Minulta on toivottu paljon valokuvaukseen liittyvää postausta. Sairaslomalla on se kiva puoli, että koska ei ole mahdollisuutta tehdä mitään järkevää ja fyysistä, voi velvollisuuksia pakoilla "luvan kanssa" bloggauksen äärelle. Valokuvauksesta on nopeassa ajassa tullut yksi elämäni henkirei' istä ja yksi tärkeimmistä harrastuksistani. Tuntuukin siksi oivalliselta jakaa pientä uumoria kaikille muille kuvaukseen hurahtaneille - tai hurahtaville.

Tällä hetkellä olen panostanut enemmän laatuun kuin määrään kalustossani. Vaihdoin Nikonista Canoniin parisen vuotta takaperin, kun tuntui helpommalta jakaa samoja objektiiveja exäni kanssa. Tällä hetkellä mukanani roikkuu Canon EOS 70D-runko ja objektiivit Canon EF 85mm f/1.8, sekä Sigma 70-200mm f/2.8. En tekstissäni kuitenkaan syvenny objektiivien ominaisuuksiin sen enempää, toki asiaa voi kysellä vaikka kommenttikentän kautta, jos käyttökokemustani halajaa!

Alla julkaistuja kuvia ei ole käsitelty. Kuvankäsittely on kuitenkin usein tärkeä osa valokuvaamista. Kuvanmuokkaus ei aina tarkoita överiä filttereillä raiskaamista, vaan koska kamerasta tietokoneeseen siirrettäessä esimerkiksi värien laatu usein aavistuksen huononee, pieni kontrastin lisääminen tai horisontin suoristaminen voi olla ihan tarpeellista. Toiset pitävät enemmästä muokkaamisesta, toiset luonnollisemmasta. Ei voi sanoa, että toisen tapa olisi toista huonompi.

Se hetki, kun vahingossa ISO-arvo humahtaa kaakkoon. Miten siinä niin kävi. Manuaali-asetuksilla pitää olla tarkkana varsinkin syysaikaan, sillä valo muuttuu hurjalla nopeudella. Tämän kuvan ottohetkellä ravasimme metsän ja pellon väliä, jonka lisäksi pienet pilvenhattarat välillä piilottivat auringon visusti. Niinhän siinä sitten kävi, että arvoja säätäessä kieräytti sormi rullaa liikaa ja näin sai muuten täydellinen laukkakuva puhkipalaneen takin niskaansa. Kidasta kun noita juoksukuvia on täydellisiä muutenkin niin paljon, niin ei haittaa... OLISIKIN.





No nyt tuli kiva kuva - tai olisi tullut ellei koko järven vesi valuisi hiljalleen vasemmalla kuvan ulkopuolella. Luultavasti koirakin huuhtoutuu veden mukana, kunhan se sekunnin ajaksi keskittyy muuhun kuin tasapainoiluun. Joskus horisontti jää hieman vinoon ja asia on onneksi helposti korjattavissa kuvanmuokkauksella. Ihanne luonnollisesti olisi, että kaikki kuvassa olisi harmoonisen täydellistä ilman vippaskonsteja - ja onneksi sellaisiakin kuvia tulee, kun kokemus karttuu.






Koirat ja photobombauksien ilot! Hyvin usein kun mahtava kuva on liipasimella, tapahtuu yllättäviä asioita. Yleensä yllättävä asia on korva, häntä, tassu tai takapuoli. Eipä ihmekään, että valokuvaajien koirilla "odota" ja "väistä" ovat usein hyvin toimivia käskyjä...





Tässä kuvassahan ei olisi mitään vikaa, jos eläin olisi kokonaan kuvassa. Miten se aina meneekin niin, että viimeinen varvas ja ne pari pidempää häntäkarvaa jäävät kuvan ulkopuolelle? Perfektionistinen valokuvaaja ei moista siedä ja valokuva ansaitsee itselleen elinikäisen julkaisukiellon... paitsi tällaisissa töpeksimisjulkaisuissa.








Poseerauskuvat ovat yleensä helppoja. Saa itse mallailla taustan, poseerauspaikan, katsoa, että valo sopii. Koira on luonnollisesti opetettu hyvään odottamiseen tai jos ei, on mukana luonnollisesti joku kaveri, joka makaa koiran takana pitelemässä remmiä ja näyttää siltä, että kiltti koira odottelisi itsekseen. Ja silti ihastuttava, elävä olento päättää pilata kuvan näyttämällä parhaat ilmeensä. Sitähän kuvissa toivotaan - edustavaa asennetta. Usein koirien käsitys sellaisesta on vain niin toisenlainen kuin meillä ihmisillä.









Ja sitten on koko shown varastajat. Hulvattomat yksityiskohdat takaavat yleensä, ettei kuva järin katu-uskottava ole, mutta huumoria ne takaavat katsojille vielä pitkänkin ajan päästä. Naurun kuva on vajaan vuoden takaa ja jaksaa silti edelleen höhötyttää minua joka kerta.







Palataksemme aiheeseen puhkipalaminen. Joissakin kuvissa se on vain pakollista, vaikka se silmiä vähän korventaakin. Silloin toivoo, että koira olisi uljaassa asennossa ihan itsestään, mutta tietenkin silloin se korvaystävä on joko haistelemassa...



... tai pissalla.







Tai sitten ihan vain se yleisin, kun tarkennus osuu juuri viereen, kuin mihin olit ajatellut. Pieni pala kanervaa, mustikkaa, puolukkaa tai kiveä olikin juuri se henki, jonka kuvaan halusit. Kanpai!