Minulla on luonnoksena toinen teksti koskien viime viikon lopun fyssarilla käyntiä ja tokotreenejä, mutta epäloogisena ihmisenä julkaisen agilitypostauksen ensin. Minulla on niin sairaan hyvä fiilis tätä tekstiä kirjoittaessa, että haluan jakaa sen kaikelle kansalle ihanjusthetinyt.

Aikakoneella huristamme lauantaihin, Lahden Vipusenkadulle VAU:n agilityhalliin. Vanhoilla asuinsijoilla oleskelu oli aika nostalgista. Naurulle olin ottanut kolme starttia ja kisapaikalla oli aika huumorintajuinen, virtaa täynnä oleva rakkausauspai. Ihan kahjo tyyppi, fyssari varmaan hieroi jonkin aivolosun väärään paikkaan. Se kieriskeli tekonurmella, nähräsi, ilme oli kasideenä ja sillä oli niin sairaan siistiä. Onni on kisata noin reippaan ja huumorintajuisen tyypin kanssa!

Ensimmäinen startti kusi koiran liialliseen energiaan (!). Huutava agilitykoira teki niin laajan kierroksen tullessaan putkelta, että hyppy jäi välistä. Muuten rata tuntui tosi hyvältä. Kepeille sukelsi ja suoritti itsenäisesti, lisäksi kontaktit otti kauniisti ja vauhtia oli kamalasti. Ohjattavuudeltaan just sitä mitä olen toivonut! Rimapahanen otettiin vielä, kun ohjasin lopun väärältä puolelta, mutta eihän sillä enää merkitystä ollut. Tuloksena siis 10vp ja sairaan hyvä mieli. Sijoitus oli 6/11 (tuloksen tehneistä)

Toinen startti alkoi renkaalla ja puomilla, mikä vähän jänskätti. Neiti-Nauru kun treeneissä keksi, että renkaan voi myös hypätä renkaan vierestä. Pari rengas-treeniä lämppäalueella ennen suoritusta ja lähtöön tyytyväsen oloisen koiran kanssa. Sara sanoi, että häntä jännitti kun Nauru lähdössä rapsutteli korvaansa, vilkuili häntä, hyvä ettei haukotellut. Kun pääsin paikalleni sen korvat nousi höröön, lihakset jännittyi - ja kabumm, täydessä kisavireessä oleva koira syöksyi radalle haukun saattelemana. Ihme tyyppi! Rengas meni nappiin ja niin meni kaikki muukin. Kouluttajani Paula oli katsomassa ja hän kehui radan olleen todella siistin näköinen, jossa pakka pysyi kasassa alsta loppuun. Radalta kouraan tuli puhdas suoritus, ihanneaikaa -10,02, LUVA ja 5/13 (tuloksen tehneistä)

Viimeinen hyppäri olikin sitten jo oma lukunsa. Jari Suomalainen oli vaihteeksi tehnyt radan, jossa vain juostiin edestakaisin hallin päästä päähän. Sellaiset radat eivät vain sovi Naurulle. Kahdella suoralla elukka oli saanut jo sellaiset vauhdit itselleen, että putkesta jarruttaminen ja vekkaaminen "pienessä tilassa" kepeille epäonnistui ja koira möhläsi keppien sisäänmenon. Pasmat oli vauhtiotuksella tässä kohtaa kilahtaneet ympäri ja esteohituksen jälkeen en jaksanut jäädä koiralle kiukuttelemaan vaan vedettiin rata täysillä loppuun, jotta siitä jäi itsevarma ja onnistunut voittajafiilis. HYL ei harmittanut, yksi LUVA oli jo kourassa ja ensi viikolla metsästellään paria puuttuvaa Helsingissä! Superkoira on minun merleni!



Rata vaikutti kivalta ja sitä se olikin! Oli niin ihanaa olla taas Jennan katseen alla, saada hyvää palautetta ja tsemppiä. Kida oli aivan lyömätön ja yhteistyömme oli parasta pitkään aikaan. Ylistyksiä koira sai osakseen kutosen putkella. Tein putkijarrun ja Jennan sanojen mukaan koirani kääntyi yhtä terävästi kuin parsonrussel, joka suoritti hetki ennen Kidaa. Hän sanoi, että edellisenä päivänä maxikoirat olivat surutta paukuttaneet suoraan putkeen nro 14, tai tehneet niin suuren kaarroksen, että nenä miltein kävi putkessa. Kida sen sijaan kääntyi kirjaimellisesti lantin päällä. Olen huolellisesti putkijarrun sille opettanut, eikä työ selvästi ole ollut turhaa!

Myöskin leijeröinneissä koira on aivan yliveto, emmekä siksi niitä treenanneetkaan. Lisäksi Jenna oli haltioissaan siitä, miten paljon Kidan linjat ovat parantuneet: käännökset tiukentuneet ja itsensä kasaaminen vahvistunut. 10-11 ja 11-12 välit olivat maxikoiralle varsin ahtaat, mutta silti onnistuin kaksi valssia niihin ajoittamaan, vaikka esteen 11 jälkeen linja siitä kärsikin. Muutimme vähän ohjausta ja valssin sijaan tein vekin, joka sopi Kidalle paremmin.

Ja paukutettiinhan me niitä nolliakin! Kyllä oli sairaan magea fiilis, kun luotin koiraan, en jahkaillut ja tein täysiä. Ensimmäisen nollan jälkeen treenattiin väsymyksen kanssa pärjäämistä, eli ei muuta kuin uutta rataa putkeen, vaikka keuhkot hoosiannaa huusikin. Väsyneenä luonnollisesti virheitä tuli enemmän - jäin jälkeen 8 putken jälkeen ja törkkäys ysille jäi vajaaksi, sitten esteen 20 työntö jäi hutaisuksi eikä koira lukenut sitä. Koska leijeröinti-treenille ei ollut tarvetta ja Kida lukee esteitä älyttömän hyvin, tein rataharjoituksessa A:n oikealta puolelta juosten jolloin oma liikkeeni säilyi, joka nopeutti kontaktin suorittamista. Parin virheen jälkeen kasasin mieleni (tai kroppani) ja juoksimme pari näppärää nollaa väsymyksestä huolimatta. Piti vaan pistää pää ylitöihin, muistuttaa itselleen, että asiat täytyy tehdä loppuun asti, vaikka haluaisikin mennä matalimmasta aidanraosta. Kyllä kannatti!

Kidan kanssa kahdestaan on aina niin leppoisaa, se on niin hiljainenkin kun muu lauma ei ole nostattamassa kierroksia. Jäi niin hyvä maku suuhun ja niin pilvissä leijaileva onnistuja-fiilis, että sen voimin taidan liidellä koko seuraavan viikon. Tai ainakin tämän päivän. Mieluiten seuraavaan Jennan valmennukseen asti, joka on ensi kuussa luultavasti Naurun kanssa!