Hurrrr! Onpas pakkasta. Aamulla talsin koululle rapsakassa pakkasessa, kasvot kääriytyneenä hupun sisään ja tyytyväisenä siitä, että viimevuonna panostin kunnollisiin toppahousuihin. Nautin kyllä tästä kylmästä jaksosta eikä koiriakaan napakka sää tunnu hidastavan - päinvastoin. Aina jos minulla on mahdollisuus arkivapaaseen, lähden aamupäivällä hyvillä mielin nauttimaan metsän rauhasta. Mieluiten seurassa, mutta kieltämättä yksinkin hommassa on omat miellyttävät piirteensä. Maanantaina talsittiin omassa seurassamme onnistunut, eksymätön 5km lenkki ja eilen käytiin Oonan ja Oran kanssa heittämässä vähemmän pyöreän muotoinen, erittäin... krhm, kauniin kuvan muodostaman parin kilsan rämpimiskeikan lumisessa metsikössä. Koirille teki hyvää kulkea välillä vaikeassakin maastossa ja kävihän tuo kuntoilusta meille kaksijalkaisillekin.

Kuntoilusta tuli mieleen, Oonan houkuttelemana lähdin minäkin toteuttamaan tällaista treenihaastetta. Kuvan ja idean pääsin kurkistamaan Pientilan blogista ja päätin jakaa sen täälläkin, jos joku innostuu vähän "lankuttamaan". Ehtii kiireellisempikin ihminen tehdä ja kyllähän tuo oikeasti jossain tuntuukin...

Tykkään muutenkin liikkua ja pitää vartaloni edes siedettävässä kondiksessa, vaikka herkkujen perään kovasti olenkin. Kiireellinen koira-ja opiskeluelämä, johon tumpataan vielä hevonenkin johonkin väliin, tekee esimerkiksi salilla käymisestä kovin hankalaa. Tykkään hikoilla ja pumpata menemään, mutta kun pitäisi raapaista ainoasta vapaapäivästä se parituntinen tuonne hikoilun mekkaan, laiskotus vie kummasti voiton.

Getting the Skinny on with Alicia

Kävimme lauantaina Elina Jänesniemen opissa seuran hallilla Kidan kanssa. Minulla ei vielä rataa ole heittää tähän, sillä sähköpostiin emme sitä saaneet ja minulle ei riittänyt ratapiirrosta napata mukaan. Kidan veljen omistajalla Lauralla tämä kuitenkin jemmassa on ja ajattelimme uusia radan joku päivä keskenämme, niin silloin voin yrittää muistaa ottaa ratapiirroksen talteen itselleni. Minulle jäi koulutuksesta kuitenkin kovin hyvä fiilis. Alku olisi voinut olla parempi, sillä ensialkuun duunista kiihtynyt meitä edeltävä koirakko päätti tullas yleisenä syyttäjänä niskaan, kun kehtasimme mennä hänen esteitään käyttämään. Asiasta selvittiin säikähdyksellä, otimme pienen harjoitteen jossa ensinnäkin Kida kesti tehdä hyppyä palkattuna kiukkuisesti toimineen koiran läsnäollessa ja toista palkattiin siitä, kun se kesti kiltisti toisen työskentelyn vierellään.

Rataa juoksimme ruhtinaallisen 21 esteen verran. Plussina, rytmitykseni oli varsin hyvää enkä jäänyt jäätämään paikalleni! Osasin olla myös hiljaa, joten jotain oppeja on mennyt perille. Kotiläksyä tuli kontaktin ottamisesta esteiden väleissä, sillä liian helposti unohdan koiran, jolloin se joutuu tekemään omat ratkaisunsa ohjauksen puutteessa. 

Hämmensi se, että kun sain kaiken kondikseen (rytmin, kontaktin ja ennakoinnin), agilitysta tuli kamalan hidasta. Jänesniemikin tätä sanoi, että kun kaikki sujuu kuten pitää, aika tuntuu pysähtyvän. Kiire tosiaan hävisi, minulla oli suorastaan luppoaikaa ja silti tuloksena oli nopeaa, sujuvaa rataa. Kriittisiin pisteisiin täytyi vain ennättää ajoissa. Hieman shokeeraava tunne, mutta kuola suupielestä valuen sitä Suoknuutin ohjaamisen pehmeyttä on tuijottanut ja toivonut kykenevänsä joskus samaan.

Maanantaina oli Naurun mölliryhmä. Torstaina meillä alkaa toko sopivasti kisamaisilla harkoilla - hyvä kenraaliharjoitus ennen lauantaita! 

Maailman kammottavin, mutta havainnoillistava kuva radasta. Mittasuhteet ovat - no, olemattomat, mutta sanottakoon että putki 2 oli kovin lyhyt ja 12-14 ei tosiaan ollut suorassa linjassa alunperin.

Naurulla oli hirmu kiva meno. Se oli kovin paljon vauhdikkaampi kuin viimeksi, joten taisi häiriössä toimiminen olla alkuun jännittävää, vaikka neiti koitti kovasti pitää tämän ihan omana tietonaan. RÄYH-kuului tuttavallisesti parissakin kohtaa, eikä hoputtaakaan tarvinnut kurkku suorana. Rata sujui ihan mahtavasti - kunhan itse heti alkuun sanoin jaloilleni, että nyt oikeasti tehdään siis pakkovalssi. Eteenmenon tuo oli tyystin unohtanut, suoristimme esteet  ja näytimme palkan, joka odotti maalissa, niin vauhti lisääntyi kummasti. Väsymys kyllä iski, koko rata rykäistiin vielä toisella puoliskollamme ja sen jälkeen pieni sininen makasi tyytyväisenä hallin lattialla maiskuttaen palloa suussaan...

... ja nukuttuaan 2h koulutukseni ajan se oli taas täydessä iskussa, joten tekaisimpa vielä luoksetulon ja keppejä. kun aikaa jäi ryhmän jäljiltä. :D

Kepit on kyllä niin kivassa vaiheessa, että piti oikein Oonalle jäähdyttelylenkillä soittaa hehkuttamaan niitä, en malttanut puolta tuntia odotella. 

Kouluttajamme oli kamalan haltioissaan Naurusta, kun se on niin pitkäraajainen ja kevyt. Nättihän tuo onkin, kukapa sitä kieltäisi! Tosin oli hauskaa tyrmistyttää kertomalla, että kotoani löytyy 5cm pienempi ja vieläkin kevyempi yksilö - vaikka onhan Kidalla muhku turkki luomassa illuusiota jykevämmästä olemuksesta. Ei ole kauaa, karvanlähtö alkoi...

Nyt on aika ihmisotuksen taas palata koulumaailman ja sen asettamien tehtävien pariin. Mieluummin olisin kotona peiton alla nukkumassa lämmin, pehmoinen ja kuorsaava Tapsa kainalossa.