Huikeaa sunnuntaita kaikille!
Viikonloppuni vierähti hyvällä asialla Pride-viikon loppuhuipentumassa, kulkueessa, joka kulki halki Helsingin keskustan. Taapertamisen jälkeen asetuimme pienellä koiraharrastaja-porukalla piknikille täpötäyteen puistoon ahtamaan itsemme täyteen evästä ja nauttimaan kuumasta, auringon täyteisestä päiväst. Illalla (yöllä) oli luvassa vielä juhlintaa loppubileissä, joten vein koirat itseäni säästääkseni (ja vapaapäivää pitääkseni) äitini luokse hoitoon perjantai-iltana. Tuntui taas niin pahalta jättää mussukat toisille, Kidan yksinäinen piiip-ääni kuului perääni sulkiessani ulko-ovea hänen puikkoisen nokkansa edestä. Mikä riistävä tuska! Tänään kävin hakemassa koirat kotiin saatuani itseni ylös peittojen alta joskus aamupäivällä. Köröttelin matkani rauhallisesti halki vesisateen ja pihassa minua odotti kolme kovin riehakkaan oloista, onnellista koiraa, jotka kiersivät autoani typerä onnellisuushymy naamallaan. Ja kun avasin oven, lävähti syliini yli 30 kiloa litimärkää paimenkoiraa, jotka pussasi, hyöri ja rakasti niin, että ratti oli aivan kurassa ja housut litimärät, vaikka en ollut sateessa vielä aikaa viettänytkään..
Varoitus: ohjaajan yliääniä noudossa


"Me emme ole sokerista tehtyjä!" ilmoitti Satu ja niin minä ajelin autoni Ojankoon, kunhan olin hänet ja Colhun ensin kyytiin hakenut. Krapulainen Väsynyt pääkoppani oli vähän toista mieltä, mutta kieltämättä agilitykoulutus-sessio ainakin herätti!
Otin vaihteeksi kanssatreenaajasta hyödyn irti ja pyysin Satua vähän kuvaamaan paimenten tokoiluja. Nauru oli ihan sairaan iloinen yllätys loman jäljiltä. Se suorastaan räjähti päästyään halliin ja paloi halusta tehdä hommia. Noudon se suorittikin pätevällä, varsamaisella laukalla ja palauttikin hirmu hyvin eteen (vaikka ensimmäisellä palautuksella nappasin kapulan jo ennen istumista voidakseni palkita sen palautusvauhdista hetimiten). Kokeilin ensimmäistä kertaa myös avoimen luokan hyppyä ja hyvinhän likka siihen taipui, vaikka olikin hieman hämmentynyt perusasento-käskystä. Seuruussa sillä oli aika hyvä asenne, vaikka varmuudeksi autoin käännökset ja palkkasin myös. Tekaisin myös kokeiluna kaukokäskyjä, jotka eivät päätyneet videolla. Takapalkkana oleva aito nakki veti huomiota hieman liikaa, eikä keskittyminen ollut parhaimmillaan, mutta tässäkin koiran ilme oli ihan älyttömän hyvä ja lopulta se teki liikkumattomat m-s vaihdoksen. Pätevä merle!




Kidalla oli luonnollisesti myös virtaa, sillä on halleihin kohdistuva addiktio. Sen työmoodi oli ihan jees, mutta toteutuksessa oli vähemmän moottoria kuin olisin toivonut. Metallinoudon kanssa se oli kyllä hyvä, vaikka käytin suurempaa ja painavempaa metskua kuin tavallisesti, joka vieläpä on hitusen hutera rakenteeltaan. Se palautti sen kuitenkin hyvin ravaten, pidemmällä matkalla otti myös pari laukka-askelta! Jaksan edelleen olla lapsellisen innostunut näistä pienistä pyrähdyksistä eteenpäin! Puinen hyppynouto oli ponneton, pidemmällä matkalla luonnollisesti parempi, mutta kokonaisuutena muuten ihan katsottavan arvoinen.

Seuruussa sillä oli kova tarve keulimiselle, joka paljastui jo jäävissä, jotka eivät ole videolla. Ne olivat näytösluontoisia kun näytin Sadulle, miten hän voi opettaa niitä Colhulle. Oma liikkeeni kuitenkin jarrutti sitä hyvin ja seuruuseen tuli tosi hyviä pätkiä. Hauskin oli kuitenkin, kun seuruutin kohti peiliä ja Kida näki oman kuvansa. Valitettavasti minun piti poistaa kohtaus saadakseni videosta kokonaisuudessaan lyhyemmän, mutta punainen meni toljottamaan itseään hyvin hämmentyneen oloisena, jättäen minut seuraamaan ihan keskenäni...

Kaukot teki itseasiassa hyvällä asenteella, hitusen varovaisesti takapalkan vuoksi, mutta olisi sillä kokeessa pisteitä voinut saada ihan nohevasti. Olisikin sillä kokeessa yht kivaa kuin treenatessa!

Tara ei päässyt tänään treenaamaan, mutta ei sen tarvinnutkaan. Kotiin päästyäni ja aloilleni asetuttuani se aloitti tyytyväisen kuorsaamisen keskellä keittiön lattiaa. Oli rankkaa vahtia pihaa, kanoja, ankkoja ja kodin asukkaita koko viikonlopun ajan!

Nauru täyttää ensi viikolla 18 kuukautta, eli 1½ vuotta. Nuori koira, vaikka aina välillä luulen sitä jo aikuiseksi ja niin vanhaksi. Sen naama on kuin pennulla ja mieli aivan yhtä leikkisä, mutta työskennellessään se on aina ollut hitusen pikkuvanha ja hyvin oppivainen. Olen ehertynyt pitämään sitä samanlaisena suorittajana kuin Kidaa, vaikka todellisuudessa se on sisimmässään pieni leikkimistä ja halimista rakastava vauva. Onneksi leikkiminen ja palkkaaminen, sekä oikeanlainen mielentila, ovat avainasemassa treeneissämme, enkä ole koskaan paineistanut Naurulaista liialla työmäärällä. Vaikka täytyy sanoa, että tämä lomailu on tehnyt sille - meille molemmilla - todella hyvää.

Agilityakin treenasin sen verran, että koulutettuani otin keinu-ja hyppytekniikkaharjoitukset Naurun kanssa. Keinu tarvitsee superpaljon vahvisteluja, sillä vaikka Nauru ei niinkään kammoa liikettä (paukkeeseen se on totutettu jo taaperona), se on yllättäenkin epävarmempi ja siksi hidas. Treeni tuottaa kuitenkin tulosta ja toistoja on onneksi mahdollisuus tehdä. Hyppytekniikasta huomasin, että koira kropanhallinta on parantunut huomattavasti. Se on elastisempi, eikä mikään keinuva puuhevonen kuten aikanaan hyppytekniikkatunnilla.

Kida pääsi työskentelmään radalle yhdistetyn kontakti-ja keppitreenin merkeissä. Kouluttaminen sysää harteilleni aina valtavasti itsevarmuutta, joka näkyi ohjaamisessani oitis. En äätynyt kertaakaan. Jos koira meni väärän esteen (esimerkiksi hypyn sijaan se otti houkuttelevan keinun), en jäätynyt vaan jatkoin rataa kuin olisin suunnitellut sen menevän niin. Olin täpäkkä, keskityin rytmitykseen ja kiihdytykseen, aivan kuten Niinu opasti viimeksi tavatessamme. Lisäksi otin aivan erilaisen otteen käskytykseen ja lopputuloksena oli ohjus. Kida työskenteli upealla otteella, se otti kontaktit huolellisesti ja kepitteli erittäin nopeasti, eikä piitannut vaikka otin etumatkaa ja sivuetäisyyttä. Olin hyvin tyytyväinen tähän minitreeniin ja toivon, että saisin tuon asenteen myös kilpailuihin.









Tara on ottanut tässä viimeaikoina vähän rauhallisemmin. Sen kanssa (kuten myös Naurun) haluaisin niiiin tehdä taas hakua ja Kida voisi syttyä taas viestistä, mutten ole saanut niitäkään aikaiseksi. Lisäksi rakas aisaparini on kovin työllistynyt, joten treenien suunnittelu on hieman mutkikkaampaa kuin tällaisen kesäpummin kohdalla. Tapsa on kuitenkin mukautuvainen otus, joka on kamalan onnellinen saadessaan hyviä lenkkejä, ruokaa ja suunnattomasti rakkautta. Eihän tuollaisia nappisilmiä voi vastustaa, joten halit ovat taattuja.
Joskin pientä keski-iän kriisiä on havaittavissa, sillä parin päivän ajan oli arvon tolleri totaalisen korvaton. Se teki kaikkea kiellettyä ja tympääntyneenä esitteli minulle murinaansa minun toruessa sitä. Hyvänä esimerkkinä sen toilailuista on episodi "keksi". Pöydällä on keksi, ja me istumme pöydän vieressä sohvalla. Jopa Nauru tyytyi ihailemaan herkkua huokaillen kauempaa, koska tiesi, että sen on mahdotonta saada namia itselleen. Paikalle arvokkaasti taapertaa Tapsa, valmiina ottamaan paikkansa sohvalta. Vaan kas, matkan varrella odotti herkullinen ateria. Viis ihmisistä, noutaja tunki naamansa röyhkeästi pöydälle ja nappasi aterian suuhunsa - ja minä samalla hetkellä nappasin sen kuonosta, närkästyneenä. Noutaja irroitti otteensa, mulkaisi minua pahastuneena ja lähti pois, suurta vääryyttä kokeneena. Ja minä jäin silmät suurina miettimään, että mitä hittoa juuri äsken tapahtui.







Kesä on tuonut minulle ihan valtavan valokuvaushimon! Se ei liene paha asia, tarkoittaa vaan sitä, että kuvia pitäisi postauksiin olla ihan ruhtinaallisesti. Tänäänkin olin hyvin, _hyvin_ väsynyt koko päivän. Heräsin hyvin myöhään saatuani unta tuskin lainkaan koko yönä. Päivän pakolliset puuhat selvitin silmät ristissä ja nukuin pienet päiväunetkin. Illan viilennyttyä lähdin pitkälle lenkille kamera mukanani, ajatuksena opiskella taas rakkineen käyttöä erilaisissa kohteissa. Lopputuloksena kaksi tuntia ulkoilua, mukava määrä onnistuneita otoksia ja valtava inspiraatio päivittää blogia. Niin ja kolme tyytyväistä, hyvin liikkunutta koiruutta. Olen muuten unohtanut lisämainostaa kesäkisaa! Saattaa olla, että joudun pidentämään kilpailuaikaa sen johdosta...
Lisäksi muistakaa vaastata blogeissanne haasteeseemme! Pystytte linkittämään bloginne ko. päivitykseen sinisestä "add your link"-painikkeesta.

Löysin mainion tavan kerätä linkkejä ja koska nautin satunnaisesti haasteiden keksimisestä, tajusin, että helpostikos minä sitten niitä keksin! En lupaa kuinka usein, mutta silloin kun idea mieleen juolahtaa. Näitä haasteita saa vapaasti kopioida blogiinsa, vastata niihin ja samalla haastaa (tai olla haastamatta) jengiä toteuttamaan saman! Mikäli päätät vastata haasteeseen, lisää blogisi osoite ihmeessä haasteen perässä olevaan linkkilistaan, niin muutkin haasteen itselleen ottaneet löytävät sinut! Kannattaa yös linkittää blogini, josta alkuperäinen haasteviesti löytyy. (Kommentointiin kykenevät, kertokaahan jos linkkaamisessa ilmenee ongelmia!)

HAASTE: Kesä saa suomalaiset sekaisin! Kaamoksen jälkeen koko elämämme tuntuu syttyvän uudestaan eloon, kun vehreys valtaa maan. Vaikka lämpö ei aina hellikään halutulla tavalla, kuuluu kesään aivan omanlaiset puuhastelut, joita talvella muistelee hymy huulilla. Mitkä ovat teidän suosikkitekemiset kesäaikaan? Onko se jokin tietty laji, esimerkiksi vepe? Vai oletteko enemmän veneilijöitä tai mökki-ihmisiä? Saako tavanomaiset lenkin erilaista hohtoa lämpimien kuukausien aikana?
Kerro parhaimmat kesäpuuhanne ja vinkit, miten pitkistä päivistä saa kaiken mahdollisimman hyvin irti, yhdessä karvakaverin kanssa!

Vaikka oma treeni-intoni on hieman nollassa (vaikka kovasti tunnen sen kohenevan, pikku hiljaa!), treenaaminen kesällä on ihan oma lukunsa. Pimeästä hallista siirtyminen ulkokentille on kuin kesälaitumille laskeminen. Ensimmäiset kerrat kun aurinko sivelee ihoa ja raikas ilma täyttää keuhkot, tuntuu niin älyttömän hyvältä. Treenien taso pysyy kesäisin paljolti samana kuin talvella, mutta silti tekemiseen saa ihan uudenlaista virettä, joka tuntuu tarttuvan koiriinkin. Viime kesänä yhdeksi parhaaksi treenimuistoksi jäi pienimuotoinen piknik. Olin ollut kentällä koko illan, nälkä kurisi vatsassa ja olo oli kovin heikko, mutta luvassa oli vielä Sadun koutsaaminen agilityn ihmemaailmassa. Siispä soitin hänelle anelevan ja nälkäisen puhelun, jonka seurauksena istuuduimme pöydän ääreen mutustelemaan roskaruokaa lämpimässä kesäillassa, auringon laskiessa, ennenkuin siirryimme treenien pariin. Jotenkin tuo ilta hymyilyttää yhä ja toivon tämän kesän tuovan vielä samanlaisia yhteenkuuluvuuden tunnetta lisääviä treenituokioita.


Pikku-Nauru 2013

Kesällä "se juttu" on kuitenkin vesi. Nautin talvella suuresti pitkistä lenkeistä järven jäällä, mutta järven tuoksu on jotain uskomattoman ihanaa. Sen liplatus, säteily ja ylipäänsä koko järvenseudun olemus (hyttysiä lukuunottamatta) vetoaa järvien keskellä syntyneen ihmisen mieleen. Onnekseni minulla on 2½ innokasta uimaria - Kida saa puolikkaan, se ei juurikaan ui itsekseen, mutta hakee lelua mielellään ja ui ihmisen perässä tai käskystä - ja lämpiminä päivinä on ihana viettää aikaa vesistöjen äärellä. Tara varsinkin on melkoinen uimamaisteri, joka voi itsekseen polskutella omaa ympyräänsä pidemmänkin ajan.

Minua on pitkään innostanut ajatus lähteä kokeilemaan vepeä, mutta enpä ole aikaiseksi saanut. Ehkä jonain kesänä...

2012

Kesällä arkisissa lenkeissä on aivan oma hohtonsa. Se hohto on erilaista kun pimeään aikaan. Tukalan kuumina päivinä olen erittäin huono lähtemään pitkille patikoinneille (paitsi ehkä metsien siimekseen), mutta noin asiallisina, lämpiminä, kirkkaina päivinä jalat vaan vievät eikä millään malttaisi palata kotiin. Frisbeetä en heittele koirille juurikaan talvella, vaikka miksei se menisi silloinkin. Jotenkin ko lelu on mielessäni kesää varten. Se menee talvilevolle lumien laskeutuessa ja se kaivetaan riemusta hyperventiloiden esiin, kun ruoho alkaa vihertää. Siinä on kesän fiilis, kun viskelee litteää lettua koirien riemulla juostessa sen perässä. Ihan erilainen fiilis kuin pallojen kanssa, vaikka huono heittokäteni takaa, että kovin harva frisbeeheitoistani näyttää kauniilta ja soljuvalta.
Ystävien kanssa on hauska vaeltaa kesät talvet, mutta vihreään aikaan tulee pakonomainen tarve löytää uusia metsiä, uusia seikkailuita! Yleensä tähän aikaan tulee myös ajatus lähteä vähän pidemmänkin matkan päähän tapaamaan uusia naamoja ja haistelemaan uusia metsiä. Kesä on sosiaalisen elämän aikaa. Kynnys änkeytyä seuraan on pienempi ja tuntemattomillekin tuntuu puhuvan aivan erilaisella otteella nauttiessaan Suomen suvesta - satoi tai paistoi!
Yksi suuri plussa kesässä on luonnollisesti valoisa yö. Tänä kesänä olen yöretkiä tehnyt hyvin vähän, pääasiassa siksi, kun käytän koirat iltapissalla samaan aikaan päiväduunia tekevän avopuolisoni kanssa. Hän ei arvostaisi pitkää seikkailua yömyöhään, jolloin unet jäisivät lyhyiksi. Mutta jo se, kun ikkunasta katsoo painavan sinistä taivasta, horisontissa loistavia auringonsäteitä ja tuntee sen viileyden (joka ei kuitenkaan ole kylmyyttä)... se_on_ihanaa_.