Tänään oli jokin jokaviikkoinen "tänään KAIKKI menee putkeen"-päivä. No joo, ihan kaikki ei ehkä mennyt, mutta pääasiassa. Sen lisäksi, että koulussa huhkin hiki hatussa onnistuneesti ja tunsin siitä suurta riemua ryhmäni kanssa, jatkui ahkeroinnista ansaittu kiitos myös koirien kanssa treenikentällä.

Kidan kanssa pikatreeni ennen ryhmäni saapumista. Nappasin metskun ja virtaa hehkuvan koiran autosta, ja painelin nurmialustalle vähän syrjempään kokeilemaan, miltä metalli maistuu. Alaspäin viettävällä alustalla kapulan lentäminen oli kuin leikki: se kieriskeli viekottelevati eteenpäin, ja pieni punainen töpöhäntä syöksähti esineelle kopaten sen suuhunsa. Ja palauttaen sivulleni. Ja me biletettiin.
Seuraavalla yrityksellä Kida koppasi metskun uudestaan hampaisiinsa, josta naksautin ja palkkasin. Ja juhlistin.
Kolmannella kerralla se taas ravasi minua kohti kapula otteessaan. Lähempänä ote hieman löystyi, mutta koira ei irrottanut. Se tuli perusasentoon, odotti, ja kun naksautin ja palkitsin otuksen, kehuin, silitin, rapsutin ja halasin sitä enemmän kuin ketään vähään aikaan.

Metskutreeniä kesällä 2012

Kidan kanssa ei sen erikoisempia, kaukojen jankkausta ja pikku tehotreenipätkiä seuraamisessa. Sen sijaan Naurulle tein pienen namijäljen. Vähän turhankin lyhyen, aikani vain loppui kesken, joten täytyi tyytyä siihen mihin kykenin. Tapaus jälki meni pienen sinimerlen kanssa kutakuinkin näin:


 No joo, loppujen lopuksi se hoksasi idean ja teki homman kunnialla loppuun. Mutta kyllä on kakaralla vahva kontakti, sen voin sanoa. Remmilenkitkin on silkkaa helppoutta, kun pieni sininen taapertaa jalkani vieressä napottaen ylöspäin kohti kasvjani maukkaiden palkkioiden toivossa. Sen äärettömän ahneuden takia olinkin ihan varma, että se olisi täydellisen haka jäljittämään illallistaan ruohonjuuritasolta. Pidemmällä jäljellä meno olisi toki vain parantunut kokoajan.

Kentällä perusasentoja (joita tuo hakee kokoajan paremmin, wau!). Pieniä käännöksiäkin otettuun tehtävän puitteissa, leikimme vinkuvalla hämähäkkipehmolla, eikä pieni häiriintynyt lainkaan lähellä treenaavasta bokserihäiriöstä.

Illan kruunasi ryhmäläisten kommentit ja sanat kurssista. Ei tosiaankaan haitannut, vaikka illalla oli lopulta niin väsynyt, ettei siideri puistossa luokkakavereiden kanssa napannut. Koti, tietokone, musiikki, jalkoja lämmittävät aussiet ja sänkyä valloittava tolleri veivät voiton.