Valitan. Päivitys on tylsä ja kivinen - tai ainakin kuvaosastoltaan, sisältää vain kännykkäräpsyjä.

Viikonloppu kului puhtaasti sairastellessa. Maanantaina olo alkoi onneksi olla sellainen, että uskalsi lähteä verryttelemään jalkojaan - sillä hinnalla, että tiistai kului taas visusti vällyjen välissä. No, tapanani ei ole katua mitään ja tässä päivässä oli vielä vähemmän kaduttavaa kuin kokonaisen kakun syömisessä! Oli sen verran onnistunut ja aktiivinen päivä, hyvillä mielin meni yöksi yskimään ahkeroimaan töihin.

Aamu alkoi aikaisin. Köröttelimme ennen aamuruuhkaa Tuusulaan hallille, Jenna Caloanderin valmennukseen. Mukana unirähmiä silmäkulmasta pyyhkivä Nauskulainen. Neiti oli aika hyvällä fiiliksellä, joskaan tauon jälkeen ei lainkaan niin vireessä kuin olisin toivonut. Kepit olivat kovin hitaat, vaikka se ne oikeaoppisesti suorittikin. Puhuimme Jennan kanssa Naurun kisoista ja siitä, miten sen vire on totaalisen erilainen treenissä ja kilpailutilanteessa. Tulimme tulokseen, että minun yksinkertaisesti pitää olla valmistautunut kisatilanteessa huomattavan nopeamman ja eteenpäinpyrkivämmän koiran ohjaukseen, vaikka se treenissä on kiltimpi. Jenna oli myös hyvin hämmentynyt kertoessani, että Naurun virheet ovat tulleet esteohituksista - se on niin äärettömän estehakuinen kuitenkin treenissä.

Huonoista keuhkoista huolimatta päästelimme radan useampaan otteeseen. Naurulla on perusohjaus kunnossa, se tulee hyvin mukaan eikä haihattele omiaan. Tätä testattiin kepin jälkeisellä viennillä hypylle - Nauru ei vilkaissutkaan putken suuntaan ja sain ohjeeksi, että: "niin kauan kuin perusohjaus riittää, ei turhia kikkailuja aleta ohjaukseen tunkea". Poispäinkäännös putken 8 jälkeen oli hyvin mallikas ja onnistui joka kerta. Putkea 17 tehtiin ensin pimeänä kulmana, mikä oli oikein hyvä, mutta vielä nopeampi siitä saatiin persjätön avulla. Persjättö 16-17 väliin varmisti, että liike pysyi paremmin yllä ja Naurullakin vauhti vain parani. Ei vauhti kyllä pimeällä putkella kärsinyt! Jenna kehui, että Nauru menee kurveihin hyvällä vauhdilla, ei hidastele tai varo vaan antaa paahtaa. Nyt tätä ominaisuutta täytyy ruokkia treeneissä, tehdä luukustusratoja ja tekniikkaa hyvässä suhteessa toisiinsa nähden.

Jäähdyttelylenkillä näimmekin selvän merkin tulevasta kesästä, kun kiukkuinen kyy sihisi aluskasvillisuuden seassa. Nauru katseli matelijaa kohteliaan välimatkan päästä ja tuntui aprikoivan, miksi lemmikki-Kupla on joutunut metsään. Minullahan on siis viljakäärme, joihin koirat hieman ovat tutustuneet elämänsä saatossa.






Päiväunien ja pienen päivälenkin jälkeen päätimme lähteä koko perheen voimin pidemmälle lenkille metsään. Keksin yhdistää siihen hakukauden avajaisen. Viime hakutreenistämme on usea kuukausi, eikä odotukseni ollut kovin korkealla. Piruuttani ennen lähtöä testasin laittaa rullan kaulapantaan roikkumaan ja kokeilin lähinnä Kidalla, osaisiko se tuoda rullan minulle. Yllätys oli suuri, kun myös Nauru oivalsi asian kuin olisi tehtävää aina tehnyt. Tähän mennessä merle on kuitenkin palauttanut vain irtorullia, suhteellisen epäsiistillä menestyksellä.

Aloitimme treenin Taran kanssa. Pari helppoa piiloa n. 30m syvyydessä. Tara oli aivan liekeissä ja niin oli aussietkin - ne kiljuivat puussa niin paljon! Lenkkeilijät kauhistelleet metsän yli kantautuvia kuoleman ääniä, siellä pieniä viattomia koiria teurastetaan isoilla aseilla...
Noutaja meni noutajamaisella hulluvauhdilla eteenpäin ja löysi piilot hienosti. Sillä oli kamalan hauskaa, vaikka se teki vain pari pistoa. Täytyy tällaista mummohakua jatkaa ehdottomasti, koira niin kovasti nautiskelee.

Nauru oli aivan raivona odottaessaan vuoroaan ja päästessään töihin se tärisi. Ensimmäinen pisto meni perinteisellä palkkauksella, mutta sitte laitoin rullan kiinni pantaan. Nauru painui metsään hyvällä vauhdilla ja löysi piilon nopeasti. Se oli kuulemma sekunnin heiluttanut häntää, sitten haukannut rullan suuhunsa, kääntynyt ja lähtenyt vauhdilla luokseni. Rulla ei pudonnut suusta ennen käskyä ja tuotiin kauniisti perusasentoon. Näytölle se lähti myös hyvin ja olin äärettömän yllättynyt! Aivan eri meno kuin viimetreenissä.
Toisella pistolla se yritti huijata ja ottaa rullan suuhun valmiiksi, mutta kutsuin sen luokse ja kokeilimme uudestaan. Tämän jälkeen ei ollut mitään ongelmaa.

Hieman myöhemmin teimme myös helpon viestitreenin Kidalle. Neiti nautti metsässä juoksemisesta, vaikka pari kertaa meinasi jostain syystö sekoittaa viesti-käskyn esine-etsintään. Nauru ja Tara möykkäsivät vieressä, mutta Kida suoriutui vaaditusta tehtävästä erittäin mallikkaasti.

Teimme myös löydön! 30m päässä lenkkipolista, metsikön keskellä, pönötti yksinäinen villisian alaleuka. Miten se on sinne joutunut, se on arvoitus!





Ja ihan unohdin blogiin päivittää - MIKÄ HÄPEÄ. Uljasta uljain, positiivisin, mahtavin, syöpöin, hurmaavin ja yksinkertaisesti meidän maailmassa maailman parhain noutajarouva täytti 9 vuotta 18.4. Meillä on vielä monia vuosia aikaa katsella toistemme rumia naamoja, näin toivon!