Minulta varastettiin pyörä noin vuosi takaperin. Muistoksi rakkaasta maastopyörästäni jäi lukko ja rengas, johon se oli kiinnitetty. Haikeus oli (ja on yhä!) suuri, sillä olin pitänyt mööpeliä erittäin hyvässä kunnossa vuosi toisensa perään ja se oli mitä parhain ajovehje. Kyseisen kapistuksen jälkeen polkupyörät, jotka olivat minulle liian pieni ja jotka natisten kirskuivat eteenpäin, eivät tuntuneet enää yhtään miltän. Polkupyöräilystä tuli tyhmää, enkä ole saanut aikaiseksi ostettua uutta pyörää.

Taloudessa pyörivä toinen ihmishenkilö omistaa kuitenkin näppärän poljettavan. Se on oikean kokoinen, se ei kitise eikä natise. Kun pyörä saapui paikalle, ihan uteliaisuudesta halusin käydä heittämässä pienen lenkin yhdessä Naurun kanssa. Naurun takapää on taas ollut selvästi jumissa ja tiesin kunnon ravilenkin tekevän jumiutumalle hyvää. Nauru on erittäin pätevä pyöräpaimen - vaikkakin se ensin oli ihan vetohommiin lähdössä ja olin äimistynyt! - ja se jolkotti pitkin, matkaavoittavin askelin vieressäni meidän ajellessa Helsingin hiljaisia iltakatuja pitkin.

Voi miten nautinkaan! Nautin niin paljon, että heti seuraavana iltana nappasin pyörän uudestaan alleni. Ajelin itsekseni 13km lenkin kaupoille ja siitä seuraavana iltana nappasinkin taas koirat mukaani. Paino monikossa, sillä kappasin kummankin aussien polkupyöräkaveriksi. Pelkäsin Kidan sekoittavan toiminnon vetotreeniin, mutta mitä vielä. Vetovaljaiden jäädessä koukkuun ei ollut punaisella pientäkään epäselvyyttä nopeuden säätelystä ja koko lenkin se ravasi pitkää ravia ihan yhtä hienosti kuin Naurulainenkin. Alkuun pelkäsin tilanteen heittäytyvän kaoottiseksi kun punainen yksilö kiljuu innostustaan kitarisat punaisina ja Nauru oli niin onnessaan, ettei tiennyt missä kohtaa oikein juoksisi. Sadan metrin kuluttua kumpikin löysi paikkansa pyörän oikealta puolelta ja iltalenkki sujui niin mahtavassa harmoniassa, etten voi fiilistä sanoinkuvailla. Koirakin ohitettiin ilman, että kukaan kuoli tai edes iskeytyi tietä vasten.

Pakko ostaa uusi oma pyörä. Kävimme me tekemässä pienen vetotreeninkin yhdessä Kidan kanssa rollaattorilla, mutta ei se ole sama asia. Lisäksi rollaattorin yksi rengas on kovin tyhjä ja meillä on pieniä vaikeuksia sen täyttämisessä - hieman erikoisen rakenteen omistaa tuo kyseinen rengas. Oikea insinöörien taidonnäyte.

Ja niin muuten Nauru venyttelee takajalkojaan taas normaaliin tapaan; itse, pitkään ja hartaasti.