Kirkkonummen kisaviikonloppu
15.34Lauantaina syöksyimme Kirkkonummelle ihanan "virallisen koiranlämppääjäni" kanssa. Takakontissa matkusti lisäkaverina uskollinen kilpakumppanini, punainen raketti, virkamies-lempinimenkin saanut Kida. Koiria luokassa oli muistaakseni n. 55 kipaletta, tuomarina Arto Laitinen. Olin kustantanut juostavaksi yhden agilityradan ja hyppärin.
Ennen agilityrataa Kida oli kovin kummallinen. Sara jäi katsomoon kun minä lähdin lämppäämään ja pieni, taivaan putoamista yhä odotteleva kullannuppuni oli taas huolissaan, kun lauma ei ollut koossa. Pää heilui ja katse karkaili ja ajatus oli muutenkin tiessään. Kovin kiihkeä koira kuitenkin oli, moottori jylläsi kuin uudella bemarilla ja lähtöä odotellessa Kida päästi sellaisia raivohaukkuja minulle, että ounastelin pahaa. Lähdössäkin se huusi kitarisat suusta kurkistellen, vaikka kauniisti paikallaan pönöttikin. Ihan väärin en arvannut, sillä rata kusahti alkumetreillä. Ansaputki hokutti keppien sisäänmenon luona ja Kidu kävi sitä kurkistamassa, jonka vuoksi HYL napsahti otsaan. Itse kepit suoritti mahtavasti, mutta epävarmuus oli noussut paimenen mieleen ja se muuttui kovin minussa kiinni olevaksi. Se ei irronnutkaan hypylle kuten normaalisti ja minulla alkoi pakka hajota. Puomin neiti suoritti hyvin kauniisti, mutta viimeinen niitti tuli keinulla. Konsultoin pariakin ihmistä, että mitä helkkaria siinä tapahtui ja kummankin vastaus oli luokkaa: "se näytti siltä kuin olisi ajatellut, että juokse itse keinusi." Kida tosiaan otti pari askelta keinulle ja sitten tulikin siitä alas ja ohi. Ei liukastumista, ei lipsumista. Tämän jälkeen neiti rysäytti vielä okserin kumoon ja nappasi A:n sijaan putken, joten voisi sanoa, että varsin onnistunut rata oli! Ja yhtään ei nolottanut. Ei.
Harmistutti pääasiassa siksi, että perjantaina oli ollut niin hyvät treenit. Meillä oli sijaiskoutsi tosi kivan radan kera ja kumpikin koiristani (ja minä itse!) oli niin tykkejä, että hymyilytti koko illan treenien jälkeen. Myös kouluttajan ylitys toi mahtavan mielen, joten totaalisesti maton alle lakaistava rata maalasi mielen mustaksi. Ei auttanut kuin päästää paineita, joutua tyttöystävän potkittavaksi (kirjaimellisesti) ja piikiteltäväksi (kirjaimellisesti) ja sitten nokka pystyssä hyppärin rataantutustumiseen.
Hyppäri tuntui tosi kivalta. Oli pari kinkkistä kohtaa, mutta totesin, että on aika toteuttaa meidän tunnuslausetta. "Mieluummin överit kuin vajarit". Siispä heti alkuun treenasin törkkääväni Kidan kauempaa hypylle sen sijaan, että menen sohlaamaan hypyn luokse. Halusin saada etumatkaa, sillä hypyn jälkeen oli kiire pidemmällä välimatkalla olevan suoran putken suulle. Tämä kohta onnistuikin näppärästi, jonka lisäksi olin koko radan hiljaa. No melkein koko radan - keppien jälkeen pussi houkutteli vääränä esteellä ja sain karjaista kovasti, ettei raketti lojahtanut sinne. Mahtava viimehetken pelastus, joka tosin kostautui turhilla ylimääräisillä sekunneilla. Muuten homma meni kuitenkin ihan putkeen, suoritimme kauniin radan, joka näytti ja tuntui hyvältä! Nolla pärähti niin että räiskähti ja olin tavattoman tyytyväinen. Sijoittuminen olisi kruunannut kokonaisuuden, mutta vaikka tovin killuimme hopeasijalla, ei meille valitettavasti kunniaa kummempaa irronnut. Vaan nolla on nolla! Kolmas kolmosten kisa ja toinen nolla, ei yhtään huono juttu!
4 kommenttia
Onnea hienoista tuloksista!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaLoistavaa, että olet höllännyt pipoa ja vastoinkäymiset ei kaada maailmaa. :D Sun tekstejä on ihana lukea. kun on niin värikästä kieltä ja kivasti käytät sanoja. Onnea nollasta!
VastaaPoistaSen hölläämisen treenaaminen on varmasti vaikeinta koko harrastuksessa! :D Kiitos paljon kehuista ja nollaonnittelusta!
PoistaKiitän kommentistasi jo etukäteen!