Ensimmäistä kertaa päivitän blogia rakkaalla Samsung galaxy-tabletillani. Ja voin kertoa, että tämä on ihan kamalaa. En suosittele lämpimästi kenellekään ja itsekin hautaan mahtipontisen ideani kertoa viimeviikon tokoiluista (joista on kuvamatskua, kiitos Essin!), sillä tämä on kamalan työlästä! Eikä kuvien laittokaan järin herkkua ole.

Elämme muuttoaikaa. Viimeinen viikonloppu vantaalaisena pärähti käyntiin. Maanantaina roiskaisemme itsemme Helsingin rajan yli ja sitten pääsen internetin ääreen, paremmille kirjoitusalustoille. Täytyy myöntää, että semisti jännittää. En tunne seutujakaan kummoisemmin - paitsi sen verran, että huudseja tokoiluun ainakin löytyy! - joten tämä on vallan hyppy tuntemattomaan, kertakaikkiaan.

Mikä on pahempaa, kuin menkkainen aussie? Se, että menkkaisia aussieita on kaksi - yhtäaikaa. En vieläkään ole keksinyt kuvaavaa sanaa sille tyrmistyttävälle lemulle, jotta hajua voisi kuvailla ihmiselle, joka ei juoksukoirien sulotuoksuihin ole onnekkaana päässyt tutustumaan. Eikä se riitä, että näitä höyryjä hävyttömästi leijutellaan haaroväliä tuuletellen, leviää se myös myrkkypilven lailla hengityksen mukana. Jäätävän hyvää huomenta vaan itse kullekin, kun ensimmäinen havaintosi uudesta aamusta on tajunnan vievä lemu, joka haiskahtaa ehkä vähän mätänevälle raadolle. Ja jos hajun vielä sietää, palaa käpy siihen suitsutukseen, tassujen töpsötykseen, tötteröinä sojottaviin flirttikorviin tai siihen, kuinka Naurulla on kamala tarve tunkea nokkaansa kaverin kaulukseen samalla, kun päästää hurmiollisia "piip"-ääniä huuliensa raosta. Meno on kuin pahimman luokan erotiikkaluolassa.

Näissä tunnelmissa seuraavat kolme viikkoa, agilityn ryhmätreenit luonnollisesti tauolla (joista voisi joskus myös sanasen blogiin avautua, hmm), mutta onneksi omatreenaus onnistuu! Mietitään niitä sitten,  kun kimpsut kampsut on viety haisevan kaksikon ja sulotuoksuisen noutajan kanssa uuteen luukkuun.