutta silti niin järkevä!" Nauru nappasikin punaisen nauhan.

c: Merja Laaksonen

Ravissa Nauru käyttäytyi satunnaisesti hassusti. En vieläkään osaa päättää, oliko syy siihen ällöttävä, mutaava, sotkuinen asvalttipinta, vai aiheuttiko näyttelyhihna kutinaa kaulanseudulla. Sen liikkuminen oli kuitenkin hyvin nihkeää kehässä. Heti kun menimme nurmikolle pissalle, otti pentu hurjia spurtteja itsekseen ja syöksähteli hakemaan leikkiin. Totesinkin siitä ollessani, ettei odottelu kaksistaan pennun kanssa ole lainkaan hullumpaa. Meillä oli oikein mukavaa istuessamme punaisella huovalla, leikkiessä samalla vinkuvalla hämähäkkipehmolla.

Sadetta ropisi niskaan punaisten kehässä, ja jos ilme voisi tappaa, Nauru olisi saanut minut hengiltä. Se näytti kiukkuiselta naapurilta, jonka ikkunan läpi on juuri viskattu kivenmurikka. Kyllä pentu vaan silti seistä pönötti aloillaan, ja yksi kerrallaan katosi kilpakumppaneita ympäriltämme. Lopulta oli lisäksemme vain kolme koiraa, mutta kehumiseltani en meinannut tajuta, miten tilanne eteni. Lopulta kuitenkin kuulin tuomarin ihastelevan "nuorimman pennun käytöstapoja" ja tulokseksi napsahti PUN2. Ykköspaikka meni kyllä oikeutetusti vanhemmalle, todella hienolle keskikokoiselle snautserille.

Kehien jälkeen takakontissa näytti tältä...

Hieno pikkuneiti! Illalla minun oli vielä tarkoitus treenata koko poppoo kentällä, mutta metsälenkki Merrasjärven metsiköissä vei voiton. Kun metsään lähtee, sinne vaan jää. Onneksi minulla oli aikarajoitteena vedettävän kurssin alkaminen, niin en tykkänään pystynyt unohtumaan korpikuusien sekaan.

Tara ja Kida pääsivät tosin kumpikin auttamaan ohitusharjoituksissa, joissa ne toivat omalla vuorollaan omaa häiriötä "vieraan koiran" roolissa. Kumpikin taapersi hihnanjatkeena tottuneen tyylikkäästi, eikä niitä lainkaan häirinnyt arkitokoilijoiden touhuaminen ympärillä.

Lahjapussin sisältöä. Olikohan joku kannellut pussittajalle, että täll pennulla tuppaa menemään maha sekaisin kaikenmaailman purkkalöydöksistä... :D