Peurat tykkää agilitysta, ja ärrierit metsätreenaamisesta

22.24

Eiliset agilitykisat olivat jymymenestys! Minua *itutti armottomasti kuin tunneliinsa jumiin jäänyttä pupujussia, aamu oli mennyt ihan päin prinkkalaa. Oonan pakettomana taapersin kuitenkin naama suruhymiöllä peltojen poikki Vuokkoset-areenalle, ja skabailin kummankin sovitun radan Kidan kanssa. Videolta näkee todistusaneiston. Kidan fiilis radoilla oli tosi hyvä, ja näköjään minunkin on oltava kyrpiintynyt onnistumisia saavuttaakseni. Ekalla radalla LUVA ja sijoitus 2! Toisella radalla HYL, kun unohdin miltä puolelta se neloshyppy pitikään loikata... mutta tavoite saavutettiin, eli onnistuneet kepit! Kulma oli tosi vaikea, sillä hyppy syötti jo medejä auttamattomasti toiseen väliin, ja maxit koikkaloikkineen herkesivät sinne sitäkin helpommin. Päädyimme Kidan veljen Eskon-omistajan kanssa kokeilemaan sylkkäriä. Minä itse tyrkkäsin Kidan kakkoshypylle, otin sen sylkkäriin takaisin ja lähetys kepeille. Hyvin meni, vaikkemme ole tällaisia harjoitelleet! Punainen räyskyytti kepeillä kiihkeästi, mutta suoritti ne mitä ilmeisesti niin hyvin, että omat pasmani jäivät siihen. Onneksi Kidan uljas velipoika koppasi tältä radalta SERTin sijoittuen toiseksi, onnea!!

Mutta HYI miten rumat kontaktit. Tietääpähän taas mihin panostaa viimeisenkin uhalla!

Tänään olikin sitten minulle jännä päivä! Wirneen mainiolla poppoolla suuntasimme hakumetsään, minä ihkaensimmäistä kertaa! Nauruhan on jo melkein konkari, 8-viikkoisena se taapersi metsässä nameja vierailta hakemassa Lauran luona.... Haha.
Oli hirvittävän hauskaa päästä avuksi ja näkemään itse lajia. Umpipiilossa, kuusen alla ja pressun kätköissä odotus tuntui jännittävältä, kun yhtäkkiä koira saapuukin leukojaan äänekkäästi louskuttamaan tai nappaamaan rullan otteestasi. Kyllähän tähän(kin) palo meinasi leimahtaa, täytyy tutkia vähän harrastusmahdollisuuksia ja tuntieni riittäväisyyttä.

Nauru pääsi tekemään alkeisharjoittelua. Keskilinjalla suoraan kävelin Lauran kanssa, Marika oli toisella puolella, Pipsa toisella. Parisenkymmentämetriä arvioisin etäisyyden keskilinjaan olevan kummallakin noin suurinpiirtein, se vähän vaihteli edetessämme. En odottanutkaan Naurulta järin hiljaista suoritusta, koska kyseessä oli a) ihania ihmisiä ja b) ruokaa, jota saa ihanilta ihmisiltä. Itselleni muistisäännöksi vain enemmän hyvää palkkaa, en ensikertalaisena oikein tiennyt, minkälaista evästä ja minkä verran täytyy matkaan tuupata. Naurulla oli sairaan mahtavaa, se tykitti ihan täysiä ja nautti hommasta mielinmäärin.

Lauralle Nauru päätti esitellä hieman terrieriluonnettaan. Aina yhtä huvittavaa (=nöyryyttävää) nähdä, miten sijoitustätille voi kiljua, draamailla, vängätä vastaan, huutaa ja purra noin kymmenkertaisesti pahemmin kuin kotona. Minna ajatteli Naurun tämän perusteella olevan koirillekin aika johtohahmo, ja nauratti myöntää, että tuo on maailman nöyristelevin, mitä muihin koiriin tulee. Hehe, sitä aina unohtaa, ettei tuo tyyppi maailman laamoin tapaus ole, vaikka kieltämättä joistakin asioista kotonakin saa keskustella vähän kauemmin kuin itse jaksaisi. (Eilen puhuttiin siitä, saako pallon perään lähteä paikallaolo-käskyn alta oman mielen mukaan. Naurun mielestä saa.)

Onnistunut päivä, vaikkakin jo eilen kisoista kannoin flunssan palkkioksi onnistumisesta. Hakumetsäily hieman joudutti taudin etenemää, joten huomenna vietellään päivää kiltisti peiton alla. Onneksi minulla on mahtava tyyppi, joka avustaa tarvittaessa koirien hoitamisessa! <3