Miten tyytyväinen voi pieni ihminen olla, kun pitkästä aikaa pääsi ihan oikeaan tokovalmennukseen! En jaksa edes muistella, koska olen viimeksi moisesta luksuksesta saanut nautiskella. Koska yksinään treenit ovat viimeaikoina sujuneet mukavasti, ei valmennuskaan aiheuttanut kamalaa stressiä tai valtavien pirujen seinälle maalailua. Hyvillä mielin kipusin sängyltä kahdeksalta aamulla, jotta ehdin Naurun kanssa kympiksi hallille.

Tiltu Antikainen oli mielestäni oikein mukava tokokouluttaja. Jämäkkä ja idearikas. Sain uusia ajatuksia ja vanhoja tuli kerrattua, mutta kaikkein parasta oli saada ulkopuolisen ammattilaisen näkemys minun ja Naurun toko-ongelmiin. Kevyt tilannekatsaus toi lopulta hymyn huulille ja tsemppaavien sanojen kanssa marssin lopulta takaisin autolle.






Paikkamakuu Naurun kohdalla oli aika superi. Asenne oli hyvä ja Nauru jopa piippaili vuoroa odotellessa, mikä on ihan positiivista tuon otuksen kohdalla. Toki puutuin asiaan, vaikka mielessäni vähän myhäilinkin. Siirtymiset maahan ja perusasentoon olivat napakoita. Ainoa epämiellyttävyys oli Naurun hitusen löysä vartalo. Katsoin parikin kertaa, että merle olisi vaipunut lonkalleen, vaikkei se ollutkaan. Miran kanssa piilossa tuumailimme, että asia on selätettävissä ihan vaan syviä lihaksia vahvistamalla - jumppaamaan siis!

Paikkaistuminen oli superhyvä. Varmuudeksi laitoin etumatkan kolmisen metrin päähän eteen, jottei välipalkkaamaan tarvinnut mennä. Koiruuteni istui ryhdikkäästi koko pariminuuttisen istumisen ajan.

Noutoliikkeen valitsin ensimmäisen vartin katsaukseen. Nauru hakee erittäin hyvin kapulalle ja Tiltun mukaan se myös nostaa sen erittäin hyvin. Ongelmana on lähinnä palautuksen nopeus. Viimeksi treenatessa sain Naurulle vauhdikkaan palautuksen sijoittamalla takapalkan taakseni ja Tiltu väläytti tätä oikein hyväksi ideaksi. Hän korosti sitä, kuinka minun täytyy vahvistaa takapalkkaa (se on niin uusi kokeilussa oleva juttu, ettei vahvistus ole vielä parhaimmillaan). Keskityimme treenaamaan pelkkää palautusta ääniheitsaamisen ja takapalkan avulla ja saimmekin lopulta hyvää laukkapalautusta. Vielä kun minä päättäisin, haluanko koiran palauttavan eteen vai suoraan sivulle. Nauru on tähän asti palauttanut näppärästi eteen, mutta tänään se sitten päättikin luikahtaa vinoon perusasentoon. Hmmh.

Seuraamiselle uhrasimme myös viisiminuuttisen. Nauru teki ihan hyvää seuruuta, mutta ennakoi kovasti palkkaa. Tiltun mielestä vapautan Naurun turhan hövelisti palkalle ja minun pitäisi vaatia siltä kovasti enemmän. Yhdistimme seuruuseen ruutuun menon, joka meni aivan mönkään, koska ahnas merle oli alvariinsa varastamassa palkalle. Teimmekin sitten luoksetulon, jonka se ravasi, joten palkkaa ei herunut tästäkään. Liikkeestä maahanmenon Nauru teki hyvin ja sai heti juosta palkalleen. Ajatus siitä, ettei koiraa palkata puoliteholla tekemisestä kuulosti toki loogiselta, mutta nyt minua mietityttää millainen vaikutus sillä olisi koiran motivaatioon. Yritän vähentää palkkausta omasta kädestä, jotta koira ei kokeessa edes odottaisi minulla olevan palkkaa missään muualla kuin kehän ulkopuolella.

Tekaisimme myös agilitya ulkokentillä odottaessamme kakkoskierroksen alkamista. Minua kutkuttaisi kamalasti ilmoittaa Nauru ensimmäisiin virallisiin (APUA) agilitykisoihinsa, mutta sen juoksut ovat niin lähellä, että malttanen vielä kuukauden odottaa ennen karkeloihin menemistä. Kepit eivät vieläkään ole niin itsenäiset ja nopeat kuin toivoisin, mutta kyllä niillä kisoissa pärjäisi. Lisäksi kontaktit olivat hyvät ja asenne muutenkin kohdallaan, joten... kisailmoja odotellessa.





Valmennuksesta suoraan suuntasin Essin ja Narin kanssa uusiin metsämaisemiin. Olen tylsänä kolunnut vain yhtä puolta Sipoonkorvesta, mutta kiitos luottokuskin olen päässyt katsomaan kyseistä metsää vähän uusistakin kulmista. Näin ollen näppärästi valokuvamuistilla ajelimme vieraan polun päähän ja löysimme mahtavan lenkin, jossa puolitoistatuntia kolusimme. Kävelimme pääasiassa sileitä kallioita pitkin ja minuun onkin kalliomaisemat aina kovasti vedonneet. Koirat kuluttivat itseään mukavasti lenkin tohinoissa ja oli ihana nähdä kummipentua pitkästä aikaa. :) Ja me ihmisolennot saimme keskittyä kuvien räpsimiseen sekä jutusteluun.

Eilen päivälenkin yhteydessä käväisin vähän agikentällä tekemässä pikaiset treenit. Hauskin osuus taisi olla, kun Naurua kepeille lähettäessä pieni puna-aussie liittyi seuraamme, kun se oli pujahtanut pois pannastaan. Yhden pujottelevan aussien sijaan keppejä tykissi kaksi, melkoista pariagilitya!

Treenit sujuivat kuitenkin kaiken kaikkiaan hitsin hyvin. Nauru jopa haukkui kepeillä, niin innoissaan se oli, ja kontaktitkin teki surutta ja huoletta. Muutenkin siitä on tullut näppärä meno ohjata vaikkei se niin jankkaamista kestäkään. Kida taas teki paljon poispäinkäännöksiä kepeille ja siihen takaaleikkausta päälle, eikä ollut moksiskaan. Kerran se varasi A:n kontaktilta, mutta muuten siinä, puomissa tai keinussa ei mitään ollut, ja ohjautuvuuskin oli kuin urheilukaaralla. Ja kyllähän Tapsakin pääsi verryttelemään agilitymuistojaan, eikä noutaja olisi onnellisempi (tai äänekkäämpi) voinut olla.