Viikko sitten perjantaina leirinuotiolle saapui pieni, tuttu merlemies. Olin tutustunut siihen kahdeksan viikon ajan ja nyt alkoi aikakausi, jolloin oppisin siitä vieläkin lisää - sen koko loppuelämän ajan. Huh huh. Aina yhtä järisyttävä ja mielenkiintoinen ajatus!

Tämä teksti on varmaan ihan kamala. Silmät on ristissä. N u k u t t a a.

Menneen viikonlopun vietimme Hartolassa Kunkkulan koirakeskuksessa Wirneen kesäleirillä. Olin toinen järjestäjistä, ja vaikka puolessa välissä matkaa vapaaehtoishommien kasaannuttua meinasi epäusko iskeä, saimme aikaan oikein mahtavan leirin. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta ainakin meillä oli hurjan kivaa! Nauru mammalomalta palaajana ei tehnyt fyysisesti järin rankkaa duunia, mutta kolmenkymmenen koiran lauma pitää kyllä huolen, että uupumus iskee jokaiseen reissuretkeläiseen.




Kida vietti miniloman Essin ja Narin luona ja heillä oli kuulemma mennyt oikein hyvin. Minua hieman ahdisti jättää Kida - ei siksi, etten luottaisi Essin pärjäävän, vaan siksi, että sattui haaveri. Torstaina kesän ensimmäisessä agitreenissä Kida törmäsi ikävästi esteeseen, joka aiheutti osumaa etujalan kannuskynteen. Repeämä ei onneksi ollut paha ja hoitui nippaamalla vioittunut osa kynnen päätä saksilla pois eikä Kida edes aro kinttuaan. Syytin kuitenkin tapaturmasta luonnollisesti itseäni (mitäs ohjasin huonosti, äh!) ja siksi harmitti, kun sattui tällaiseen saumaan.

Tara oli viikonlopun kotosalla yhdessä avopuolisoni kanssa. Rattoisaa on elo mummelin kanssa ja kaksikko oli busseillut kunnon cityläisten tavoin katsomaan lätkää appeni ja hänen vaimonsa luokse. Tapsasta pärähti puhelimeeni kuva, jossa se makasi kaikki kintut taivasta kohden sohvalla jääkiekkofanin vatsan päällä, nauttien yltäkylläisestä huomion satelemisesta. Kissan päivät, tai siis tässä tapauksessa Tapsan.








Emme olleet leirillä kuitenkaan kahdestaan Naurun kanssa. Perjantai yönä nuotion ääreen minulle kuljetettiin yöexperssillä pieni, karvainen lähetys. Olin menneellä viikolla jo julkistanut Facebookissa tiedon, että Naurun pieni Meno-poika muuttaa kuin muuttaakin meille. Leirin aikana pennun kanssa oltuani helpotuin, kun tajusin päätökseni olleen ainoa oikea. Se on kultakimpale. Koko vauva-aikansa se on osoittanut olevansa hyvin lupaava, hyvähermoinen ja järkevä, vauhdikas koirakakara, mutta leirikäytös vakuutti minulle, että kyseessä on Täydellinen Pentu. Vaikka se onkin väärää sukupuolta. Pieni ukko ei pöhissyt kertaakaan eikä myöskään arkaillut. Se tervehti jokaisen erittäin avoimesti, niin koiran kuin ihmisen. Koko leirin ajan se oli hyväntuulinen ja reipas, syöksyi rohkeasti uusiin asioihin tutustumaan, osallistui muiden puuhiin ja selvästi nautti olostaan. Se sai kehuja jokaiselta, oikeutetusti. Se protestoi yksin jäätyään puolisen minuuttia kurjaa kohteloaan, ennenkuin asettui pötköttämään ihanaista pennun unta. Äskenkin, kun laitoin sen yöpuulle, valitti se hetken tylsää kohteloaan ennen mökin hiljentymistä täydelliseen lepoon. Viime yönä sain nukkua rauhassa pitkät yöunet, jotka katkaisi vasta herätyskello ja muiden käyskentely ylös vuoteista ennen pissalle haluavaa merlepoikaa.







Leirin ajan nautimme huippuseurasta, upeista koirista, maittavasta ruoasta ja (minun mielestäni!) hyvistä tiloista. Sääkin suosi lauantain iltasateilua lukuunottamatta. Pääsin kouluttamaan agilitya ja sen lisäksi ohjaamaan yhteensä kuutta eri ikäistä ja tasoista koiraa - kiitos kaikille karvaturriaan lainanneelle! Minusta oli mielettömän upeaa kokeilla ohjaamista eri tyyppisten koirien kanssa, vaikka rotu tuttuna pysyikin. Treenattiin jälkeä, tokoa, rallytokoa, vähän agsaakin mukamas. Sillein "äiti palaa lomalta"-moodilla.







Lauantai piti sisällään vuoden ensimmäisen jäljen. Pidin sen tarpeeksi simppelinä ja Naurun keskittyminen alkoikin herpaantua vasta loppumetreillä, jonka vuoksi yksi keppi jäi huomaamatta. 3/4 keppiä ilmaistiin täydellisellä tekniikalla ja varmuudella ja olin pakahtua onnesta. Jäljestä jäi muutenkin niin hyvä olo, että hiljaa lupasin parhaalle treenikaverilleni, että aktivoidumme jälkirintamalla taas tänä kesänä. Myös Meno teki elämänsä ensimmäisen nurmijäljen, mutta ihan vielä pienen putkiaivon päässä ei ymmärretty, mikä hiivatti tämän homman nimi on. Nami kyllä tuhistiin kovalla haistelulla esiin, mutta sitten alettiin kaivaa multaa piilotettujen lisäherkkujen toivossa...

Lauantaina kokeilimme myös rallytokon mestariluokan rataa. Naurulle puuha on hauskaa ja ainoa kilpailun este on se, etten itse ole lajiin syttynyt. Merleotus suoritti rataa kuitenkin hyvin siististi ja selvisi tehtävistä kunnialla, toisella kokeilulla minäkin säädin huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisellä. Pienellä tutustumisella tuo varmasti toimisi kilpailuissakin ensiluokkaisesti, mutta katsotaan rauhassa. Aluevaltaaminen on kivaa, mutta uusi laji syö aina ison loven kellosta ja rahapussista ja minulla kun oli haaveena palautella haku takaisin treenikuvioihin.






Kaikkine saunafilosofioineen, pentutestin lisäosineen, treenikentällä istuskelemisineen ja metsässä lenkkeilyineen oli viikonlopun ajan huippumeininki upealla porukalla. Olen onnekas, kun kuulun tällaiseen porukkaan. Ja nyt minulla on vieläpä Ihan Oikea Wirnistelijä.

Huh millaisissa ihanissa helteissä me suomalaiset olemme fiilistelleet viikon verran! Juoksemassa, metsälenkeillä ja uimassa on ollut ihana käydä, kun aurinko hellii ja puut ovat puhjenneet vihreään huntuun ihan rytinällä! Parvekkeen lämmössä on ollut helppo kuivattaa uimareissulla kastuneita karvapeitteitä ruokaa odotellessa ja aamiaiskahvit on voinut juoda samassa paikassa, väriä samalla ihoon imien.





Nauru palasi äitienpäivän iltana, eli eilen. Se on vaikuttanut oikein tyytyväiseltä äitiyden loppumiseen. Vielä se on laiha ja dieettiä jatkuu viikon verran, kun odotamme maidon tuotannon kokonaan lakkaavan. Merle-eläimen masu huutaa ruokaa kovasti, mutta maltti on valttia. Se on kuitenkin kiemurrellut tyytyväisenä kainaloon tuhisemaan ja metsälenkeillä ravaa kevein askelin. Maltan tuskin odottaa, kun saamme lisättyä ruoan määrää ja samalla voimme alkaa nostattaa kuntoa. Onneksi kesällä se on helppoa: paljon uimista ja pikku hiljaa piteneviä juoksulenkkejä, myös treenit palaa kuvioon, kun kunto siihen sallii.

(Katselen tässä samalla norppaliveä. Siellä se köllii. Voisinpa olla norppa ja mennä samalla lailla selluliitteineni kalliolle makaamaan.)





Vietimme eilisen päivän mätsäreissä Tuusulassa. ShowHau oli järjestänyt mukavasti aikataulussaan pysyvän tapahtuman, vaikka luokkien hieman suolainen hinta kirpaisikin. Seitsemän euroa per kirsu tekee kuitenkin aika paljon, kun koiria on useampi, eikä paljousalennuksia näissä kemuissa ollut. Miinusta oli myös luokkien vähyys: veteraaneja ja sekarotuisia ei esitetty omina joukkoina ollenkaan. Tara sai vastaansa lapsikoiran ja olihan selvää, että hienosta esiintymisestä huolimatta se sai sinisen nauhan. Naria hieman kummastutti kehäkäytös pitkästä aikaa ja sekin sai sinisen. Huumorin ja yleisen sietämistreenin vuoksi otin kehään myös Kidan, joka esiintyi kuin vanha näyttelykonkari. Se sai punaisen nauhan, ihan ansaitusti, mutta siihen voittokulkumme päättyikin. Kokoomakehissä koiramme saivat lämmintä kättä - tai eivät edes sitä, kun "kiitos muille"-ilmoituksen jälkeen piti omin avuin luikkia kehästä. Välillä näissä kekkereissä turhauttaa, jos huonommin käyttäytyvät koirat pääsee hakemaan rahoilleen vastinetta, mutta se on pelin henki. Eikä onneksi niin vakavaa! Saatiin me kuitenkin komeat ruusut ja Kida kävi vähän poseeraamassa kamerankin edessä. Ja koska seura oli nastaa ja sääkin ihastuttava, meillä oli oikein kiva karvantäyteinen iltapäivä.





Viikkotreenit pärähtävät käyntiin tällä viikolla. Kiitos ihanan Lauran ja Pipsan, pääsimme Kidan kanssa myös säännölliseen tokotreeniin, joka alkaa tänään! Torstai-iltaisin sitten agitetaan. Onpa mahtavaa päästä hommiin ilman, että tarvitsee aina tehdä yksin! Aiheesta innostuneena menin sitten ilmoittamaan Kidan kokeeseenkin - se on toinen tarina, millaisiin pisteisiin kinkerit tulee päättymään, mutta päästäänhän kokeilemaan mitä pitää treenata. Valioituminen kiiluu silmissä...

Nyt harkitsemaan töihin suuntaamista muutamaksi tunniksi, niin pääsee sitten tokon ihmeelliseen maailmaan!