Ikkunan alla on kuuma

13.43

Tämä postaus sisältää kännykkäkuvia, jee!



IHANAA aurinkoista kevätsunnuntaita! Olipa ehkä parasta ikinä treenailla tokoa kuivalla hiekkakentällä paksu huppari niskassa. Tukkoinen nenä ja flunssainen pää hieman latisti fiilistä, mutta nautiskelin silti, syvästi.
Kidalla on hieman takajalka jumissa, se paljastui eilen agsatreneissä riman pudotteluna. Meillä oli hoidossa Lauran Kipinä-neiti ja varmaan kaksikon hurjat juoksuleikit ovat aiheuttaneet osumaa, maa pelloilla on kuitenkin vielä liukas eikä Kidakaan ole enää vetreä kuten kaksvuotiaana... kelatkaa, sekin täyttää puolen vuoden päästä seitsemän. Tokoillessakin vauhti pysyy hillittynä, muttei se haitannut videon kuvaamista. Ja hyvältä likan meno näyttää silti. Tilaukseen menee aika kopeloitavaksi fyssarille ja kotijumpan kanssa täytyy taas aktivoitua. Ehkä myös extrarakkaus parantaa jumiutuneita lihaksia.






Mainos tähän väliin! Ihanien pentujen omistajien kauhuksi iloksi minut pyydettiin tuomariksi 24.4 Sahaajankadulle mätsäreiden pentuluokkaan. Olen kamalan innoissani, olen aina toivonut pääseväni kokeilemaan kyseistä pestiä! Arvostan koirakossa toimivaa tiimityötä, hyvää asennetta ja tsemppiluonnetta. Pyritään siihen, että saadaan pennulle huippukoirista mätsärikokemus ihan tulevaakin ajatellen! Match shown facebook-sivu löytyy täältä!





Kipinä oli tosiaan hoidossa vajaan viikon. Otus oli niin helppo hoitolainen, ettei kummempaa tarinaa ole kerrottavana. Paitsi se, miten Kida tykästyi hörökorvaiseen ystävään. Taitaa punakoneella olla ikävä pentuarkea pyörittävää Naurua kohtaan, sillä Kipinä hyväksyttiin porukkaan jo ensimmäisenä iltana ilman turhia mukinoita Kipinä oli reippaasti mukana töissä ja kiirehtikin aamuisin hurjalla riemulla duunin ovelle. Mikäs siellä oli ollessa, herkut tuoksui nenään ja sai niitä maistiaisiakin jotenkin merkillisesti...

Nauru on loistava äippä lihavaksi syötetyille pojilleen. Tänään vesselit täyttivät kolme viikkoa ja eilen meinasin kuolla onnellisuusryöppyyn laskeuduttuani lattialle kakaroiden tasolle. Ne purivat nenää, protestoivat elämän kurjuutta visertämällä kuin mutsinsa ja Meno otti spurtteja kuin vanhempikin raikuli. Nauru yritti kannustaa poikiaan leikkimään pallolla, mutta eihän kyseistä esinettä muistuttavat ipanat leikin päälle vielä tajunneet. Ne mieluummin tassuttelivat vakain (pffffff) askelin matolta lattialle ja hömpsähtelivät mahalleen kerta toisensa perään.


Ihastuttava Metku tummine taneineen.


MUTSI SEKOS kauhistelee poikapolo


Tätä on onni. Oli kuva tärähtänyt tai ei,



Mutsi ei tajuu Menoa, joka yrittää kovasti kertoa elämän epäreiluudesta. Ku kukaan ei leiki. Kaikki nukkuu.



Mites nämä turinat sitten?

0 kommenttia

Kiitän kommentistasi jo etukäteen!

Lukijat