Elämäni onnellisuuksien TOP5-listaan kuuluu ehdottomasti agilityvalmennukset kahdestaan Kidan kanssa. Muistan aina silloin, miten varjo tuo eläimeni oikeastaan onkaan. Voin kulkea lämppälenkeillä pää pilvissä ja ajatukset laukkaillen, eikä minun koskaan tarvitse olla huolissani punaisen läsnäolosta. Se on aina paikalla. Voi kulkea vähän edelläni, perässäni tai sitten jalkani juuressa. Se ei lähde riistan perään ja seisahtuu, jos näkee jonkun lähestyvän, kipittäen kutsusta minun luokseni. Automatkoilla unohtaa koko eläimen läsnäolon ja odotellessakin se malttaa yleensä olla kitisemättä - porukan ollessa paikalla kun se taas on melkoinen kiljukaula.

Eilen ei virallisesti ollut valmennusta, vaan ihan jokaperjantainen ryhmäagility. Nauru oli kuitenkin ollut fyssarilla, joten matkaan lähti vain Kida. Kouluttamassa oli Anniina Myllyaho, jonka saavutuksiin kuuluu mm. viimekesänä minien PM-joukkueen hopea. Anniina onkin ihanan valoisa kouluttaja! Hän selittää asiat hyvin ymmärrettävästi ja pureutuu ongelmakohtiin tarkasti.




Mahdollisuus olisi ollut kellottaa virtuaalikoirarata, mutta minulla ei tosiaankaan ollut oikeaa mielentilaa siihen. Ogelmaksemme muodostui heti 4-5 esteet, sillä Kidan takaaleikkaukset erikoisesteille ovat hieman rumia. Kida loikkaa liikaa suoraan, jolloin sille ei tule kaunista linjaa, enkä meinannut päästä lähtemään tarpeeksi aikaisin esteelle 6. Palkkailun ansiosta homma lähti rullaamaan ja hetken päästä onnistuimme tehtävässä kunnialla. Treenilistalle tuli kuitenkin ahtaat takaaleikkaukset + takaaleikkaukset erikoisesteille.

Jatkettiin sitten esteeltä 5 niin pitkälle, kuin sielu sietää. Näppärästi teimme rataa aina neljänneksi viimeiselle esteelle saakka, jonka jälkeen Anniina palkkasi koiran onnistuneen tekemisen johdosta. Selvästi yllätimme koutsin, kun alun takkuamisen jälkeen teimmekin hänen mukaansa "älyttömän kaunista ja hyvälinjaista rataa". Ilmaan heitetty gimme five tuntui hyvältä, sillä menokin tuntui simppeliltä. Keinu oli hyvä ja uskalsin rohkasti tyrkätä koiran esteille jäämättä munimaan paikoilleni. Parasta oli kuitenkin, että osasin tehdä valssin juuri niin aikaisin kuin se vaati - hei, helvetinmoinen valssien tekeminen ei ole ollut turhaa kesästä lähtien!





Nyt kun valssit onnistuu, täytyy treenata persjättöjä. Kidalle ne on jotenkin tosi vaikeita, se hakeutuu aina selän taakse väärälle puolelle. Huomasin tämän jo kesällä muutamissa kisoissa, mutten jotenkin ole nähnyt vaivaa asian koulttamiselle muutamaa treeniä enempää. Liikkuvan valssin ja persjätön yhdistelmä ei ollut onnistuakseen, joten täytyy reipastua ja kirjata tämäkin must to do -agilitylistalle.

Seuraava oikea vamentautuminen agilityn parissa on 3.3. Menen Caloanderille näyttämään, millainen agsakoira Nauskusta on kasvanut!