Rakastettu

14.10

Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia.
Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaajaa, joka antoi haasteen sinulle
2. Valitse viisi blogia, (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Meidät linkitti Riikka! Kiitos iloisesta "kunnianosoituksesta". Hauskaa aina huomata, ettei kirjoita vain itselleen, vaan joitakin oikeasti kiinnostaa seurata laumamme toilailuja.

Ennenkuin siirryn itse aiheeseen, eli koiriin, toteutan haasteen loppuun ja kerron omat (kovin rajatut) blogisuosikkini teille:

Haasteita olisi muutama lisääkin, mutta ne saavat vielä hetken odottaa julkaisuaan. Kivaa, kun meitä muistellaan!

Rakastettuja rakkaita ovat nuo koirani minulle. Joskus niin turkasen ärsyttäviä, mutta lähinnä vain ihania tuhisijapussailijoita. Koulunkäynti on hidastanut hieman treenaamista (emme ole enää joka päivä kentällä, oh!), mutta ei onneksi paljoa. Videoita olisi monta odottamassa paljastustaan, samoin kuviakin olisi, mutta uskollinen fotovastaavani on laiskotellut, enkä ole saanut julkaisuvalmista matskua kätösiini.

Nauru on toipunut tosiaan hyvin leikkauksestaan, ja on oma, reipas itsensä. Sen kanssa on harjoiteltu varsinkin tokoa ahkerasti. Olen ollut hyvin itsekriittinen neidin seuraamisen suhteen, mutta kun kyselin Oonalta liikkeen näyttävyyttä ulkopuolisille, Oona kehui vuolaasti. Ihan hämmästyin, koska olen ollut hieman epätyytyväinen meidän menoomme. Hauska kuitenkin huomata olleensa "väärässä".

Kokeilin noudon tilannetta, ja paria mähläystä lukuunottamatta kapula palautettiin kivasti sivulleni... olin äimänä, mutten tosiaan ole kokonaisia noutoliikkeitä vielä ottamassa, vaan vahvistan pitoa ja palautuksia vielä erikseen. Haluan tästä nopean, täpäkän liikkeen, joten maltti on valttia. Ruutua on myös tehty (joskin pienemmällä tilalla) ja Nauru yrittää vielä innokkaasti tarjota merkkiä. Koska tarjottu toiminta ei kuitenkaan aiheuttanut minussa liikettä, testasi Nauru lopulta asettautumista ihan vaan ruudun keskelle, ja sieltähän se superpalkka sitten kehuineen tulikin.

Jäävissä maahanmeno oli alunperin huippuparasjuttu, nyt se on seisominen. Tai istuminen. Kunhan vaan se ei ole makaaminen. Naurattaa aina tuo pienen koiran ajatuksien kompurointi, kun hetken joku asia on supersiisti ja mahtavaa, ja yhtäkkiä sen olemassaoloa ei enää muisteta. Luoksetulot ovat varsin hitaita - Naurulla on kyllä erittäin pysyvä paikkamakuu ja -istuminen, paha vaan, ettei luoksarissa meinaa lähteä liikkeelle, vaikka käskykin on eri. Paikkiksissa (joista liikkeelle ei lähdetä) on suullinen käsky "paikka", kun taas muissa (agility, luoksetulot..) on "odota". Heitsauksella asiaa on lähdetty opettamaan, lisäksi palkkaan (naksautus, lelu) samantien, kun käskystä pylly nousee ja lähtee liikkeelle.

Eräänä päivänä päätin kylmiltään kokeilla vähän rallytokoa likkojen kanssa... Kylttejä ei saatu radalle kovan puhurin takia, mutta kävimme radan Oonan kanssa yhdessä läpi, ja Oona huuteli tarvittaessa muistutuksia, mitä piti tehdä milloinkin. Minulla on kuitenkin varsin hyvä ratamuisti, niin sain tuon tehtyä ihan itsekseni. No, kyllähän Nauru alun jäätämisen jälkeen teki, vaikka en palkkaillut kuin sille vaikeassa kohdassa (herää kysymys, miten tuo voi olla vaikea, kun pienestä asti on harjoiteltu :D). Minun pitää oppia pitämään hihnakäsi alhaalla! Vaan eiköhän me silti rallyissa käydä starttaamassa, kunhan ikää on tarpeeksi... Opeteltavaa on kuitenkin, ennenkaikkea minulla.

Kida taas on lähinnä ageillut. Kävimme me kyllä jälkitreeniä tekemässä päivänä eräänä, mukana oli myös Oona Oran kanssa ja Satu Colhun ja Kodan kanssa. Minun koko poppoo teki jäljet, höpöttänen niistä vain enemmän, kun on kuvausmateriaaliakin näyttää. Kävimme ensin tekemässä Oonan kanssa erään ryhmämme radan, jota en ohjattuihin päässyt kokeilemaan pitkän koulupäivän takia. Rata oli mukavan haastava, ei kuitenkaan liian. Minulla oli verkot keppien päissä turvaamassa - satunnaiset verkkotreenit ovat kyllä tehneet Kidalle hyvää, pitää pitää ne mukana jatkossakin aina silloin tällöin. Meno oli aika sujuvaa, joskin videolla huomasin, että näytän vain lyllertäväni eri pisteiden välillä. Missä se sporttisuus on? Nokosilla näköjään. Pääasia olkoon kuitenkin, että koira tekee hyvin, vaikka ohjauksieni takia muutama moka aina tuleekin. Tiistaina sitten ohjatuissa oli haasteen paikka. Nopeimmalla nollatuloksella olisi lunastanut itselleen privaatin yksityistunnin, meiltä tämä kuitenkin kusahti toiselle putkelle. Uljas Agilitykoirani nimittäin päätti, että putkeen voi yhtä hyvin kiertää vierustaa pitkin, sisään ei ole pakko mennä. The älynväläykset taas. Iloista treenissä oli kuitenkin se, että alku meni hyvin tehokkaasti, ja että teimme kolme (3!!) onnistunutta persjättöä kepeillä! Ensiksi se epäonnistui hätäilyni takia, koira lähti liian aikaiseen liikkeeseeni mukaan ja jätti viimeisen välin. Lopuilla rytmitin ja maltoin paremmin, ja kas, ei mitään ongelmaa!

Ja Tapsa. Höynähtänyt hullu-Tapsa. Se haluaisi tehdä kaikkea. Mielellään täysiä. Heti, ja kokoajan. Agility on ollut jäähyllä, koska takanen näyttää alkaneen oireilla lajista (jäykkä), ja tempputokoa tuo aina pääsee tekemään riemusta soikeana. Kyllä se agikentälläkin fiilistelee putkien ja tunnelman muodossa, vaikkakaan katselemaan en sitä ota. Innokkaan noutajan kiusaamista sellainen, ja saatamme saada valituksen ympäristön häirinnästä kiljuvan äänen muodossa. Jäljellä se oli hirvittävän pätevä, ja taas tuli mieleen, että jälki (ja mahdollisesti haku) olisivat ihan sen lajeja. Pitää terästäytyä... Loppuun erittäin iloinen Taapanteri, joka pääsi kokeilemaan hänkin rallytokoa. Muusta en tiedä, mutta paljon se on ihmisiä naurattanut. Miksiköhän?

Oikeasti, katsokaa tuota häntää. En kestä. Kerrankin valitsin musiikin oikein.