Eilen laitoin ensimmäistä kertaa nauhoituksen, jotta pääsisin kärryille, kuinka kakara aikaansa kuluttaa minun ja kämppiksen ollessa pois nurkista. Tyypillähän on oma alue keittiössä, Kidan ja Taran taas ollessa makkarissa. Kannoin siis läppärin pöydälle, asetin nauhurin nauhoittamaan ja valmistauduin järkyttymään! No, en minä kyllä edes järkyttynyt. Odotin jotain tämänsuuntaista, vaikkakaan tätä kuuntelukertaa ei vielä aivan pätevänä voi pitää, koska koneeni oli päättänyt katkaista nauhoituksen kahden tunnin jälkeen sulkemalla itsensä.


Pikku apinanpoikanen

Tämän päivän video aiheutti minussa suurempaa hämmennystä. Pennun ääntely yksinollessa on ihan normaalia, enkä sitä kavahda. Pieni kitinä ei tarkoita eroahdistusta, enkä muutenkaan lukeudu ihmisiin, jotka tekevät yksinolosta jotenkin suuren numeron. Ai miksi sitten harrastan näitä nauhoituksia? Uteliaisuudesta, ollakseni rehellinen. En ole koskaan äänittänyt koirieni möykkäämisiä, ja on erittäin kiehtovaa seurata, miten pentu elelee minkäkinlaisen rasituksen jälkeen. Eilinen videohan oli aamuisen taapertamisen jälkeen, yksinolo alkoi klo 8 aamulla. Takaisin tämänpäiväiseen. Pitkän päivälenkin jälkeen (josta lisää myöhemmin samassa postauksessa) neiti oli hyvinkin väsynyt, joten oli oiva tilaisuus painua määräajaksi pois. Siispä pentu loossiinsa aterian jälkeen ja pissityksien ollessa kunnossa, nauhuri päälle ja emäntä ulos ovesta. Neljä tuntia viivyin, jonka jälkeen oli aika tutkia videota. Vaan missä on möykkä? Ei yhtään missään. Pienet satunnaiset äänet tulivat lähinnä kopsahteluista pennun leikkiessä. Kahden tunnin kohdalla pentu päästi muutaman kysyvänsävyisen piippauksen ja vikinän, jonka jälkeen mekkala loppui taas. Yksi aivastus, rapinaa, mutta ei mitään muuta. Häh? 9 viikkoinen pentu?! Mikä mikrosirulapsi minulle oikein onkaan siunattu! (tähän paljon sydämiä, kuvitelkaa, koska en harrasta niiden laittoa blogijulkaisuissa)

Nimensä veroinen pikkueläin kylässä, katso viimepostaus.

Eilinen agility oli sekin aika menestys. Yksi ainoa kerto jäi väliin viimeviikolla, ja olo oli kuin ei olisi ikuisuuteen käynyt. Pikku-Nauru pääsi ensiksi ilahduttamaan treeniystäviäni. Se sai hurjasti kehuja ja hämmennystä sosiaalisen, tasapainoisen ja mukautuvaisen luonteensa ansiosta. Vieraat ihmiset se meni pusuttamaan ensimmäisenä, ja kaksi vierasta, kilttiä koiraa pentu otti avosylin vastaan. Tervehtelyjen jälkeen pieni keskittyi hepuloimaan maneesissa itsekseen, käyden välillä tarkistamassa porukkaa ja hakemassa minulta palkkaa kutsuttuani sitä. Kyllä sitten maistuikin iltaruoka ja unet autossa. Isompien suorituksien, jäähdyttelyjen jne. jälkeen otin Naurun vielä hillumaan maneesiin. Jutustelimme ja purimme rataa, Nauru taas viiletti hiekalla. Sitten se havaitsi paikallaan pötköttävän, täyspitkän mutkaputken, ja ilmaisesti muisti viime lauantailta, miten kiva juttu se on. Havaitsin sivusilmällä pennun suuntaavan putkea kohden ja lopetimme jutustelun koutsin kanssa. Nauru seisahtui putkelle. Nuuhkaisi vähän. Mietiskeli. .... ja sitten se olikin kömpinyt sisään. Läpsäisyt kaikuivat putken sisästä, kun tyyppi tuli tyytyväisenä ulos toisesta päästä. Kyllä meillä hämmennys ja riemu raikasivat, kun palkkasin pikkutytön! Kida oli kiva. Ainahan se on. Tokoilin ensialkuun töhinät hyödyntäen maneesin ulkopuolella. Hyppynouto oli ihan mahtava, likka on iskostanut hyvin päähänsä perusasentoon palauttamisen, aiemmin kuin otin sen ensin eteen. Turhan usein tuo meni vinoon, ja koska PK-juttuja sen kanssa ei ole luvassa, päätin luopua koko liikkeestä. Seuraamisissa neiti on yrittänyt edistää johtuen ahkerasta koiratanssi-treenaamisesta kaikkine loikkineen ja pujotteluineen, mutta hyvin pian punainen kasasi itsensä oikeanlaiseen menoon. Todella intensiivistä ja kivan oloista seuraamista oli kyllä. Luoksetulossa ei ollut ongelmaa, kaukoja on myös jumpattu ihan ruohonjuuritasollakin. Agilityssa oli kiva rata, ja kepit peräti kolmesti. Olen nyt vaihdellen pistänyt ohjureita, verkkoja tai jättänyt kokonaan pois. Olen itse rennompi ja Kidan paineistuminen on vähentynyt, tekniikka ja palo taas parantuneet. Kontakteilla olen huomannut hidastelua, mistä en pidä lainkaan. Paikan tietää, mutta haluan sen siirtyvän on-offiin vieläkin terävämmin, ja aion panostaa nyt siihen. Hypyt olivat hyviä, kepitykset (!) hyviä. 6-9 sylkkärillä Kida jostain syystä lukitsi kokoajan putken väärän pään, mutta palkkasin sen käteeni pari kertaa kasihypyn jälkeen, jolloin meno sitten parani.



Tarasta huomasin, että se on HYVIN kiihkeä. Iltaruoka oli selvästi aivan liian myöhässä, koska jo lämmittelyssä se reagoi käskyihin samantien ja vähän suurennellenkin. Luvassa on äänekästä meno, totesin jo siinä... ja olihan se aika.. vauhdikasta. Mekkalaa noutaja tarjosi jo alkumetreillä, mutta silti se työskenteli tosi kivasti, ja piti päänsä kasassa. Puomin otin suoriltaan ja noutajani suoritti kontaktin hienosti! Pätevä! Toiseen suuntaan tehtävä oli jostain syystä epävarmempi. Hypyt olivat hyviä, käännökset tiukkoja. Kepeillä pysyi päänuppi yllättävänkin hyvin mukana, pari kertaa toinen vain kuumeni yli äyräidensä. Loppuun teimme koko radan, nappasimme 5vp kepeiltä, joissa luottamukseni koiran itsenäisestä keppihausta osoittautui huonoksi ideaksi. Halauksen arvoisia olimme silti! Sain paketin pysymään kasassa ja ohjaamaan oikeilla ajoituksilla.



Parina päivänä pitkän lenkin olemme suorittaneet lempireitilläni. Ihan läheltä lähtee metsäpolku, jota pitkin pääsee rikkoutummattomaan rauhaan puiden siimekseen. Puikkelehdimme puiden katveessa, ja päädymme lopulta suurelle pellolle. Näin talvellakin pellolla on onneksi mahdollisuus kulkea, sillä sinne on vedetty kulkureittejä. Kida varsinkin rakastaa pelto-osuutta, ja intoutuu aina innokkaisiin pinkomisiin. Yleisestiottaen punapaimen rakastaa laajoja, tilavia, tasaisia alueita, joilla saa päästellä kavereiden kanssa ilman huolen häivää. Tara näillä alueilla nauttii lähinnä selällään kieriskelystä... Lenkki oli antoisa, vaikka "Suomen kevään" alati vaihtelevat sääilmiöt alkavat napata hermooni. Hetken tuiskuttaa lunta, sitten paistaa aurinko, lopulta alkaa armoton pakkanen. Paimenet intoutuivat ensi kertaa kunnon painiin keskenään, aiemmat yritykset ovat olleet hyvin varovaisia ja keskittyneet lähinnä juoksemiseen. Vielä Kida loistaa kirkkaasti edellä, mutta odotas vain, kun Nauran kintut kasvavat...
Loppuun video lenkiltämme. Suosittelen katsomaan HD:na. Postauksen kuvat olivat taattua Nikonin pokkarilaatua, heh! Ikuistin kaksikon painiakin loppuun.