Nauru pääsi ensimmäistä kertaa yökylään perjantaina. Lähdin Helsingin yöhön tanssahtelemaan, ja koska pikkupentu ei yksinoloaikaa yöaikaan varmastikaan suorittaisi kunnialla, ajelin viemään pikkusinisen äitini luokse yökylään. Kuuleman mukaan pentu oli käyttäytynyt erittäin esimerkillisesti. Se rakastui varvaskarvojaan myöten äitini nuorimpaan pomeranianiin, 6kk ikäiseen mustaan Mimmiin, ja meno oli ollut varsin railakasta kaksikolla. Äitini iski ensimmäisen matokuuritabletinkin Naurun vatsaan, joka aiheutti tavallista enemmän tavaraa varsinkin takapäästä. Etupäästäkin tuli, kun olimme matkalla Keravalle uusia ystäviä tapaamaan.

Alku oli varsinaista säätämistä yhdistelmällä tuntematon paikka + Maija + auto, mutta lopulta selvitin reittini miittiläisten luo. Porukkaa oli mukavan paljon, eikä Nauru ollut edes nuorin. Pieni sininen sai hurmaavan leikkikaverin topakasta, 10 viikkoisesta mittelipojasta. Leikki suoritettiin lähinnä ihmisten jalkojen välissä, josta pieni, musta piraija sai komenneltua paimenkoiranalkua, välillä painittiin valokuvausta yrittäneen allekirjoittaneen sylissäkin. Hurjan reipas Nauru oli, vaikka se oli juuri oksentanut aamiaisensa, tilanne vieraine koirineen oli ihan uusi ja varmasti olokin oli hieman huono. Leikkiä riitti tunnin verran, ja voin taata, että väsymys oli sen mukaista miitin päätteeksi.






Isommille ei kuulu mitään uutta. Nyt pennun saavuttua sitä osaa arvostaa kaksikon hyväpäisyyttä ja käyttäytymistä. Ulkona on niin kaunis sää, että pyhitän tänään pitkän tuokion tokotreenailulle. Varsinkin Kida ilahtuu siitä, se on aina niin iloriemulla tekemässä tokoa.

... ja ne eivät pissi lattialle, toisin kuin eräät. ;) Ei muuta kuin rätti taas suihkimaan.