Haaste 1.

15.29

Tämän päiväisen postauksen lisäksi vielä haaste, jonka Laura meille ojensi.


1. Mikä on kilpailemisessa hauskinta? Jos et kisaa, niin harrastamisessa sitten. 
No, menestyminen on aina hauskaa..... Kuitenkin pieleen menneetkin kisat voivat olla mitä mainioimmat, jos seura on hyvää. Siksi vastaankin kanssaihmiset ja -koirat. Matkustaminen, väliajat, menestyminen ja häviäminen, kaikki tuntuu hyvältä, kun on mukavia ympärillä, joiden kanssa jakaa kokemus.

2. Kaunein koirasi kaulapanta?
Koirallani on aika rumia pantoja kaikki. En saa koskaan aikaiseksi tilata niitä unelmieni kaulapantoja.

3. Mikä on ollut suurin ahaa-elämyksesi koirankoulutuksessa?
Varmaan se, että kaikki lähtee pitkästä pinnasta, joka taas ei muodostu ilman sen erillistä treenaamista ja oman mielensä hallintaa. Kun osaa satunnaisesti laskea sataan ja vielä useammin kuitata ikävyyden huumorilla, koulutus on ollut huomattavasti nopeampaa ja antoisampaa.

4. Kehu koiraasi!
Taralla on ihana elämänasenne! Olen pitkään harkinnut kirjan tekemistä, jonka täyttäisin Tapsamaisilla elämänohjeilla. Sillä on aina hyvä fiilis, sen päivä pelastuu jo sillä, kun saa maata selällään kevätauringon lämmittäessä vatsaa.
Kida on niin uskollinen! Se ei lähde viereltäni ei ulkona, ei sisällä. Se lohduttaa, ilostuttaa, raivostuttaa, naurattaa ja tuo ylpeyttä elämääni.
Nauru on mahtava pentu! Tasapainoinen luonne, ja sen pentumaisen huumorintajuinen asenne hymyilyttää minua silloinkin, kun se on tosi ärsyttävää.

5. Kehu itseäsi!
Olen kehittynyt aivan huimasti viimeaikoina! Minusa on potentiaalia! Minussa on tietoa! Olen edennyt harrastuksessani jo nyt pidemmälle, kuin vuosia sitten edes villeimmissä aatoksissani ajattelin!

6. Kerro joku koirasi hauska tapa
Kida on ihan hillitön pussailija. Se nuolisi kaiken valveillaoloaikansa, jos vain saisi siihen luvan. Pentuna kun tätä opeteltiin, Kida turhautui hurjasti, jos kielsin sitä pussaamasta tai en huomioinut sitä. Se makasi rintani päällä ja tuohtuneena huitoi löysästi kasvojani pehmoisella tassullaan. Minusta tilanne oli niin suloinen, että nauroin katketakseni, jolloin pentu innostui "tempusta" entisestään..
Lopputulos: Kida ei saa huomiota. Kida haluaa huomiota. Kida ottaa keskittyneen, vakavan ilmeen ja huitaisee tassulla.

7. Mikä on ollut vaikeinta opettaa koirallesi?
Kidalle ehdottomasti metallinouto. Se vihaa metskua, ja jollakin tavalla olen kussut liikkeen opetuksen pohjan. Taralle esineen pitäminen suussa paikallaan: liikkeessä ja vastaan vetäessä sillä on mitä parhain puruote. Naurun kanssa ei mitään tällaisia vastaan ole tullut, tietenkään.

8. Mitä sinun pitäisi tehdä, muttet ole tehnyt?
No tällä haavaa pitäisi olla jo treenaamassa, mutta jämähdin kylpyammeeseen niin pitkäksi aikaa, etten ole vielä saanut aikaiseksi. Heti tämän tekstin jälkeen olen valmiina nauttimaan valosta!

9. Omasta mielestäsi hauskin koirasi koirakaveri?
Vastaan äidin pomeranian-trion, koska he sopivat koko poppoo tähän. Paroni (6v) eli pentuaikansa kaksin Taran kanssa, ja yhä edelleen Tara on hänen lempityttönsä. Rosa (3v) on pieni agilityliitäjä, joka rakastaa Kidaa, mutta aina heittäytyy selälleen alistuneena, kun Kida yrittää leikkiä. Leikkiminen onkin hieman köyhänlaista: ensin Rosa pinkoo pakoon innoissaan, ja kun Kida on saamassa kiinni, se jarruttaa äkisti ja heittäytyy selälleen. Lopputuloksena Kida toljottaa selällään makaavaa karvakäärylettä hölmistyneenä, lähtee lampsimaan pois, ja sitten Rosa lähtee taas vallattomaan juoksiin karkuun. Tara on Rosan idoli, kaksikko istuu aina rinnakkain pihamaalla pallovahdissa. Mimmi (6kk) sulatti Naurun sydämen, ja pentukaksikko leikki hyvinkin villisti hippaa keskenään viime perjantaina ja lauantaina.

10. Minkä arvelet olevan kesän kohokohta?
Juhannuskisat kuumottavat minua ajatuksena. Muuta en osaa vastata, kesä kokonaisuudessaan on aika kohokohta vuodessa.

11. Söpöin kuulemasi koiran nimi?
Tykkään kaikista suomalaisista sanoista niminä, siksi Naurukin sai tuontyyppisen nimen. Tähän asti parhaimpia ovat mm. Riesa, Hätä ja Kiusa.

Olen tehnyt samanlaisen kyselyn itsekin aikanaan, joten en tällä kertaa jaksa vaivautua kysymyksiä keksimään. Ehkä myöhemmin!

Mites nämä turinat sitten?

2 kommenttia

  1. Löysin vasta blogiinne ja oli pakko kommentoida: Nauru on aivan mahtavan hellyyttävä nimi! :)

    VastaaPoista

Kiitän kommentistasi jo etukäteen!

Lukijat