Minulta varastettiin pyörä noin vuosi takaperin. Muistoksi rakkaasta maastopyörästäni jäi lukko ja rengas, johon se oli kiinnitetty. Haikeus oli (ja on yhä!) suuri, sillä olin pitänyt mööpeliä erittäin hyvässä kunnossa vuosi toisensa perään ja se oli mitä parhain ajovehje. Kyseisen kapistuksen jälkeen polkupyörät, jotka olivat minulle liian pieni ja jotka natisten kirskuivat eteenpäin, eivät tuntuneet enää yhtään miltän. Polkupyöräilystä tuli tyhmää, enkä ole...

Ei vaihtunut otsikkokuva viime viikolla, enkä tehnyt muutakaan blogiin liittyvää. En edes nuuhkaissut sitä kohti. Tällä hetkellä otsikkokuvana roikkuu väliaikainen tekele, kunnes saan innostusta (ja aikaa!) paremman vääntämiseen. Töiden ja muiden asioiden kanssa on ollut rankkaa ja esimerkiksi nukkuminen on ollut hyvin, hyvin kortilla. Se näkee eri asioiden jaksamisessa. Onneksi Wirneen leiri tulla puksutti! Tilat olivat samat kuin viimevuonna Wirneen iloriennoissa, Kuralan kartanotilalla....

Postaus tulee viikon myöhässä, mutta aina on hyvä hetki hehkuttaa mainiosti mennyttä valmennusta. Timo Liuhdon opissa pyörähtääkin koko kesä joka toisen viikon keskiviikkona ja ajattelin kirjata jokaisen treenin ylös numeroituna. Näin lukijat saavat paitsi vihiä radasta, myös seurattua mahdollista edistymistä. Osallistun treeneihin vaihdellen Kidan ja Naurun turvin, ensimmäisellä kerralla mukana oli uskollinen kilpakumppanini Kiituri. Minua jännitti aivan mahdottomasti uuteen ryhmään meneminen. Kesän ryhmä...

Blogiteksti on kirjoitettu yhteistyössä PetNetstoren kanssa. "Oli siis sairaan siistii!" sanoo Nauru. Pakko myöntää, että olin aivan unohtanut ilmoittautuneeni yhdeksi PetNetstoren aktiivibloggaajista. Asia palasi mieleeni, kun saimme ilmoituksen arvontavoitosta, joka lupaili koirilleni mukavaa kevätpuuhastelua postipaketin merkeissä. Vaikka kaksi muuta sponsorisuhdetta etenee yhä tuskallisen hitaalla tahdilla, on äärettömän hauskaa saada ensimmäinen, vihreä banneri koristamaan sivupalkkia kaiken uupumuksen keskellä. Varsinkin, kun olen aina olut erittäin...

En kuulu sellaisiin bloggaajiin, jotka mielellään voivottelisivat tekstien vähyyttä, pidentyneitä postausvälejä tai ylipäänsä selittelisivät kamalasti elämänsä aikatauluja. Minulle blogin kirjoittaminen on aina ollut hyvin huoleton harrastus, johon sisältyy näppärästi valokuvien kanssa puljaaminen. Viimeaikoina on kuitenkin ilmassa ollut huolestuttavia väsymyspilviä, kun olen pokkuroinut terveyden ajattelun, töiden, sosiaalisten suhteiden ja harrastusten välillä. Mukaan on isketty elämään toisinaan kuuluvat, ihan arkiset stressitekijät, mutta jotenkin näiden kaikkien...