Myönnetään, tuleva tokokoe alkaa pikku hiljaa jännittämään. Tosi hyvä, siihen on kuitenkin aikaa vielä viikon verran. Alkaa kolkutella se kaikille niin tuttu epävarmuus, treenejä täytyisi yhtäkkiä saada kalenteriin vähintään joka kolmannelle päivälle, häiriön oltava sen mukaista (Naurunkin häiriönsieto kun on niiiin huonoa... mukamas) ja listaa kaikki mahdolliset virheet, joita koira voi tehdä, ja listan, mitä se ihan varmasti ei osaa. Kännykällä on pakko nakuttaa paniikkiviestiä vain näyttääkseen tyhmältä.

Maija: Äääääää Nauru ei kuitenkaan ole valmis kokeeseen ääääää
Oona: Onpas!

No joo, tämä on tätä. Eilen hallilla otin enemmän agilitya Auhun kanssa, mutta loppuun kokeilin vielä jäävät (jotka olivat ihan superit) ja pienen seuruupätkän, jossa likka piti rytmin tosi kivasti. Vähän se oli makuuni väljähtävää, mutta epäilen tämän olevan vain omaa perfektionistisuuttani, joka taas kolkuttelee.

Nauru siis kokeili ensimmäistä kertaa A:n suorittamista (joka ylittyi hienosti, mutta kontakti ei ollutkaan niin läpihuutojuttu kuin puomilla), mutta ennenkaikkea ilostutti kepit. Nauru on tällainen ...koekappaleeni, jonka olen kouluttanut hyvin eri tavalla kuin Kidan. Siksi myös keppejä lähdin opettamaan verkoilla. Ajatukseni koulutuksen etenemisestä oli seuraavanlainen:

• 1. Sisäänmenojen naksuttelua verkolla/ilman verkkoa. Koira hakisi kepit myös kaukaa ja osaisi mennä oikeasta kolosesta.
• 2. Lisätään yksi verkko, koira pujoaa siis alkuvälin lisäksi yhden lisää, keppejä 2kpl.
• 3. Lisätään yksi verkko, keppejä 3kpl. Poistetaan ensimmäinen, eli koiran pitää osata valita mistä sinne kepeille mentiinkään, jotta palkalle pääsee.
• Jne.

Tällä hetkellä keppejä oli kuusi: viimeisissä oli verkot, mutta Nauru joutui a) valitsemaan itse oikean sisäänmenon ja b) pujoamaan itse yhden välinkin. Kun homma suoriutuu luotettavasti, poistuu verkot yksi kerrallaan, kunnes 6kpl keppejä tehdään hienosti ja upeasti ilman apuja. Sitten aletaan lisäämään pituutta täyteen mittaan asteittain.




Minun piti ottaa enemmänkin treeniä videolle, mutta koska viimeksi loppui akku, niin tänään sitten täyttyi muistikortti. Pari pätkää sain kuitenkin taltioitua, näkee miten pienen aivot raksuttavat, että kuinka hommaa suoritettiinkaan. Tein videolla olevan viimeisen onnistumisen jälkeen vielä kaksi kertaa harjoitusta, joista toisella lähetin Naurun varsin kaukaa hakemaan keppejä itsenäisesti ja se muisti hienosti, miten juttu menikään!

Myös Kida teki itsenäisiä keppejä, sain videolla vain viimeiset, joissa sen meno näytti jo vähän väsähtäneeltä. Olin kuitenkin sairaan yllättynyt, miten paljon kepit ovat varmistuneet ahkeran treenaamisen tuloksena (KUMMA JUTTU!). Lähetin Kidan itse hakemaan oikean välin, sitten otin etäisyyttä sivusuunnassa. Muutamat suulliset käskyt annan rohkaisuksi, mutta asenne on kivasti eteenpäin - huomasi mm. siitä, että se oli jatkamassa kepeiltä suoraan sen sijaan, että olisi kääntynyt luokseni. Kidan kanssa onkin tehty niin, ettei se saa palkkaa heti keppien jälkeen vaan otetaan este tai pari sen jälkeen, ennenkuin se voi itselleen lelun tai sapuskaa tempaista.
Myös kontaktien treenaus näkyy positiivisesti, vaikka koko esteen suoritus on yhä hidas. Kiihkeänä sekin tosin on toista maata, joten kivaa on se, että ne kontaktit ihan oikeasti löytyy, eikä vaan melkein.

Taran itsenäiset kontaktit on sitten mukava palautus pohjalle, varsinkin kun treenasin noutajan viimeisen niin sai mukavan ärtymyksen koputtelemaan ohimoa. Kun ei pysty, kun ei malta, kun on niin sairaan siistiä ja upeaa ja kivaa ja mitä helvettiä tuo nakinpala tuolla kauempana odottaa, mitäs mun pitikään tehdä. Onneksi sentään kepit olivat jättimenestys: naksuttelin mummo-noutajalle keppien ensimmäistä väliä, ja se ihan itse haki sen oikean kolosen, vaikka tein vaikeistakin kulmista. Joo, välillä piti vähän kiljua ja tuijottaa happamasti, kun nakki ei tullutkaan ilmaiseksi, mutta kyllä se hommia teki!

Tänään piti olla kisanomainen treeni tokossa, mutta menin perumaan sen pakkasen takia. Kuitenkin tuolla olisi ollut vaan kylmä, vituttanut ja sitten se olisi todennut, että kokeet on perseestä ja se päättäisi tokokokeessa vääntää haisevan vastalauseen keskelle koekenttää. Mistä minä revin näitä kauhuskenaarioita? Käytiinkin sitten vaan koko neljän joukkiolla rilluttelemassa Järvenpäässä järven jäällä. Vähän oli liukasta ja spurttailut olivat lähinnä epämääräistä tassujen sutimista ja kiroiluhaukkuja, mutta näkyi noilla ihan hauskaa olevan, sillä täällä talossa on hyvin hiljaista. Siis oikeasti todella hiljaista. Asia, jota oikeasti kaipaan Lahdessa, on järvi talvisaikaan. Ei kesällä niinkään, koirille on uimapaikka ihan vieressä ja itse uin kovin laiskasti ahventen seassa, mutta järvikasvatin mieli kaipaa jäälle ihailemaan kosmista taivasta ja narskuvaa pakkaslunta. Lisäksi Kida rakastaa hepuloida valtavalla aukealla ja piehtaroida jäätyneellä vedellä.