No. Satuin kuuntelemaan tätä. Ihana Kurkela.

Tajusin tänään vihaavani vappua.

No olenhan minä sen aina tiennyt. Vappu on tehnyt minut hermostuneeksi. Se on aiheuttanut ahdistusta ja jopa fyysisiä oireita, itkua, päänsärkyä, pahoinvointia. Suunnatonta stressiä. Tein diagnoosin, etten siedä sitä alkoholin määrää ja julkisilla paikoilla olevaa sardiinipurkki-efektiä.

Töissä tänään toivotin jokaiselle hyvää vappua ja totesin sanovani sen täydestä sydämestäni. Hiipikö pessimistin päähän jopa pieni innostus? Söin hiljaisella hetkellä hillomunkin ja katselin ihmisten postaamia vappukuvia. Kevätfiilis, minä ajattelin, ja kellon lyötyä kolme iskin putiikin nopeasti kiinni. Ajelin vauhdikkaasti kotiin, vaihdoin vaatteet ja aloitin meikkaamisen - ja sitten se iski taas.





En lähtenyt juhlimaan. Mietin niitä kaikkia ihmisiä ja kadutti, etten ilmoittautunut tänään johonkin iltakisoihin. Ei sellaisia kyllä vappuiltana järjestetä...

Juostessani iltalenkkiä Kidan kanssa oli kaikkialla tyhjää. Hiljaista. Aurinko värjäsi latvustot ihan pinkeiksi, mutta kohtisuoraan osoittavat säteet olivat kirkkaan oransseja. Lihakseni ovat edelleen sitä mieltä, etteivät ne kykene kuljettamaan vaivaista vitosta, vaikka vielä vähän aikaa sitten pyyhkäisin seitsemän kilometriä. Juoksin keskellä tietä, en reagoinut ympäristööni, välillä unohdin olevani liikkeessä koiran kanssa. Kida nyt ei yleensäkään lähde mihinkään, mutta tällä kertaa ei myöskään tarvinnut olla huolissaan mahdollisista vastaantulijoista.

Kun pääsin kentille, oli yhä hiljaista. Tyhjyydessä möllötti agilityeste toisensa perään. Teimme keinun, aan, puomin, kepit pari kertaa. Juoksukontakteiksi nuo Kidan mokomat ovat näköjään muodostuneet ja kiltisti se ne suorittaa. Kentän hiljaisuudessa tajuan, miksi oikeasti inhoan vappua. Ei syynä ole alkoholi (ainakaan niin suuressa mittakaavassa kuin luulin) eikä väenpaljouskaan. Se on yksi niistä harvoista päivitä, jolloin minä olen täydellinen kummajainen. Kun muut juhlivat ystäviensä tai perheensä kanssa, minä juoksen tyhjiötä muistuttavassa hiljaisuudessa. Olen se ilonpilaaja, joka normaalisti hidastaa hauskanpitoa.





Tai vietänhän minäkin vappua parhaiden ystävieni kanssa: niistä toinen juoksi kanssani sisukkaasti koko lenkin, toinen kotona istahti viereeni ja läpsäytti tassullaan reittäni. "Piristy, ja anna ruokaa", tuumasi Tapsan ruskeat silmät ennenkuin se loikkasi alas ja kävi makuulleen lattialle nokka kohti keittiötä.

Noh. Vappu on vain kerran vuodessa.